Uskallatko sinä elää unelmaasi? Reilu kolme vuotta yrittäjyyttä on avannut minulle tien unelmaani.

Break Sokos HOtel Eden hoitohuoneeni.Reilu kolmisen vuotta sitten olin elämäni muutoskohdassa – minusta tuntui, että elämästäni puuttui suunta. Ajelehdin ja toivoin, että löytäisin elämälleni mielekkyyden. Olin sisältäni tyhjä -olin olemassa kuorena, joka toivoi ja unelmoi asioista, mutta en löytänyt rohkeutta – tai olisiko se ollut oikeastaan apua ja ohjausta siihen- mihin suuntaan minun tulisi lähteä. Minusta tuntui kuin sisälläni oli olemassa palo, jota en päästänyt ulos. Tai en osannut päästää sitä ulos. Halusin elämältä niin paljon enemmän! Halusin elämälleni syvyyttä ja tarkoitusta – halusin myös kyvyilleni merkityksen.

 

Risteyksessä

Oloni kävi tuskaiseksi ja ahdistus painoi päälleni päivä päivältä aina enemmän. En tunnistanut enää itsessäni kuin tuskaisen oloni, väsymykseni ja turhautumiseni – mitä minä haluan elämältäni? Onko minulla juuri nyt kaikki hyvin? Miksi en tunne tyytyväisyyttä? Miksi kaipaan elämältäni enemmän?

Pikkuhiljaa aloin kohdata tuskaani – pienin, mutta varmoin askelin. Elämässäni alkoi tapahtua monia muutoksia. Askel askeleelta. Ja joka askel vei niinkin uskomattomalta kuin se kuulostaakin – oikeaan suuntaan. Pikkuhiljaa asiat alkoivat tapahtua – oikeat ihmiset astuivat elämääni mukaan, tilanteet alkoivat kuin itsestään tupsahdella eteeni. Aina kun pelko tai jokin este minussa otti vallan, asiat pysähtyivät – mutta aina, kun uskalsin rohkeasti välittää itsestäni ja suunnata oikeaan suuntaan – astua epämukavuusalueille ja kohdata pelkoni, hätäni, häpeäni…asiat loksuivat kohdilleen. Aloin luottamaan.

Ympäristössäni tapahtui myös paljon – kohtasin pelkoa, syyllisyyttä, pelottelua, lyttäämistä, epäilyä…mutta säilytin oman voimani enkä katsonut sivulleni enkä kuunnellut muuta kuin sisintäni. Ja uskoin.

 

Elän nyt elämääni onnellisempana kuin koskaan

Olen kiitollinen asioista, tapahtumista ja ihmisistä, jotka ovat olleet mukana matkallani. Ja olen kiitollinen heistä, jotka ovat siinä yhä – ja kiitollinen heistäkin, jotka siihen ovat tulossa. Oikeat ihmiset ovat siihen myös jääneet.

Olen miettinyt paljon kasvuani yrittäjänä ja ihmisenä nyt, kun sitä tulee kohta neljä vuotta täyteen.  Olen saanut hienoa kokemusta, ohjausta ja opetusta siihen – aina minua ei ole kohdeltu silkkihansikkain eikä se missään nimessä ole ollut helppo tie – olen kohdannut hylkäämistä, mutta oppinut sen, että olen itse vastuussa siitä, miten minulla menee ja ottamaan vastuun siitä.

Läsnäolo

” Joka aamu on nykyisin ilon aihe, kun saan lähteä hoitamaan ihmisiä – antaa heille energiaa, auttaa ja tukea – se on minun kutsumukseni. Joka aamu kun näen ihanan työpaikkani ihmisten hymyt ja iloisen ilmapiirin – sydämessäni läikähtää ilo ja kiitollisuus. Minä saan, minä voin ja minä pystyn! Ja niin sinäkin! ”

 

 

 

Asiakkaan kokemus vyöhyketerapiahoidostani. <3

Break Sokos HOtel Eden hoitohuoneeni.Olen käynyt Anun vyöhyketerapiassa vuosi sitten säännöllisesti, sain apua omiin tunnetiloihin, oivalsin asioita, jotka aiheuttivat kipua kehooni.

Talven aikana moni asia muuttui omassa elämässäni ja syitä, joita en tässä avaa enempää, vaikuttivat myös siihen, että hoitoni keskeytyi melkein vuodeksi. 

Tänä kesänä heinäkuussa päätin, että olen sen arvoinen- alan hoidattamaan itseäni säännöllisesti. Säästän sen rahan ja käyn vyöhyketerapiassa, haluan kehoni voivan paremmin.

Elän oikein kovasti kehossani kaikkia tunteita. Kipuilen jalkapohjista, rintakehääni puristaa, vyötärölle on kertynyt nestettä. Näitä kipupisteitä on ollut paljon –  Saattaapa siellä olla jopa vuosikymmenien patoutuneita tunteita syyllisyydestä, häpeästä, turvattomuudesta ja stressistä.

En toki näistä asioista tiennyt, ennen kuin menin hänen suosituksesta kokeilemaan vyöhyketerapiaa reilu vuosi sitten. Onneksi menin.

Muistan, kun ihan ensimmäisillä kerroilla käydessäni hän kyseli kaikesta lapsuudestani, nuoruudestani ja matkastani kolmenkymmenen vuoden ikään. Olihan siellä kaikenlaisia tapahtumia. 

Nuoruuden hulluus, avioliitto, lapset, avioero, uusi perhe, epäonnistumiset, turvattomuus, pelko, väkivalta, uskaltaminen, rohkeus. Isoäiti? Pappa? Kaikenlaista puhuin. Kerroin omasta kokemuksestani, löysin tunteita joiden en tiennyt olevan olemassakaan. Ne ovat muokanneet käyttäytymistäni niin, että huomasin olevani valtava suorittaja ja aivan liian kiltti. En omistanut sanaa EI.

Kaiken tämän keskellä hän kyseli, kuunteli ja hieroi korviani, käsiäni- koko keho käytiin läpi.

Olin täysin pökerryksissä ensimmäisen kerran jälkeen. Väsynyt ja itkuinen, mutta kuitenkin oudolla tavalla oloni oli kevyt.

Hoitokertojen ohi mennessä huomasin käsitteleväni asioita ihan konkreettisesti, en vain ajatuksissani. Se kaikki on helpottanut olotilaani, vaikka tekijöitä tunne-elämässä on koko ajan erivoimakkuuksia. 

Nyt alkusyksystä käydessäni toisella tai kolmannella kerralla, vyötäröltäni oli hävinnyt ylimääräinen turvotus ja vihani oli kaikonnut. Konkreettisia esimerkkejä olostani.

Eilistä ei tarvitse kantaa mukanaan ja huomisesta ei kannata liikaa murehtia.

