5 vinkkiä stressittömämpään elämään – kartoita omat ongelmakohtasi – kohtaa ja korjaa oma stressisi!

kynttila-poltettuStressi  – sanana jo hyvin monelle tuttu, koettuna ehkä vieläkin tutumpi. Kukapa meistä ei olisi koskaan stressannut jostain!

Tässä artikkelissa tarkoitan stressillä kuitenkin sitä, kun se vaikuttaa kehossa jo niin, että se estää elämästä omaa elämää – ahdistusta, pelkoa, riippuvuussuhteita, liiallista kontrollointia jne. Fyysisesti tarkoitan stressillä sitä, kun se vaikuttaa kehossamme -keho turpoaa, kerää nestettä, iho oireilee, paino ei putoa, kehossa on oirehtimista, kehomme käy ylikierroksilla emmekä lepää.

Meidän kehomme sietää yleensä fyysistä stressiä hyvin ja monelta stressi kehossa jääkin huomaamatta, koska totumme siihen. Yleensä vasta,  kun ahdistus nousee pintaan tai tapahtuu fyysisesti jotakin vakavaa esimerkiksi vakava sairastuminen – heräämme pohtimaan stressin osuutta elämässämme.

Onneksi herättyämme  – voimme kuitenkin vaikuttaa siihen! Kysymykset on tarkoitettu pohdiskeltavaksi ja oman stressin kartoittamiseksi.

  1. Mieti miten oikeasti voit – miltä kehosi tuntuu ( raskaalta vaiko kevyeltä), väsyttääkö, oletko aamuisin pirteä kun heräät? Heräätkö sängystäsi pompaten vai onko sinulla aikaa ( annatko aikaa itsellesi venytellä rauhassa ja herätä) ? Oletko aamuisin heti tomerasti kiireisenä liikkeellä, paljon asioita mielessä ja tulevat suoritukset / asiat mielessä vai onko mielesi rauhallinen, hengittelet syvään ja rauhassa ja lähdet liikkeelle säntäilemättä ja tyynellä mielin? Mitä mielessäsi herättyäsi pyörii – ja pyöriikö siellä päivän mittaan paljon asioita? Tuntuuko, enemmän, että pää vie ja keho tulee perässä vai oletko läsnä kehossasi ja tässä hetkessä, juuri siellä missä olet aina sillä hetkellä?

 

  1. Mieti rutiinejasi – teetkö niitä hyvillä mielin vaiko onko arjen askareet pakkopullaa ja teetkö niitä jaksamisen rajoilla? Onko sinulla energiaa harrastuksillesi ja ystävillesi? Oletko työpäivän jälkeen enemmän kiukkuinen ja väsynyt vaiko voimaantunut ja energiaa täynnä? Luonnollinen väsymys on normaalia, se menee ohi lepäämällä pienen hetken, mutta viekö väsymys olosi voimattomaksi ja ärtyneeksi? Koetko päivittäin tekeväsi jotakin hienoa ja hyvää työpaikallasi ja saat siitä virtaa vai oletko työpaikalla odottamassa seuraavaa lomaasi?

 

  1. Miten syöt? Miten huolehdit muutoin itsestäsi? Menetkö sieltä mistä aita on matalin? Syötkö eineksiä tai onko voimasi vähissä työpäivän jälkeen niin ettet jaksa enää välittää ja huolehtia itsestäsi – jääkö kehosi huomiotta, syötkö mielihaluihisi sokeria tai muutoin tyydytätkö mielihalujasi muilla keinoilla? Etkö ”ehdi” hoitaa itseäsi? Jätätkö kenties kehosi pitkiä aikoja ravinnotta ja nesteettä, lähdetkö aamuisin töihin ilman aamupalaa? Katsotko peilikuvaasi koskaan, miettien näytätkö hyvin- vai huonostivoivalta? Uskallatko kohdata totuutta?

 

  1. Millainen on mielesi hyvinvointi ja asenteesi elämään? Onko elämäsi ”yhtä samaa rataa”, oletko kyllästynyt työhösi, tympäseekö asiat, mietitkö muita ihmisiä, vertailetko elämääsi? Onko asenteesi se, että et voi kuitenkaan asioihin vaikuttaa itse – tai, että jokin on vain pakko tehdä. Koetko, että joku muu säätelee elämääsi kuin sinä itse? Valitatko ennemmin kuin kohtaat pelkosi ja yrität muuttaa elämääsi?

