Mielenkiinto heräsi kuivaverianalyysiä kohtaan!

Auvon kuva 300Olen jo keski-ikään ehtinyt koulutettu hieroja Kempeleestä. Pyrin elämään  terveellistä elämää niin ravinnon, levon kuin liikunnankin osalta. Mikään  perfektionisti en kuitenkaan asioiden suhteen ole. Pientä lipsumista saattaa joskus  tapahtua.

Kun ensimmäisen kerran kuulin kuivaverianalyysista, niin ajattelin, että mikähän  homma tämä oikeen on. Keskusteltuani Anun kanssa ja tutkittuani asiaa  lähemmin päätin teettää itselleni analyysin. En tuntenut terveydessäni  varsinaisesti mitään erityisiä ongelmia, mutta halusin selvittää kehoni sisäistä  tilaa testin avulla.

Näytteenotto ja terveysselvityksen teko järjestyi joustavasti kotonani ja tulosten  sekä jatkotoimenpide-ehdotuksen saaminen sähköpostiin hoitui sovitussa ajassa.  Tuloksissa ilmeni muutama lievä epätasapainotila sekä yksi hieman korkeampi arvo.  Keskustelin tuloksista henkilökohtaisesti Anun kanssa ja pohdimme korjaavia toimenpiteitä.

Olen tehnyt pientä hienosäätöä omiin elintapoihini, mutta mitään radikaaleja muutoksia ei ole tehty. Odotan mielenkiinnolla kontrollianalyysin tekemistä ja sen tuloksia, johon menee vielä muutamia kuukausia. Palataan asiaan kunhan tulokset ovat selvillä.

Auvo Karsikas

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>