( Asiakkaan toiveesta teksti julkaistaan nimettömänä)

 

 

Somemaailman vaikutukset parisuhteisiin – ja sen riskit. Olenko minä rakkauden kerjäläinen?

images (1)

Olen tässä hiljattain miettinyt ja seuraillut somen vaikutusta ihmissuhteisiin. Kuinka helppoa nykyisin on saada oma parisuhdekin vaakalaudalle! Onko sitoutumiset omiin suhteisiin jotenkin löystyneet vai mikä saa ihmisen tarttumaan jännitystä tuoviin viesteihin parisuhteen ulkopuolelle? Ja mihin se voi johtaa?

 

                  Itsetunnon kohotusta?

Viestin laitto jopa uppo-oudolle ihmiselle ei nykypäivänä somemaailmassa ole mitenkään outoa. Kivalta näyttävä ihminen, jolle laitetaan viestiä kenties aluksi ihan huvikseen ( tai miksi -en tiedä), saattaa kuitenkin vaikeisiin tilanteisiin omassa elämässä. Viehätytään ja ehkä viestejä jaetaan useampia ja ehkäpä jutut lähtee kulkemaan niin hyvin, että oma parisuhde ja sen huomioiminen jää vähemmälle. Tapahtuu ihastumisia ja rakastumisia – ja kenties salaisia tapaamisia.

Some yleensäkihän on pullollaan vain positiivisuutta. On huippua sitä ja on huippua tätä, omat kuvat voivat olla siloteltuja ja muokattuja. Olenkin ajatellut, että nykypäivänä on olemassa mielestäni kaksi maailmaa, jossa ihmiset elävät – se somemaailma ja sitten tämä ihan perusmaailma, jossa ihmisiä tavataan kasvokkain, jutellaan kasvokkain, ollaan tavallisia tallaajia huonoine päivineen ja murheineen. Somessa niitä murheita ei paljon avata enkä sano, että kannattaisikaan jakaa, mutta se usein korvaa nykyisin sen perusmaailman. Perusmaailma voi jopa puuttua yhdeltä jos toiselta – ja se on minusta surullista. Some vie ja sekoittaa tavallaan sen arvomaailman.

Enkä sano, etteikö somessa olisi hyvääkin – on paljonkin! Mutta siinä piilee myös omat riskinsä.

 

     Rakkauden kerjäläinen? 

Ehkäpä se somemaailma pönkittää itsetuntoa, kun omiin kuviin saa kehuja ja tykkäyksiä – ehkäpä silloin ihminen tuntee itsensä halutuksi ja hyväksytyksi. On aika raakaa ajatella, että siihen riittää se pelkkä kuva – kun lähtökohtaisesti ihminen on kokonaisuus ja hyväksymiseen tarvitaan myös paljon muuta – sitä, että saisi olla hyväksytty omana itsenään, heikkouksineen ja myös niine vikoine mitä meissä kaikissa on. Jos tämä kaikki muu jää uupumaan niin eikö ihminen silti kaipaa yhä tuota luonnollista arvostusta toiselta ihmiseltä – ilman meikkejä, juuri heränneenä, pahantuulisena, itkuisena – rakastetuksi tulemista juuri silloin kuin ansaitsisi sitä vähiten. Muutamia asioita mainitakseni. Muodostuuko itselle millainen minäkuva, jos on hyväksytty vain pelkkänä kuvana tai ulkokuorena? Johtaako se enemmän siihen itsensä piilottamiseen – niiden luonnollisten kipujen ja tunteiden, joita meillä kaikilla on? Ja johtaako se siihen, että kenties parisuhteessa ihmiseltä odotetaan liikoja – tavallaan petytään, kun toinen onkin vain tavallinen ihminen eikä se aina kaunis ja iloinen naurava ihminen. Ollaan suhteissa joillakin rooleilla.

Olen saanut käsityksen, että nykyään on helppoa sortua irtosuhteisiin vaikka olisikin suhteessa. Sitä tehdään paljon salassa. Salaiset viestit, salaiset tapaamiset. Kulissit on pystyssä, kun oma kumppani ei moisesta mitään tiedä.

Mutta entäpä jos saa tietää? Mitä se aiheuttaa ihmiselle? Mieli ja itsetunto romuttuu, kenties siitä ei koskaan pääse yli. Häpäisy, häpeä, hylkääminen. Nuo on rankkoja tunteita käsitellä – petetyksi tuleminen luotettavalta taholta. Mitä ihminen muuta voi silloin ajatella, kuin että on tullut huijatuksi koko suhteen ajan? Petetyksi tuleminen on kipeä asia. Aina kuitenkin se pitäisi muistaa, että pettäminen on monesti sen pettäjän ongelma ja kipu, ei petetyksi tulleen. En sano, etteikö syytä voisi olla molemmissa, mutta usein jos pettämistä tapahtuu, siinä tapahtuu myös ero – silloin kun pettäjäkin on jo sitä mieltä, että suhde ei toimi vain jostakin syystä. Mutta pettämistä ja tapailua tapahtuu sitenkin, että jatketaan sitä perussuhdetta ja esitetään olevan tyytyväisiä. Mutta jossakihan se mättää, jos sinne naapuriin tarvii kuikuilla – tai jopa lähteä.

  Kun rakastat itseäsi, osaat aidosti rakastaa myös toista. 

Pitäisikö meidän ihmisten miettiä itseämme enemmän – mikä minussa on kipuna, jos haluan kovasti arvostusta ja hyväksyntää ulkopuolelta tai vastakkaiselta sukupuolelta? Miksi on vaikea elää yhdessä suhteessa? Mihin tarvitsen ulkopuolista jännitystä ja kenties niitä salaisia viestejä?Miksi en rakasta itse itseäni?

”Kun katson peiliin – näen totuuden ja kipuni – jos uskallan sen kohdata. Ja jos uskallan, vapautuu minulle enemmän tilaa itselleni ja luottamukselle. Niin itseeni kuin suhteeseeni. Myös elämään. Kun olen sinut itseni kanssa, omien kipujeni kanssa – en tarvitse siihen ulkopuolelta hyväksyntää. Minun ei silloin tarvitse kerjätä rakkautta eikä kelpaamista. Silloin kun en aidosti rakasta itseäni, olen rakkauden kerjäläinen, joka hakee rakkautta ulkopuolelta. ”

 

 

 

 

 

Voiko onnellisuus piillä suhtautumisessa?

 

pohjallaKävin kuuntelemassa Tommy Hellsteniä eräänä perjantai- iltana. Illan aiheena oli kärsimys ja kiitollisuus.

En odottanut illalta mitään vaan menin sinne avoimin mielin. Olin ensikertalainen kuulemassa Tommya livenä – hänen kirjat olen kahlannut lävitse moneenkin otteeseen. Tuo ilta sai taas pitkästä aikaa tarttumaan minut uudelleen yhdestä hänen kirjoistaan.

 

Ihminen tavattavissa. 

Olin luonut jollain tapaa oman mielikuvan Tommysta. Ajattelin, että hän on niin pätevä -asiallinen ja viisas, jollaina tapaa auktoritäärinenkin – pätevä, asiallinen ja viisas hän onkin, mutta olin yllättynyt siitä, kuinka näin IHMISEN siellä ison joukon edessä.