 

  1. Miten ihmissuhteesi voi? Onko sinulla aikaa nähdä ja kuulla kumppaniasi – tai muita perheenjäseniäsi? Pysähdyttekö yhteiselle aterialle tai kahvituokiolle, kysyttekö mitä kuuluu? Halaatteko, ehdittekö kertoa, kuinka tärkeitä olette toisillenne? Vietätkö aikaa itsesi kanssa – suhde itseesi on kaikista tärkeintä olla kunnossa, jotta voi olla olemassa muille ihmisille? Onko yksinolo piinaa vaiko ihanaa? Uskallatko kurkistaa mielesi syvyyksiin ja kysyä olenko minä onnellinen – juuri nyt, juuri näin vai kaipaanko kovasti jotain?

 

Näillä kysymyksillä voit kartoittaa omaa hyvinvointiasi ja stressitasoasi. Stressi kehossa voi aiheuttaa erilaisia ongelmia mm. aineenvaihdunnallisia ongelmia, suolisto-ongelmia, tulehdustiloja. Keho stressaa, jos mielesi ja kehosi, tunne ja järki eivät kulje tasapainossa. Keho on aina kokonaisuus – ei pelkkä keho, ei pelkkä oire eikä pelkkä kuori. Se on kokonaisuus, jossa kohtaavat järki, tunteet, fyysinen keho ja ympäristö.

 

LUE JUHA AHOLAN ELÄMÄNMUUTOS !

AhoJuh150

http://www.kuivaverianalyysi.fi/sarjayrittajalle-apua-stressiin/

 

 

 

 

 

Perusruualla hyvinvoivaan elämään! Ravitsemus ei ole rakettitiedettä.

vitamins-26622_960_720Törmään usein asiakkaideni kohdalla kysymykseen, jossa he ovat ymmällään nykypäivänä monien eri dieettien ja ravitsemukseen liittyvien juttujen kanssa. Monesti he kertovat syövänsä omasta mielestään terveellisesti – siitä kysyessäni tarkemmin, selviää usein muutamia kompastuskiviä. Ja nämä kompastukset ovat nimenomaan ravitsemuksessa, ei siinä, että he olisivat vajeessa mistään.

 

Syödään liian vähän!

Yksi on se, että ravintoa syödään aivan liian vähän – ajatellaan, että mitä vähemmän syöt, sen parempi esimerkiksi laihduttamisen kannalta. Joo, voi olla totta, että ihminen kyllä laihtuu, jos ei syö paljoa mitään, mutta onko se terveellistä? Oli kyse sitten elämäntavasta tai painonhallinnasta. Usein keho silloin jumittuu ja hapottuu, kun siellä ei toimi tällöin aineenvaihdunta. Ja mitä silloin tapahtuu? Rasva ei pala. Eihän autokaan kulje ilman bensaa vaan pysähtyy.

Toinen asia on se, että ihan normaali perusruoka mielletään nykyisin ehkä jopa jo epäterveelliseksi. Hifistellään pienillä jutuilla liikaa – kun pitäisi kiinnittää enemmän kokonaisuuteen huomiota.

 

Hifistely

Nykysin kasvispainotteiset ja luomuruuat ovat nousussa. Ihmiset ovat paljon valistuneempia siitä mitä suuhunsa pistävät. Ja hyvä niin! Toisaalta jos kokonaisuus on pielessä omassa ravitsemuksessa, voi se mennä vielä enemmän mönkään siinä mielessä, että syödään liian pikkutarkasti toisinsanoen mennään ääriraidan toiselle puolelle ja mietitään epäolennaisia asioita sen oman ruokavalion kannalta. Alkuinnostuksen jälkeen oma kärsivällisyys ja liian suuri muutoskin saattaa aiheuttaa sen, että koko ravitsemus heittää häränpyllyä ja huomataan aina palaavansa siihen samaan pisteeseen mistä on lähdetty.

 

Mitä tänään syötäisiin?