Hän oli rauhallinen – mitä siitä, jos tekniikka ei toiminutkaan heti ja hänen ensimmäiset sanansa jo toivat sellaisen rauhan, että tuolla joukon edessä on ihan tavallinen ihminen. Hän aloitteli tapahtumaa jutustellen ja paljasti ettei hänellä ole ikinä mitään sellaisia muistiinpanoja, josta hän suoraan lukisi mitään. Asiat vain tulivat ulos. Tarinoita oli kiva kuunnella, juuri siksi, millä tavalla hän ne kertoi. Toi esille omia pelkojaan ja ajatuksiaan, myös vaimon kuolemasta hän kertoi rehellisesti, millaisia ajatuksia kuolema herätti sekä mitä hän on sen jälkeen oppinut ja kokenut. Taivasyhteys oli yksi asia, mikä kosketti minua todella paljon.

Yksi asia, mikä minua jäi kiinnostamaan oli se, millä tavalla hän tarinoi onnellisuudesta. Keskitymmekö me puutteeseen vaiko siihen mitä meillä jo on? Osaammeko keskittyä läsnäolevaksi tähän hetkeen ja olla tyytyväinen siihen mitä juuri nyt teemme ? Vai onko ajatuksemme jossakin tulevaisuudessa, jossakin muussa missä tällä hetkellä olemme? Yksi oivalluttavimpia asioita terapeuttina, hän kertoi, että terapeutin on ihmisen kohdatessaan ja auttaessaan riisuttava takkinsa -tällä hän tarkoitti sitä, että titteleillä ja ulkopuolisella ei ole merkitystä silloin kun siinä on ihminen ihmiselle olemassa. Me emme voi auttaa ilman omaa kokemusta tai kuulemista tai kuuntelemista vaikka meillä olisi teoriatietoa yllin kyllin. Olin aivan mykistynyt siitä, mitä tuo asia minussa herätti ja ymmärsin, että niinhän sen täytyy olla – KOHTAAMISTA!

 

Miten suhtaudut asioihin mitä sinulle tapahtuu? 

Toinen mikä sai minut miettimään, oli suhtautuminen.

Oivalsin, että juuri suhtautuminenhan on kaiken avain! Jos minulla tällä hetkellä onkin vaikeaa elämässä ja tuntuu, että se on pelkkää kärsimystä – voisinko suhtautua siihen tämänhetkisenä tilanteena ja hyväksyä sen? Että näin nyt on – ja ottaa sen kokemuksen osakseni elämääni sen sijaan, että valitan tai yritän piilotella ja peitellä,  varistella sitä itsestäni ja elämästäni pois?

Voisinko suhtautua siihen kokemuksena? Keskittyä hyvään ympärillä, mitä minulla on ja ajatella, että tämä kuuluu tämänhetkiseen elämääni – kurjuuden lisäksi minulla on kuitenkin jotakin hyvää?

Suhtautuminen armollisuudella ei tarkoita vastuun poistumista. Meillä jokaisella on oma osuutemme, joka meidän on tehtävä. Jos minulla on kurjaa ja valitan asioista, voin katsoa itseäni ja totuutta silmiin ja todeta mitkä asiat minulla ovat vinksallaan ja kääntää suuntaa. Kaikki piilee meissä itsessämme. Vastaukset löytyvät itsestämme ja suhtautumisestamme.

Me voimme myös muuttaa elämäämme valinnoilla – aina kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta asenteemme ja suhtautumisemme voimme valita. 

 

 

 

Esitänkö olevani parempi kuin olen?

 

Break Sokos HOtel Eden hoitohuoneeni.

Parantumisen ( tai toipumisen, eheytymisen tai millä nimellä sitä haluaa itsekukin kutsua) merkkeihin kuuluu kysyä itseltään todella vaikeitakin kysymyksiä. Kysymysten asettaminen itselle voi kuitenkin olla haaste, kun ei välttämättä edes tiedä mitä pitäisi kysyä. Terapiaprosessissa onkin tärkeää se, että siinä on vierellä ihminen, joka kysyy nämä kysymykset ja haastaa toista ihmistä miettimään.

 

Millä tavalla määrität itseäsi?

Mikä on sinulle asia, jonka kautta määrittelet itseäsi – onko se esim työ, harrastus, raha, tittelit, saavutukset? Onko joku asia sinulle niin vahva tai voimakas tunnepuolella, että se vie sinulta liiaksi tilaa itsesi määrittelyssä? Jos riisuisit itsesi kaikista ulkoisesta, kuka sinä olisit? Millainen olisit? Mitä tunnet, ajattelet tai puhut?

On tärkeää huomata, että me olemme paljon muutakin kuin vain yksi asia tai vahvasti johonkin suuntaan. Työmme ja titteleidemme ohella me olemme samalla äitejä ja isiä, puolisoita, miehiä ja naisia, kumppaneita, lapsia, vanhempia…kaikessa tasapainoisuudessaan. Kun joku osa-alue pääsee määrittelemään liikaa ihmisen arvoa tai arvomaailmaa, voi se jossain vaiheessa syöstä uupumukseen, masennukseen tai ihan vain hukassa olemiseen siitä, kuka minä oikein olen. Me usein määrittelemme vahvasti jonkin osa-alueemme kautta niin, että muut osa-alueet menevät meistä piiloon. Ja piilottelemmekin herkästi. Yksi osa-alue voi nostaa meidät niin korkealle, että siitä tulee pohja kaikelle – ja sen romahtaessa, me putoamme. Me emme tiedä mitä me muuta olemme kuin se, minkä kautta itsemme olemme määritelleet.

 

Positiivinen kuva

Me haluamme luoda itsestämme positiivisen representaation, joka tarkoittaa sitä, että haluamme luoda itsestämme parhaan mahdollisen kuvan ulkopuolelle. Emme halua, että muut ihmiset näkevät heikkouttamme, tarvitsevuuttamme, huoliamme…herkkyyttämme, vikojamme, heikkouksiamme.

Me pelkäämme. Pelkäämme paljastuessamme, että emme kelpaa. Ja siksi usein esitämme olevamme parempia kuin olemmekaan. Näemme helposti muissa vikoja ja heikkoja kohtia. Itseämme on vaikea nähdä – ja vielä tunnustaa se, mitä näemme.

Pelkäämme, että jos avaamme itseämme ja paljastamme, muut nauravat. Tai hylkäävät. Pettyvät tai hämmästyvät. Kuitenkin paljastuminen johtaa aina aitouteen, siitä mitä me pohjimmiltamme olemme. Vahvuuksinemme, mutta myös heikkouksinemme.

 

Mitä oma mielen sairastumiseni opetti?

Oma sairastumiseni vaikeaan masennukseen ja mielialahäiriöön, sai aikaan paljon reaktioita ympärillä. Huomasin leimaamista ja huomasin pelkoja. Jopa ivaa ja vähättelyä. Kuitenkin itse ajattelin koko ajan noita asioita helpotuksena itselleni, koska ymmärsin omaa käyttäytymistäni ja ymmärsin omaa kehoani ja mieltäni. Ymmärsin taustaani ja sen, miksi olen tällainen kuin olen – miksi nämä asiat ja sairaudet siinä hetkessä minulle tulivat. Eivät ne tupsahda tuosta vain yhtäkkiä vaan elämäni muokkaa minua, se muokkaa mieltäni ja käyttäytymistäni, muokkaa persoonaani ja sitä, millä tavalla reagoin ja suhtaudun asioihin. Jopa fyysiset oireet voivat tulla tunnepuolelta perimän kautta.

 

Kuinka voin hoitaa muita?

Meillä vallitsee häpeäkulttuuri. Tämän minäkin sain kokea. Kuinka voin hoitaa muita, jos olin itse rikki? En voinutkaan ja siksi olin pidemmällä sairaslomalla. Se oli oma tahtoni ja vastuuni siinä, että pyysin apua siihen, että saisin toipua, jotta pääsisin jaloilleni niin, että voisin käyttää sairastumistani vahvuutena myös työssäni. Mutta en itse kokenut missään vaiheessa enää häpeää sairastumisestani. Näin, että muut kokivat sitä ja koin, että olin jollain lailla joskus jonkun mielestä säälittäväkin, mutta omassa itsessäni on aina ollut sisälläni se vahvuus, että olen koko ajan tiennyt missä menen, miten voin ja mihin pystyn. Olen aina nähnyt itsessäni sen terveen puolen enemmän kuin rikkinäisen, olen nojannut terveeseen puoleen luottaen, että minua kyllä kannetaan ja tämä kaikki koituu hyväksi. Olen osannut hakea apua ja onnekseni sitä olen saanut ja omalla kohdallani se on ollut loistavaa – en ikinä olisi voinut pyytää parempaa suhtautumista ja apua itselleni. Sen vuoksi, että minulla oli motivaatiota tervehtyä -miettiä, miksi näin kävi, miksi näin koin ja miksi uuvuin ja väsyin – sen vuoksi, että en ole kuitenkaan missään vaiheessa uhriutunut täysin, en ole heittänyt omasta vastuustani tervehtymisessä pois ja sen vuoksi, että en sortunut näkemään itseäni sairaana, uupuneena ja pelkästään väsyneenä ja masentuneena, mieleltään rikkinäisenä – olen toipunut todella loistavasti.

Kaiken tämän lisäksi olen ammentanut itsestäni jostakin sen rohkeuden sanoa ja kertoa näitä asioita julkisesti, siitä huolimatta, että tiedän, että meillä on häpeäkulttuuri ja meillä leimataan ihminen herkästi vain yhden asian vuoksi, jos se jossain vaiheessa elämää on vahvasti läsnä. Mielen uupuminen ja sairastuminen tulkitaan yhä vieläkin hulluudeksi ja heikkoudeksi. Me määrittelemme ihmisen herkästi yhden ainoan asian vuoksi ja leimaamme vaikka tuossa ihmisessä on paljon enemmän kaikkea muuta kuin tuo yksi piirre. Mutta se pelottaa. Oma pelkomme ja lukkomme saavat meidät leimaamaan. Me haluamme olla parempia kuin olemmekaan ja suljemme sen mahdollisuuden ( tai haluaisimme sulkea), että meille ikinä kävisi noin.

 

Entäpä jos sinulle kävisi niin?

Ajattelepa omalle kohdallesi ja mieti millainen suhtautuminen sinulla on muiden ihmisten tekemiin ”virheisiin”, olemisiin, sairauksiin? Vähätteletkö, kauhisteletko, naurat?

Entäpä jos sinulle itsellesi kävisi niin – muuttuisiko suhtautumisesi? Jos elämäsi menisi niin raiteiltaan, että alkaisit juomaan alkoholia, ymmärtämättä miksi niin teet ( koska alkoholismi on aina tunnepuolen sairaus)…ymmärtämättä miksi et voi olla siitä irti vaikka järki sen ymmärtää, että tästä ei hyvää seuraa, tunnepuoli vie mennessään ja jatkat samaa toimintaa.

Entäpä jos elämässä tapahtuisi iso kriisi, sinulle tulisikin yhtäkkiä avioero – menettäisit perheesi ja joutuisit elämässäni sen eteen, että menettäisi lapsesikin vähintään puoleksi ajaksi elämästäsi, joutuisit opettelemaan itse uudestaan ihan uuden elämäntavan ja rytmin – sen lisäksi, että yrittäisit koko ajan miettiä lastesi etua oman kärsimyksesi ja ikäväsi ohessa? Tulisitko neuvomaan ja sanomaan minulle ohjeita, miten perhe-elämää pitäisi elää tai lapsia kasvattaa? Jos sinulla itselläsi ei olisi hitustakaan kokemusta uusioperheen arjesta, surusta, ongelmista ja kaikista niistä tuntemuksista, joita jo se pelkkä ero siitä kumppanista herättää? Saatika sitten kun siihen astuu ne puoli- isät ja äidit. Ne herättävät vain kipeitä tunteita, eritoten siitä, että lasteni elämässä on nyt se toinenkin ”isä” tai ”äiti”, joka saa jakaa aikaa minun oman lapseni kanssa.

Jos masentuisit ja uupuisit niin, että päivässä ainoa asia, mihin sinulla on voimia – on yrittää jaksaa hoitaa se pakollinen arki – voimia ei riitä työhön, ei innostusta harrastuksiin tai mihinkään mikä vaatii yleensäkään mitään voimia. Ainoa asia, mikä merkitsee, on haluta nukkua. Nukkua. Nukkua. Sinua väsyttää vaikka nukkuisit kellon ympäri, sinua kauhistuttaa se, että joutuisit lähtemään ihmisten ilmoille, kun et jaksa harjata hiuksiasi tai pestä hampaitasi -saatika sitten välittää mitä vaatteita puet päällesi? Puhelimeen vastaaminen voi olla todi uuvuttavaa ja et jaksa edes postilaatikolla käydä hakemassa nippua laskuja, jotka tietenkin pitäisi jaksaa myös maksaa…mutta et vain jaksa, et fyysiesti etkä henkisesti. Miltä se tuntuisi, kun kuulisit, että lähde nyt vain lenkille niin piristyt tai koet kauhistelua, että eihän se ole kuin yksi napin painallus ja ne laskut on maksettu. Joo, järjellä tiedät, mutta kun kroppa ja mieli ei toimi. Ei vain toimi.

 

Mieti omaa suhtautumistasi

Seuraavan kerran, kun mielesi tekee arvostella tai määritellä -mieti ensin hetki. Ja aseta itsesi niihin saappaisiin. Miten minä haluaisin, että minua kohdeltaisiin, jos olisin tuossa tilanteessa?