Ravitsemus mielletään jotenkin hankalaksi asiaksi. Ongelma voi olla lapsiperheessä olla vaikkapa se, mitä syötäisiin. Mitä me kaikki voisimme syödä – usein käy niin, että itselle kokataan eri ruokia ja lapset syö eri ruokia. Omasta ruuasta tarkkaillaan fanaattisesti suola- ja rasvamääriä, kun kokonaisuus on kuitenkin se mikä merkitsee – tuskin kukaan hirveitä annoksia kerralla sinne suuhunsa sitä suolaa tai rasvaa mättää – jos halutaan edes ymmärtää asioita terveyden kannalta. Yksi hyvä neuvoni on vaikkapa, että jos pakastekasviksista värkkäilee kasviskeiton – saa sinne lapsille maistuvaa esim nakkien muodossa. Joo, nakit eivät ole terveellisiä – mutta siinäkin voi tehdä valintoja. Ja terveellisempi tämä on, jos lähtökohdat on vaikkapa juuri niissä einesruuissa tai jos kasviksia ei syödä ollenkaan. Ja tuskin niitä nakkeja aivan pakettimäärillä kuitenkaan syödään! Tässäkin tapauksessa lapset ja aikuiset saisivat kuitenkin terveellisiä kasviksia kuin huomaamatta. Ja koko perhe voi nauttia samasta ruuasta ja samalla aikaa, kokkaajalla on enemmän aikaa, kun ei tarvitse kokkailla useita ruokia ja ruoka on kuitenkin aika terveellinen ainakin kokobaisuudeltaan.

 

Pienin askelin oikeaan suuntaan!

Jokaikinen perhe voi syödä samaa ruokaa. Jokaikinen voi muuttaa omaa ravitsemustaan terveellisemmäksi hyvin pienillä muutoksilla – sen ei tarvitse olla heti luomuruokaan siirtymistä tai kaikkien hiilareiden kokonaan jättämistä kokonaan pois. Asioita pitäisi ajatella myös sen kannalta, mikä minulle omassa ruokavaliossani on olennaista? Mitä pystyisin vähentämään reilusti, mitä sitten taas vähemmän? Mitkä asiat haluan ehdottomasti puhtaana, mitkä ei taas ole niin nöpönuukaa juuri minulle. Me jokainen voidaan tehdä aivan varmasti niitä muutoksia ja lakata pelkäämästä myrkyttämästä itseämme ravinnolla.

 

Lähtökohta ja kokonaisuus merkitsee

Se lähtökohta mistä lähdet liikkeelle, on aika olennainen asia. Se päämäärä mihin lopulta tulet, sitä ei tarvitse edes tietää, koska ravinnon, ravitsemuksen ja ravinteiden maailmassa kaikki on aika ihmeellistä ja uusia asioita voi rauhassa kokeilla ja muuttaa – siihen voi syttyä myös intohimo! Laiska ruuanlaittaja voi helposti huomatakin, että innostuu kokkailemaan uusia juttuja ja kokeilemaan erilaisia asioita! Ja lopulta ne nakitkin voivat huomaamatta poistua omasta valikoimasta, kun asioita enemmän aletaan tehdä ja kokeilla ja valitaan itselle sopivia ja maittavia asioita.

Ravinnosta saa aika paljon irti nykypäivänä – ihan jos keskittyy siihen kokonaisuuteen. Jos olet ollut kova einesten kuluttaja, kerta tai kaksi kertaa viikossa esimerkiksi vaikkapa kokkailu itse saa ihan uutta näkökulma aja innostusta! Ruuanlaiton ei tarvitse olla myöskään monimutkaista – hyvin helpoilla ohjeilla saa todella maistuvaa ja terveellistä, täyttävää ruokaa.

 

Vitamiinit, ravintolisät, pillerit ja purkit…

Olen pistänyt merkille myöskin nykyihmisen käyttäytymisen – tiiraillut tuolla salilla kulkiessani ja kaupassa ostoksilla, mitä ihmiset ostavat, syövät ja juovat. Erilaiset vitamiinijuomat ovat vallanneet hyllyjä puhumattakaan vitamiineista kuinka paljon niitä on saatavilla! Joskus tuntuukin melko lailla tyhjentävältä käydä asiakkaan kanssa lävitse kaikki ravinteet, vitamiinit ja piristävät mihin hän niitä käyttää -saatika tarvitsee. Lisiä käytetään monesti ihan vain varmuudeksi tai kun on jossain nähnyt jonkin mainoksen. Niissäkin on kuitenkin omat juttunsa, saattavat kuormittaa kehoa ja itseasiassa monia päällekkäisyyksiä käyttämällä, toinen voi kumota toisen vaikutuksen.