Asiakkaita hoitaessani, kyllä – juuri kaiken kokemani vuoksi uskallan väittää, että asiakkaat saavat hoidostani juuri sitä tukea ja apua, mitä hakevatkin – olen nähnyt niin monta kertaa, kun kuoreen mennyt ihminen on alkanut avautua – itsevihaa tunteva ihminen on alkanut itkeä ja purkaa pahaa oloa. Ihminen, joka ei usko, että hänestä voi kukaan oikeasti välittää, onkin saanut kokea, että minä oikeasti välitän. Ihminen, joka on pelännyt puhua vaikkapa omasta avioerohalustaan, onkin saanut kohdalleen ja tunteilleen vertaistukea. Ei häpeää ja sormien heristelyä ja syyttelyä ja syyllistämistä vaan on saanut uskaltaa kertoa, mitä siellä pinnan alla oikeasti on. Ihminen, joka on syönyt itselleen muurin ympärilleen, onkin saanut kokemusta omasta kauneudestaan ja herkkyydestään – se valo, mikä syttyy silmiin tuossa vaiheessa, kun joku näkee lävitse – kokemukset hoidoissa ovat hyvin voimakkaita. Ihminen, joka pelkää myöntämästä omaa uupumistaan ja sinnittelee jaksamisen rajoilla, hämmästyy, kun kerron ja peilaan omaa kokemustani ja helpottuu kun joku oikeasti ymmärtää. Ihminen, joka ajattelee itseään virheellisenä – saakin kokemuksen olla täysin sitä mitä on – lakkaakin yhtäkkiä esittämästä parempaa kuin onkaan.

Uskon vertaistuen merkitykseen. Uskon siihen, että vasta kun itse ymmärrät tilanteen, jossa toinen on – voit auttaa toisen sieltä ylös. Ja tämä on motivaationi omassa työssäni.

” Ihminen kasvaa vain myötäkarvaan silittäen” Maaret Kallio

 

 

 

Hiljaiseloa – hiljaisia muutoksia -sisäisiä ja ulkoisia.

Muokattu Lumia Selfie -sovelluksella

Muokattu Lumia Selfie -sovelluksella

On aika taas kirjoitella tekstiä -kuten varmaan usea teistä on huomannutkin, on minulla ollut tässä paussia ja ihan tarkoituksella niin on ollutkin. Tällä aikaa on tapahtunut paljon, niin itsessänikin kuin ympäristössä.

Joskus elämässä on hyvä ottaa aikalisä ja etäisyyttä kaikkeen – niinhän sitä sanotaan, että kun menee kauemmaksi, näkee lähemmäksi. Niin minullakin. Minulla on tullut tänä vuonna päätökseen moni asia, kun taas toisaalta se on antanut sitten tilaa kaikelle uudelle tulla. Päätökseen on päätynyt asiat, joihin en enää ole kokenut mielekkyyttä tai tarvetta, asiat, jotka jollain tapaa ovat silti koskettaneet minua ja niistä on pitänyt tehdä myös surutyötä. Uudet asiat ovat olleet pelottaviakin ja niistä on pitänyt tehdä päätöksiä ja valintoja, kuunnella todella itseään ja miettiä, onko tämä oikea suunta.

 

Pysähtyminen.

Siitä puhutaan paljon, mutta mitä se itseasiassa on? Tilinkäyntiä menneestä elämästä? Eloa hiljaisuudessa ja etäisyyden ottoa kaikesta? Valintoja, repäisyä irti kaikesta hälystä, jotta voi kuulla itseään? Itsensä tuntemaan opettelua, omia periaatteita ja arvoja? Minulle se on ollut kaikkea tuota.

Pari kolme vuotta takaperin elämäni on ollut aika hektistä. Siihen on mahtunut niin paljon – ylämäkiä, mutta myös alamäkiä. Olen kiitollinen kaikesta oppimastani – kiitollinen niistä vaikeistakin asioista, joita olen siellä kohdannut. Kuolema on aina asia, joka puhuttelee eniten. Kiitollinen myös siitä, että olen joutunut myllyyn, josta arasta harakasta kasvoi se isompi lintu – se joka ihmettelee tänä päivänä sitä, kuinka on joskus pelännyt esimerkiksi auktoritäärisiä ihmisiä. Pelännyt ja miellyttänyt.

Elämääni mahtui isoja mullistuksia – ihmissuhdeasioita, työelämänmuutoksia, oma terveys alkoi horjumaan…sen kaiken lisäksi opiskelin ja yritin raapia kasaan kaikki tarvittavat jutut tutkintoa varten. Ei helppo suoritus, eritoten, kun opinnot koskivat omaa työtä ja yritystä.

 

Selviytyminen.

Palautuminen vie aikaa enemmän kuin mitä yleensä nuo rankimmat ajat kestää. Minun kohdalla, kun ymmärsin sen, että en jaksa enkä pysty yksin kaikkea ymmärtämään ja jäsentämään, oli hyvä, kun on ollut ulkopuolinen ihminen siinä tukena. Ja on edelleen.

Se on ollut tutkimusmatka itseeni. Samalla olen voinut ammentaa omille asiakkailleni oivalluksia ja vertaistukea, sellaista, jota en olisi voinut ellen olisi itsekin uskaltanut hakea itselleni tukea.

On ollut aika, jolloin kaikki näyttäyty kaikkein mustimmillaan. Silloin muita värejä siinä elämässä ei ole. On hyvin tärkeää, että silloin on joku rinnalla, joka jakaa tuon kokemuksen eikä yritä niitä värejä väkisin siihen saadakaan, koska vielä ei ole sen aika. Jakaminen on kaikista tärkeintä, että ymmärrät ja kuulet, mitä toinen oikeasti kokee. Samalla kuitenkin se toinen ymmärtää, että sen kokemuksen yli voi päästä, koska edessä istuu tai seisoo elävä esimerkki. Jos minäkin niin kyllä sinäkin – aivan sama mahdollisuus.

 

Oma hyvinvointi.

Mitäpä se sitten tarkoittaa? Minulle se tarkoitti omia rajoja, omaa itseni tuntemista, omien tavotteiden selkiyttämistä, mitä omalta elämältäni tahdon. Minulle se tarkoitti myös rauhaa ja rauhallisia liikkeitä, pois kiireen keskeltä sekä elämän elämistä niin, että saan kokea sitä niin, että minulla on aikaa todella elää sitä. Sehän merkitsee tietenkin valintoja, mutta myös sen ymmärtämistä, että joistakin asioista on luovuttava. Tein tiliä siitä, mikä minulle on kaikkein tärkeintä, jotta minun olisi hyvä olla.

Olen tehnyt kipeää prosessia itsestäni, ymmärtäessäni, että jotkin käyttäytymis- ja ajatusmuotoni ovat olleet minua tuhoavia. Elämä ei vain tapahdu meille vaan me voimme oikeasti vaikuttaa omaan käyttäytymiseemme sekä ajatuksiimme että tunteisiimme. Testasin monta kertaa esimerkiksi sen, jos olin alakuloinen ja minua murehdutti moni asia, olin nukkunut huonosti – että entäpä jos vain hyväksyisin asiat tällaisenaan ja kääntäisin ajatukseni ja tunteeni niin, että siltikin antaisin itselleni luvan iloita ja olla olemassa niin, että minulla on oikeus kaikkiin tunteisiin, elämä olikin yhtäkkiä paljon helpompaa ja minulla helpompi olla. Eihän ne murheet hävinneet mihinkään, mutta ne saivat ihan eri mittasuhteen elämässäni. Annoin  myös luvan olla koko ajan pelkäämättä ja murehtimatta tulevaa, koska enhän sitä voi tietää.