Helpompaa ja edullisempaa olisi ensin korjata pikkuhiljaa omaa ravitsemusta kuntoon, muuttaa yhtä asiaa kerrallaan ja siirtyä tutkailemaan seuraavaa askelta. Näin se on usein myös pysyvää elämänmuutosta. Valitettavan usein käy dieettien jälkeen esimerkiksi niin, että jaksetaan se kuukausi tai kaksi ja sitten tulee sortuminen – jos muutoksia ei miellä itselle tärkeiksi ja ymmärrä niiden syitä eli taustaa itselle, miksi sitä tekee, se harvoin kyllä kantaa.

Olen sitä mieltä, että ihan tavallisella perusruualla saa kyllä kaiken tarvittavan mitä tarvitsee terveeseen ja hyvinvoivaan elämään!  Eri asia sen jälkeen, kun ravitsemus on kunnossa, ovat puutostilat, joissa keho on vajeessa – mutta nekin saa tietoon mittaamalla!

Älä siis arvaile vaan mittaa!

 

 

 

Saamme sitä mitä tarvitsemme, emme sitä mitä haluamme.

vihainenOnnistumisen kokemukset ja tunteet saavat meidät yleensä reagoimaan. Kukapa ei olisi tuntenut omaa oloansa onnistuneeksi ja arvokkaaksi saavuttaessaan jotain itselleen tärkeää tavoitetta? Ja saadessaan siitä hyvää palautetta myös ulkopuolelta. Millaisia tavoitteita sinä asetat itsellesi ja elämällesi?

 

 

Uskallatko rikkoa rajojasi – vai tyydytkö? Menetkö kenties sieltä mistä aita on matalin?

Usein miellyttävän elämän takana piilee myös oman itsensä haastaminen erilaisiin muutoksiin ja kehittymiseen. Oletko ihminen, joka uskaltaa mennä epämukavuusalueille ja haastaa itseä vai tyydytkö mieluummin tasaisempaan virtaan, kenties haluat asioita jopa helpommalla? Oletko ihminen, joka menee mieluummin aidan alta kuin hyppäämällä rohkeasti sen ylitse? Siitäkin huolimatta, että saatat kompuroida ja kaatua muutaman kerran.

 

Me haluamme.Haluamme. Haluamme ja haluamme. 

Olen pohtinut asiaa HALUAMINEN. Me haluamme paljon -haluamme tavaroita, materiaalia, rahaa ja rikkauksia. Haluamme myös onnellisuutta ja iloa ja hyvää oloa. Mutta emme ole useinkaan valmiita sijoittamaan, satsaamaan niihin mitään. Me emme ole valmiita luopumaan mistään sen vuoksi, että saisimme jotain tilalle. Haluamme pitää yleensä kaiken. Onko siellä takana kenties se, että kaikki mitä meillä jo on, tuo meille turvaa. Me emme osaa pyyteettä luopua tai antaa pois, jotta voisimme edes saada sitä mitä sillä hetkellä tarvitsemme. Nimenomaan tarvitsemme – ei sitä mitä haluamme.

Elämälle on käsittämätön keino tietää mitä tarvitsemme – ei se kuuntele sitä mitä haluamme. 

 

 

Onko huonosti vointi sittenkään niin huono asia?

mieli

Olen tässä pohtinut, mitä kaikkea hyvinvointiin kuuluu. Nykyisin, kun tuntuu kaikkialla kuulevan hyvinvoinnista eri sektoreilla – liikunnan puolella, ravitsemuksen puolella, mielen puolella – mitä se oikein on? Onko paha olo ja huonosti vointi sitten huono asia?

 

Kiellämmekö pahan olon tunteet?

Yksi asia, minkä olen pistänyt merkille, on se kuinka helposti me kiellämme pahan olon tunteet – kun kaikkialla pitäisi voida hyvin. Jos tunnemme pahaa oloa tai voimme huonosti, herättää se nykymaailmassa jo helposti huonommuuden tunteita tai jotenkin kyvyttömyyden tunteita ja saatamme tuntea itsemme puutteellisiksi ja erilaisiksi kuin muut. ”Miksi nuo toiset jaksavat? Miksi minun elämäni on takkuamista? Miksi muut ovat onnellisia – minä en? ” Helposti vertaamme itseämme toisiimme – ja koska kukaan emme uskalla puhua huonosti voinnistamme ( mikä elämässä on välillä ihan normaalia ja inhimillistä), käännämme inhimillisyyden itseämme vastaan – toisin sanoen näemme muut parempina kuin itsemme ( kyvykkäämpinä, onnellisempina, aina hyvinvoivina, iloisina…jne).

 

Saako nykyään voida huonosti?

Meillä kaikilla on elämä – jossa normaalirytmi on se, että välillä on vaikeampia hetkiä ja välillä parempia hetkiä. Elämässä tapahtuu kriisejä, tapahtuu mielen myllerryksiä, tapahtuu asioita, joita emme haluaisi tapahtuvan. Tapahtuu hetkiä ja tilanteita, jolloin emme ole parhaillamme, emme jaksavina. Elämään kuuluu myös suru yhtä lailla kuin ilo. Kukaan ei jaksa hymyillä joka hetki ja ottaa elämässä asioita aina niin kiitollisina vastaan. Eikä tarvitsekaan.

Maailma on muovautunut uskomaan, että hyvinvointi on asia, johon pitää panostaa ja tehdä sen eteen töitä. Hyvinvoinnista on tullut suorittamista, johon satsataan voimavaroja, rahaa, energiaa – usein huomaamatta, että ihan pienoinenkin asia sinne suuntaan riittäisi. Usein hyvinvointi alkaa siitä, että tunnustaa itselleen voivansa huonosti. Sen sijaan me ikään kuin juoksemme hyvinvoinnin perässä, jotta paha olo ei meitä saavuttaisi. Totuus on kuitenkin se, että ei voi voida hyvin, jos ei ensin voi huonosti.

 

Ei voi voida hyvin, jos ei ensin voi huonosti

Mihin tämä väittämämäni perustuu? Jos et koskaan tunnustele omaa oloasi, koe omaa kehoasi ( tunne siinä olevia oireita, tuntemuksia, vointia…), et voi oppia sitä olotilaa itsellesi, jossa juuri sinä voit kaikkein parhaiten. Kun kehossa on oireita – tukkoisuutta, turvotuksia, ylikiloja, kipuja…todennäköisesti voit jollain lailla huonosti – tai ainakin kehosi voi. Oireet ovat aina kehon viesti sinulle siitä, mikä asia siellä ei toimi – tai, että sinun kuuluisi havahtua. Usein ja melkeimpä aina, kehon fyysiset oireet juontavat myös tunnepuolelta – pelosta, syyllisyyden tunteesta, vihasta, häpeästä. Ne voivat olla hyvinkin piilossa ja syvällä.

 

Pelko

Pelko saa meidät suojautumaan. Pelko voi olla olemassa olemisen pelkoa, elämän pelkoa. Emme halua paljastaa tai emme uskalla paljastaa todellista minäämme, todellisia tunteitamme – haluaisimme sisimmässämme elämämme olevan toisin, mutta emme uskalla kohdata totuutta, koska pelkäämme. Usein pelkäämme sitä, että tapahtuu jotain pahaa, pelkäämme hylkäämistä, pelkäämme sitä ettei meitä hyväksytä. Pelko näkyy kehossa usein turvotuksina, keho piiloutuu turvotuksen sisään. Pelko saa aikaan tietyllä lailla myös uhoamista ja esillä oloa -yritämme vakuuttaa muut usein ylimenevällä esilläololla ja haemme isoa tilaa persoonallemme. Pelko voi saada meidät tekemään vaarallisia ja riskejä tekoja. Uhmaamme elämää!

 

Syyllisyys

Syyllisyys on aina syvällä, olemme tunnollisia ja helposti syyllistyviä. Syyllistämme itseämme asioista, joihin emme itseasiassa ole edes syyllisiä – syyllisyyttä tunteva ihminen pohtii usein, mitä tuli sanotuksi, loukkasikohan muita nyt. Syyllisyyteen liittyy usein myös uhriutuminen, syytämme olotiloja tai muita huonosta olostamme. Voimme piiloutua myös sädekehän taakse – autamme muita oman vointimme kustannuksella ja haemme siitä kiitollisuutta ja arvostusta ulkopuolelta. Syyllisyys voi aiheuttaa kehossa kilpirauhasoireita, sokerisäätelyhäiriöitä, luustosairauksia jne.