Aloin ottaa pieniä askelia ja niillä mennään jatkossakin eteenpäin. Minun ei tarvitse haukata isoa palasta, jos palasen voi pilkkoa pienempäänkin osaan. Olen antanut aikaa itselleni ja löytänyt muutamia asioita elämääni taas takaisin, jotka tuottavat minulle iloa ja nautintoa.

Elämä on muutakin kuin laskujen maksamista ja arjen suorittamista – se on ajan antamista itselleen ja omalle hyvinvoinnilleen, tekoja sen eteen – ainoastaan siitä lähtee positiivinen kierre, joka pikkuhiljaa ulottuu omiin läheisiin ja ympäristöön.

Jos voit itse huonosti, kaikki ympärilläsi voi huonosti.

Hyvinvointiin kuuluu voida välillä huonostikin!

            kynttila-poltettuHyvinvointi – jokainen siitä puhuu, mutta mitä se oikein on?

Hyvinvointi on jo aika kulunut sana, sanana. Joka paikassa kuulutetaan hyvinvoinnin perään – syö oikein, voi oikein, liiku oikein ja lepää oikein – tee kaikki oikein. Oikein? Millä tavalla ne tehdään oikein ja mitä on sitten se väärin tekeminen siinä ?

Eikö ihmisen elämä ole kokonaisvaltaista – ja inhimillistä -jolloin siihen KUULUU olennaisena osana myös ne karikot ja vaiheet, jolloin ei voi aivan hyvin tai oikein? Joka päivä elämänsä aikana ei voi voida aina hyvin, olla iloinen, jaksaa syödä tai liikkua oikein. Meillä on jollain tapaa tehty asiasta, joka on inhimillinen – niin vaikea – ja on häpeä myöntää voivansa joskus vähän huonommin. On häpeä, kun ei oikein jaksa laittaa ruokaa niin oikein ja syö mitä sattuu ja on häpeä, kun ei liiku niin paljon kuin pitäisi. Tulee paine, jolloin ihminen voi vieläkin huonommin kuin olisi oletettavaa. Tulee hätä tehdä noita asioita sitten oikein vaikka sillä hetkellä olisi ehkä parempi hidastaa ja olla ja elää se vaihe lävitse kuin alkaa suorittamalla sitten elää tätä elämääkin niin oikein.

 

TUNNISTA HUONOVOINTISUUTESI JA ESTEET VOIDA PAREMMIN! 

Eikö se ole myös sen tunnistamista, että sillä hetkellä on jokin asia pielessä, että ei voi aivan hyvin? Tunnistamista, elämistä sitä vaihetta lävitse ja miettimistä mitä siinä voisi muuttaa? Jotta voisi paremmin. Me syyllistämme itsemme pahoinvoinnista ja siitä ettemme jaksa elää ja voida hyvin, liikkua ja syödä oikein. Piiskaamme itseämme enemmän ” voimaan paremmin”, raahaamme itseämme väkisin liikkeelle ja yritämme pitää kiinni ruokavaliosta, joka aiheuttaa sillä hetkellä ehkä liikaakin stressiä.

 

USKALLA OLLA VÄSYNYTKIN VÄLILLÄ! 

Mielestäni hyvinvointiin kuuluu myös voida huonostikin välillä. Olla väsynyt, uupunut, surullinen, vihainen, saamaton. Sillä niilläkin hetkillä on tarkoitus! Meillä on masennusta paljon ja yksi syy lienee se, että me masennumme siitä, kun emme jaksa elää oikein – vaadimme ja piiskaamme emmekä osaa antaa armollisuutta itsellemme elämän aikana, vaiheissa, joissa elämä vaatii paljon. Emme anna armollisuutta itsellemme emmekä toisillemme. Katselemme milloin kehonkuvaamme peilistä ja irvistelemme, pitäisi näyttää paremmalta, olla hoikempi etc. Emme hyväksy itseämme emmekä näe itseämme ihmisenä, joka on kokonaisvaltainen. Emme arvosta itseämme. Lähdemme vimmaisesti taas suorittamaan asioita sen sijaan, että alkaisimme pitää itsestämme juuri sellaisena kuin olemme, juuri siinä hetkessä ja siinä tilanteessa ja kehossa.

 

Ihmisen keho kyllä muuttuu kun se alkaa voida hyvin

Ihmisen keho on viisas! Se alkaa muuttua, kun ihminen voi hyvin – ja hyvinvointiin kuuluu myös voida huonosti ja tunnistaa se! Muutokset tapahtuvat vain tunnistamalla itsessään ja elämässään piilevät haasteet. Olen sanoinkuvaamattoman monta kertaa nähnyt sen ihmeen, kun ihminen on alkanut todella prosessoida itseään niin kehonkuva muuttuu siinä samalla – myös omalla kohdallani se pitää täysin paikkaansa. Iho alkaa kirkastua, paino pudota, turvotukset hävitä…ihminen on levollisen oloinen ja silmiin syttyy tuike.
HYVÄKSY! JA MUUTU! KASVA! KEHITY!

Muutokset johtuu siitä, että hyväksymme haasteemme tässä hetkessä ja tähän hetkeen kuuluvina asioina. Ja alamme prosessoida sitä mahdollisuutta, että voimme muuttaa omaa elämäämme siihen suuntaan kuin se meille on suotuisa, missä voisimme paremmin ja olisi enemmän meidän omannäköistämme elämää. Emme enää pidä mitään asioita esteenä vaan näemme kauemmas ja annamme itsellemme luvan. Annamme luvan muutokseen ja annamme luvan itsellemme voida paremmin. Mikään ulkopuolinen asia ei sitä tee – ei toinen ihminen, asia, harrastus…mikään , jollemme anna itsellemme lupaa lähteä muutoksen tielle.

Muutoksen tie tarkoittaa myös sitä, että sillä välillä eksytään – mutta noustaan aina takaisin tiedostaen, että se oli väärä suunta.

Me emme lähde puskemaan sitä väärää suuntaa eteenpäin kuin yrittäisimme väkisillä siirtää isoa kiveä tieltämme vaan palaamme ja mietimme uudelleen. Prosessoimme. Lähdemme eri suuntaan.

 

Muutos voi tapahtua kun VALITSEMME sen vaihtoehdon!

 

Tiesitkö, että vahvat unet ovat kehon viestiä siitä, että keho palautuu ja toipuu?

images

Olen ajottain ihmetellyt hyvin vahvoja uniani, mistä ne saavat oikein alkunsa. Kunnes aloin kiinnittämään niihin huomiota paremmin. Tässä auttoi hyvin unipäiväkirja, jos muuten ei aamulla unia muistanut…henkilöitä, tunnetta unessa, mitä siinä oikein tapahtui.