 

Viha

Viha ilmenee usein ihmisessä patoutumina ja onkin usein ensimmäinen kunnon tunne johon päästään käsiksi. Viha on usein lukossa, kun ihminen yliymmärtää muita, oman itsensä puolustaminen ja rajojen asettaminen voi olla vaikeaa tai kokonaan poissa. Olemme kilttejä ja annamme muiden ihmisten säädellä ja ohjailla elämäämme – ja olemme siitä vihaisia, mutta emme oikein tiedä miksi. Viha auttaa hahmottamaan omaa arvostusta ja arvoa. Viha esiintyy kehossa esim verenpaineena, keho voi tuntua pingottuneelta ja ahdistavalta.

 

Häpeä

Häpeä saa meitä piiloutumaan kuoremme taakse. Voimme syödä itsemme turpeiksi, kun pelkäämme olla esillä. Häpeä saa meidät supattamaan hiljaa – emme uskalla tuoda persoonaamme esille siinä määrin kuin se olisi suotavaa. Ulosantimme voi olla vaikeaa ja takkuista. Häpeä saa kehossamme erilaisia oireita esille, ihottumia ja paniikkioire voi olla yksi häpeäpersoonan oirekuvista. Hormonihäiriöt tavallisia.

 

Hyvinvointiin kuuluu siis myös tunnistaa se, miksi voi huonosti – jotta itseään voi ylipäänsä hoitaa.

 

 

Mitä sinä opit vuodelta 2017?

Anun kuva talvella

Muistan selvästi, kun viime vuonna olin tässä samassa pisteessä – kelatessani tapahtumia ja asioita, joita elämässäni menneen vuoden aikana on tapahtunut. On oikeasti aika pysäyttävääkin miettiä elämää sen kannalta, mitä asioita on esimerkiksi toteuttanut, mitä saavuttanut ja tehnyt oman itsensä ja oman elämänsä hyväksi menneen vuoden aikana. Olipa ne asiat ja askeleet pieniä tai suuria, niillä on iso merkitys itselle ja omalle hyvinvoinnille.

 

KASVUN PAIKKA

Minulle vuosi 2017 on ollut oikeastaan aika isoa kasvun aikaa. Elämään on mahtunut pieniä myllerryksiä, mutta ehkä enemmän kuitenkin voimaantumista omaksi itsekseni ja persoonaksi, joka olen. Tämä vuosi on ollut minulle hyvin tärkeä vuosi. Olen saanut vahvuutta seisoa omalla puolellani, tehdä päätöksiä ja valintoja aika isojenkin asioiden suhteen ja viedä ne läpi maaliin. On tuntunut, että olen kasvanut aikuiseksi joidenkin asioiden suhteen ja nähnyt asioissa valittamisen sijaan mahdollisuuksia. Olen määrätietoisesti puolustanut itseäni ja kokenut sen suhteen tilanteita ja asioita, joita en ole ennen kokenut. Sydämellinen kiitos heille, jotka ovat sillä hetkellä tukeneet ja seisseet tilanteissa rinnallani luoden uskoa, vahvuutta ja luottamusta. Olen äärettömän kiitollinen teille.

Olen opetellut vuoden aikana myös levähtämään ja tuntemaan läsnäoloa – irrottautumaan miellyttämisestä ja kiltin tytön reippaudesta- suorittamisesta. Minulla ei enää ole niin kiire vaan elämä on alkanut tuntua rauhalliselta, päivät siltä, että minulla on aikaa ja voimia tehdä kaikki mitä haluan – sen lisäksi olen saanut levähdyshetkiä itselleni ja pysähdyksiä olla vain itseni kanssa. Olen ottanut tilaa ja hengähtänyt, jättänyt tarkoituksella asioita sivuun ja keskittynyt itselleni tärkeisiin ja voimaannuttaviin asioihin.

 

TYÖNI  JA KASVU YRITTÄJÄNÄ – olen löytänyt paikkani!