KEHOLLA ON TUNNEMUISTI!

Olen huomannut, että keho – ja mieli voi alitajuisesti käsitellä hyvinkin pitkältä ajalta unissa kokemiaan traumoja, vääryyksiä tai kohtelua. Unessa mieli voi prosessoida asiaa niin, että ikävä kokemus tulee päätöksiin.

Keho kerää vuosien varrelta meihin asioita – kaikki niitä, joita tukahdutimme ja tukahdutamme, kaikkia niitä, joita itsessämme ja elämässämme kiellämme. Hyvin tyypillinen tukahduttaminen on sitä, että koemme olevamme jotenkin sisukkaita ja kestämme tilannetta kuin tilannetta! Eteenpäin niin kuin mummo lumessa! Olemme liian vahvoja. Liian sitkaita ja liian sisukkaita.
PARANTAVAT UNET!

Unissa tämä ilmenee jonkin asian tai ihmisen ilmaantumista vuosienkin päästä. Niin minullekin on käynyt. Käyt itseasiassa unessa lävitse asian, jonka voit sitten hyväksyä vain tapahtuneeksi ja saat syyllisyyden tai loukattua kuormaa itsessäsi vähemmäksi. Joku henkilö, jos on loukannut, voikin ilmaantua uneesi ja ihmettelet hänen haperoisuuttaan unessa. Se kertoo siitä, että loppujen lopuksi näin asia olikin – sinua ei loukattu sinun itsesi vuoksi vaan ihmisen oman kivun vuoksi.

images (1)

Kuolemaunet – olen usein kuollut itse tai tehnyt itsemurhan unessa. Karmivaa, eikö?

Se kuitenkin tahtoo sanoa vanhan loppumisesta ja uuden alusta. Olet ehkä tullut päätökseen jossakin elämänvaiheessa tai haluat lopettaa jonkin vaiheen. Ehkä oma minäkuvasi on muuttunut ja tahdot elää elämääsi omana itsenäsi, aitona omana persoonanasi. Ehkä elämäsi on ollut elämistä jossain roolissa, jossain sellaisessa missä toiset sinun haluavat olevan – olet miellyttänyt kenties elämäsi aikana jo tarpeeksi. Tai liikaa.

Joku läheinen kun kuolee unessa, tulkitsen sen hänen siteiden katkaisemista omaasi. Sinulla on voinut olla riippuvuussuhde kyseiseen ihmiseen tai jollakin tapaa sellainen suhde, että se on vaikuttanut lujasti sinun omaan elämääsi.

Uni voi kertoa myös syvistä toiveista sinulle asioita, joista sisimmässäsi haaveilet. Ehkä saat oivalluksen tai idean unestasi?

Usein me naureskelemme unillemme, mutta entäpä jos alkaisimmekin niitä tutkailemaan – mitä sisältämme ja syvimmästä olemuksestamme oikein löytyykään ja mitä kehomme haluaa meille viestiä?

Vyöhyketerapeuttina kyselelen usein unista mitä ihminen on nähnyt. Ne antavat minulle osviittaa siitä missä vaiheessa ihminen prosessoi asioitansa, ne avaavat ihmiselle itselleen väyliä itseensä – unet eivät vain ole unia, niillä on tärkeää asiaa meille!

 

Tasapainoisuuteen kuuluu välillä olla epätasapainossa!

usko, toivo, rakkausLueskelin tuossa eräässä odotusaulassa istuessani lehteä, jossa silmiini osui -yllätys yllätys-Maaret Kalliosta kertova artikkeli. Kuinka paljon samoja ajatuksia ja aatteita ja arvoja hänellä onkaan kuin itselläni!

Hän puhui artikkelin lopussa omasta valinnastaan lähteä yrittäjäksi -eikä ole sitä katunut -siitä huolimatta, että vuosilomat ja edut saa unohtaa, mitä työntekijänä saa mm työterveyshuollot. Vapaus yrittäjänä on kuitenkin se, mikä siihen vetää ja samalla vastuukin – työntekijänä ei tuota vastuuta ymmärrä tai tiedosta, mistä kaikesta yrittäjä on vastuussa.

 

Epätasapaino

Yksi asia mikä sieltä mieleeni jäi on se, että tasapainoinen ihminen on välillä epätasapainoinenkin ja tiedostaa sen. Ja tasapainoisuuteen kuuluu olla epätasapainossa välillä. Me kaikki olemme. Se on inhimillistä.

Toinen asia mikä kolahti, oli se, että elämä on kriisistä kriisiin elämistä. Sen hyväksyminen, että elämään kuuluu vaikeat ajat ja vaikeat tunteet ja kriisit, saa tuntemaan onnellisuutta sen sijaan, että niistä koittaisi pyristellä koko ajan pois. Itse oivallettuani tämän, on olo sisimmässä ollut todella rauhallinen.

 

Ihminen kasvaa vuorovaikutuksessa muihin

Täydellistä ihmistä ja elämää ei ole olemassa. Me tuomme parisuhteeseen omat mörkömme menneisyydestämme -halusimme tai emme. Niiden kanssa eläminen parisuhteessa kasvattaa ihmistä, ei se , että yrittäisimme yksin selvitä ja nuolla haavojamme yksin. Jokainen suhde on omanlaisensa eikä ihminen ole koskaan ns ”valmis” uuteen suhteeseen. Ihminen kasvaa vain vuorovaikutuksessa ja suhteessa toisen ihmisen kanssa.

Sitten vielä se, että riittää, kun elämä on kyllin hyvää. Sen ei tarvitse olla huippua ja superia, mitä nykypäivänä oikeastaan odotetaan elämän olevan – elämä on nautinnollista ihan sellaisena tavallisena elämänä kuin se onkaan. Kyllin hyvään elämään kuuluu ja saa kuulua myös ne kurjuudet ja surut ja ikävät asiat. Kuinka vapauttavaa onkaan antaa lupa niille!

Ihmisen ei tarvitse olla parempi kuin onkaan – mitä nykyisin joka suunnasta toitotetaan. Tule paremmaksi näin ja tee näin niin olet jollain tapaa ehyempi ja parempi ja elämä parempaa…Miksi? Ehkä se elämä on just kyllin hyvää niine omine säröineen ja haavoineen ja tunteine mitä meillä kaikilla on.

Onnellinen elämä ei tule yhtään mistään, meillä jokaisella on sisimmässämme kaikki työkalut tuntea onnellisuutta. Vaikka elämämme olisi mullinmallin, voimme olla silti onnellisia!

 

 

Oma jaksaminen on elinehto elämälle, jota haluan ja toteutan.

2017-03-23 14.29.21Olen hiljattain ollut mietteissäni ja tällä kertaa ajatuksen päällä on ollut omasta itsestä huolen pitäminen. Liian usein sitä sählää ja huolehtii liikaa muista ja täysin ulkopuolisista asioista – ja unohtaa itsensä.

On liian helppoa lähteä reagoimaan muiden ihmisten tunteisiin, asioihin, tarpeisiin ja vaateisiin -keskittyä epäolennaiseen.

 

Unohdamme itsemme usein syyllisyydestä

Syyllisyyden tunteessa korostuu miellyttäminen -tekee asioita, jotta saisi arvostusta, huomiota ja kelpaamisen tunnetta ulkopuolelta -jotta kelpaisi, kokisi olevansa hyvä ja arvostettu. Syyllisyyden alla on häpeä – mitä muut minusta ajattelevat, olenko ihan luuseri, ei voi antaa periksi vaan kyntää vain eteenpäin…pelätään epäonnistumista, heikkoutta ja tarvitsevuutta. Kyllä minä näytän vielä! – on usein se päällimmäinen ajatus mielessä. Siinä on helppo eksyä siltä polulta, mitä minä juuri nyt itse haluan ja ennen kaikkea tarvitsen.

 

Kenelle minä riitän? Ja kenelle minun tulisi kelvata?

Omassa prosessissani olen oppinut jo huomaamaan, kun alan voida huonosti. Huonosti voimalla herkästi mieli alkaa olla alakuloinen, väsynyt ja stressi puskea pintaan. Keho saattaa oireilla turpoamisina, painonnousuna ja aineenvaihduntaoireina. Unet voivat katketa ja olla huonoja. Usein taustalla on henkinen puoli, jolloin mieli ei voi sillä hetkellä niin hyvin kuin se voisi voida. Usein haitalliset toimintatavat aktivoituvat juuri noin hetkinä. Levottomuus ja sisäinen lepatus sisällä, mieli saattaa olla ihan vauhko ja yliaktiivinen ja toisella hetkellä täysin loppupoikkikatki.

 

Valehtelenko itselleni? Vai enkö vain näe kauemmas? 

Sitä saattaa puskea vain eteenpäin ja ajatella ja valehdella itselleenkin, että kaikki on ihan hyvin – kuuntelematta kehoaan. Keho on kuitenkin viisas ja jossain vaiheessa se herättää sen mielen ja järjenkin siihen, että kaikki ei ole nyt ihan tasapainossa ja hyvin – ja sen totuuden katsominen voi olla todella hankalaa ja tuskaista, koska se vaatii aina totuutta ja muutosta. Ja muutos vaatii päättäväisyyttä, valintoja, voimaa ja toimintaa.

Mutta tunne sen jälkeen, kun sen totuuden myöntää ja on rehellinen itselleen – huomaa, miten iso kivi sydämeltä katoaa. On helpompi hengittää, yhtäkkiä kapea ala muuttuu laajaksi, asioita näkee enemmän. Ja muutokseen saa voimaa. Sitä voimaa minkä on käyttänyt kieltämiseen. Ja sen voiman avulla on helpompi lähteä muutokseen, kun jarru on otettu päältä pois.

 

Kun välitän itsestäni.

Vain itsestä huolehtimalla jaksaa huolehtia oikeasti omasta elämästää, suunnsta ja muista ihmisistä. Vain itse voi huolehtia itsestä – niin karua totuutta kuin se onkin, sitä ei tee kukaan muu. Sitä ei tee kumppanit, ei ystävät, ei työkaverit. Vain itse tarttumalla härkää sarvista, voi saada aikaan muutoksen.

Muutoksen alkulähteillä ja valinnan tehneenä – ja päätöksessä pysyneenä- on uskomattoman eheyttävä voima. Olkoonkin se päätös mikä tahansa itsensä huolehtimiseen liittyvä asia, jonka päättää -iso tai pienempi asia. Mieli alkaa heti ikään kuin kirkastua ja ajatukset löytää paikkansa. Elämä näyttäytyä selkeämmältä. Keho alkaa myös näyttää merkkejä toipumisesta. On kuin hyppäisi oikeaan junaan taas!

 

Tulessa makaaminen

Liian moni makaa tulessa, siinä kohdassa, jossa olo on tuskainen ja mitään ei tapahdu. Asiat takkuavat, jumittuvat, oma vointi on rajoilla. Siinä vaiheessa kielto voi olla päällä, mieli keksii esteitä muutokselle, järki vähättelee ongelmaa, laput on silmillä eikä näe asioita pidemmälle.

Minäkin olen maannut tuolla tulessa ( ja tulen vielä makaamaankin) , valitellut kun käy kipeää, mutta en ole kyennyt nousemaan sieltä pois. Yksi kysymys itselle – miksi makaan siellä tulessa? Kipeämpää se käy kuin se, että nousisi ja hyppäisi siihen uuteen lähtevään junaan.

Elämä on valintoja. Pieniä ja isoja valintoja. Parisuhteessa, työelämässä, oman itsensä huolehtimisessa – me valitsemme joko voida hyvin tai hyvin huonosti. Me voimme juuri niin hyvin kuin valitsemme voida. Hyväksymällä tämänhetkisen totuuden, me päästämme irti uhriudesta ja annamme itsellemme luvan mahdollisuuteen. Mahdollisuuteen kasvaa henkisesti ulos tilanteesta, jonka koemme raskaaksi. Muutokset eivät tapahdu ilman meidän omaa panosta – me itse valitsemme joko jäädä tai lähteä.

Me itse rakennamme elämäämme. Siksi on tärkeää voida hyvin, jotta elämä, jonka rakennamme, on meille aitoa meidän näköistämme elämää.

 

Haluatko sinä muutosta elämääsi?

Kokonaisvaltaisella vyöhyketerapialla on mahdollista prosessoida omaa mieltä ja oppia kuulemaan kehon viestejä. Moni kokonaisvaltaisessa vyöhyketerapiassa kävijä on saanut aikaan muutoksen – ja ottanut uuden suunnan. Ei ole olemassa asiaa, jota ei voisi muuttaa. Ja valita toisin. Se mikä sen esteen usein tekee, on meidän oma mielemme. Siksi meidän tulisi oppia tiedostamaan myös se, miten puhumme itsellemme, mitä kiellämme ja millä tavalla estämme itse muutostamme.

Kokonaisvaltainen vyöhyketerapia Break Sokos Hotel Edenissä ke-la, ajanvaraus: 08 884 2159 tai hoidot.eden@sokoshotels.fi

Lämpimästi tervetuloa muuttamaan ajatusmaailmaa!

 

2017-03-30 16.06.13

Hoitojen ja artikkelin takana:

Olen Anu, omaa mieltäni prosessoinut jo monta vuotta. Nähnyt elämää ja kokenut erilaisia asioita elämässäni, tehnyt muutoksia omassa elämässäni ja huomannut, että elämä kantaa aina sitä paremmin, mitä paremmin me olemme itse ohjaksissa. Toimin vertaistukena, luennoin hyvinvoinnista, mielen järkkymisistä, voimien eheyttämisestä, totuuden kohtaamisesta sekä rohkeudesta muutoksiin. Hoidot toteutan Break Sokos Hotel Edenissä, voit tutustua minuun lisää omilla kotisivuillani! http://kuivaverianalyysi.fi/vyohyketerapia/oma-tarina/

Ole reippaasti yhteydessä minuun, jos sinulla ilmenee kysyttävää!