Työurallani otin ison harppauksen, kun suoritin vuoden alussa YAT- tutkintoni loppuun (vaikka se tuntui itsestäni aivan mahdottomalta!) Minulle jäi aikaa oman työuran suunnitteluun, toteuttamiseen ja ennen kaikkea tekemiseen. Tutkinnon myötä sain käyttööni työkalut, joita sain alkaa toden teolla käyttää. Jäin tavallaan yksin – sain kasvaa vastuunottoon ja oman työkuvioni ja -tapani hiomiseen. Olin siinä pisteessä itseni kanssa, että minun on pärjättävä omillani, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli myös se tunne, että pystyn siihen. Vahvuus ja tietotaito sisälläni oli jo niin paljon kasvanut tutkinnon ja siihen liittyvän käytännön myötä, ettei epävarmuutta enää tuntunut. Uskalsin ääneen sanoa, että olen yrittäjä ja ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että sanoin sen nöyrällä ylpeydellä – minä tein sen sittenkin!

Työyhteisö on tullut minulle rakkaaksi. Olen saanut tehdä työtäni ihanassa paikassa ihanien ihmisten parissa, olen saanut tuntea kuuluvani joukkoon, minuun on luotettu ja annettu lisää vastuuta ja työideoita. Olen saanut olla siellä oma itseni, minun ei ole tarvinnut esittää muuta tai olla missään muussa roolissa kuin mitä siellä olen. Olen nauttinut heidän iloisista kasvoistaan ja hymystä, mikä nousee aina kaikkien kasvoille – olen saanut myös olla osallisena siinä iloisen kajahtavassa naurunremakassa, mitä joskus joku tilanne aiheuttaa – ihanaa kun ihmiset osaavat nauraa – ennen kaikkea itselleen!  Voisi sanoa näin, että tällä hetkellä elän työurallani unelmaani – ja toivon, että se jatkuu pitkään.

 

Espanja, Kreikka, Riika – saman vuoden aikana! Ilojen seassa myös menetyksen pelkoa. 

Elämä on tarjonnut minulle myös maailman avartamista vuonna 2017. Olen saanut reissata ja käydä haistelemassa muiden maiden tunnelmaa ja kulttuuria. Aina sieltä jää kokemuksia sydämeen ja ideoita mieleen itämään…jopa niin, että ehkä jonain päivänä sitä voisi asua edes jonkin aikaa muuallakin.

Olen ollut myös menettää paljon vuonna 2017. Ehkäpä juuri sen vuoksi elämä on tullut niin lähelle ja luonut uskoa omien siipien kantamiseen ja unelmien toteuttamiseen. Pelko on haihtunut jonnekin sivummalle ja olen hellittänyt otettani ja tarrautumistani turvallisuuteen… Kuolema on väistämätön meille kaikille ja jos pelkäämme sitä niin, ettemme uskalla elää, menetämme suuren osan elämäämme. Me ikäännymme ja mittari tikittää vuosia vain eteenpäin..yksi asia mitä olen oivaltanut, on se, että en ole kuolematon ja elämää ei voi siirtää tuonnemaksi. Miksipä en siis kokeilisi siipiäni – ja tekisi ratkaisuja, huolimatta siitä onnistunko vaiko pelkäänkö vain epäonnistuvani. Eikö onnistumista ole jo se, että yrittää?

 

Ihmiset – mitä he kukanenkin minulle opettavat? 

Ihmissuhteet ovatkin sitten vielä yksi iso osa-alue, missä olen saanut oppia. Niin omasta itsestäni kuin muistakin, omista läheisistä, lapsestani. Ehkä kaikista eniten oppia olen saanut itsestäni ja itselleni. Olen luopunut, mutta onneksi olen saanut myös uusia ihmissuhteita. Yksi asia, minkä olen todennut moneen kertaan, on se, että me emme vain kasvata lapsiamme, mutta he kasvattavat myös meitä – joskus aivan herkistyn oman tyttäreni ihmettelyjen ääreen – ja samalla ihmettelen, mistä hän on oppinut noin viisasta suhtautumista elämään.

Ehkä kaikista vaikeinta on kohdata aidosti toinen ihminen, jos oma kohtaaminen itsensä kanssa ei jostain syystä ole onnistunut. Tuomitsemme herkästi, jos emme osaa antaa itsellemme armollisuutta. Viisastelemme, jos emme ole uskaltanut kohdata omaa epävarmuuttamme. Määrittelemme jos emme ole määritelleet itseämme mihin kuulumme. Valitamme, jos emme ole uskaltanut kohdata sisäisiä toiveitamme. Olemme kateellisia, jos emme ole itse uskaltaneet tehdä valintoja ja ratkaisuja. Suoritamme, jos emme ole uskaltaneet kohdata omia tunteitamme.

 

 

Uskallatko sinä elää unelmaasi? Reilu kolme vuotta yrittäjyyttä on avannut minulle tien unelmaani.

Break Sokos HOtel Eden hoitohuoneeni.Reilu kolmisen vuotta sitten olin elämäni muutoskohdassa – minusta tuntui, että elämästäni puuttui suunta. Ajelehdin ja toivoin, että löytäisin elämälleni mielekkyyden. Olin sisältäni tyhjä -olin olemassa kuorena, joka toivoi ja unelmoi asioista, mutta en löytänyt rohkeutta – tai olisiko se ollut oikeastaan apua ja ohjausta siihen- mihin suuntaan minun tulisi lähteä. Minusta tuntui kuin sisälläni oli olemassa palo, jota en päästänyt ulos. Tai en osannut päästää sitä ulos. Halusin elämältä niin paljon enemmän! Halusin elämälleni syvyyttä ja tarkoitusta – halusin myös kyvyilleni merkityksen.

 

Risteyksessä

Oloni kävi tuskaiseksi ja ahdistus painoi päälleni päivä päivältä aina enemmän. En tunnistanut enää itsessäni kuin tuskaisen oloni, väsymykseni ja turhautumiseni – mitä minä haluan elämältäni? Onko minulla juuri nyt kaikki hyvin? Miksi en tunne tyytyväisyyttä? Miksi kaipaan elämältäni enemmän?

Pikkuhiljaa aloin kohdata tuskaani – pienin, mutta varmoin askelin. Elämässäni alkoi tapahtua monia muutoksia. Askel askeleelta. Ja joka askel vei niinkin uskomattomalta kuin se kuulostaakin – oikeaan suuntaan. Pikkuhiljaa asiat alkoivat tapahtua – oikeat ihmiset astuivat elämääni mukaan, tilanteet alkoivat kuin itsestään tupsahdella eteeni. Aina kun pelko tai jokin este minussa otti vallan, asiat pysähtyivät – mutta aina, kun uskalsin rohkeasti välittää itsestäni ja suunnata oikeaan suuntaan – astua epämukavuusalueille ja kohdata pelkoni, hätäni, häpeäni…asiat loksuivat kohdilleen. Aloin luottamaan.

Ympäristössäni tapahtui myös paljon – kohtasin pelkoa, syyllisyyttä, pelottelua, lyttäämistä, epäilyä…mutta säilytin oman voimani enkä katsonut sivulleni enkä kuunnellut muuta kuin sisintäni. Ja uskoin.

 

Elän nyt elämääni onnellisempana kuin koskaan

Olen kiitollinen asioista, tapahtumista ja ihmisistä, jotka ovat olleet mukana matkallani. Ja olen kiitollinen heistä, jotka ovat siinä yhä – ja kiitollinen heistäkin, jotka siihen ovat tulossa. Oikeat ihmiset ovat siihen myös jääneet.

Olen miettinyt paljon kasvuani yrittäjänä ja ihmisenä nyt, kun sitä tulee kohta neljä vuotta täyteen.  Olen saanut hienoa kokemusta, ohjausta ja opetusta siihen – aina minua ei ole kohdeltu silkkihansikkain eikä se missään nimessä ole ollut helppo tie – olen kohdannut hylkäämistä, mutta oppinut sen, että olen itse vastuussa siitä, miten minulla menee ja ottamaan vastuun siitä.

Läsnäolo

” Joka aamu on nykyisin ilon aihe, kun saan lähteä hoitamaan ihmisiä – antaa heille energiaa, auttaa ja tukea – se on minun kutsumukseni. Joka aamu kun näen ihanan työpaikkani ihmisten hymyt ja iloisen ilmapiirin – sydämessäni läikähtää ilo ja kiitollisuus. Minä saan, minä voin ja minä pystyn! Ja niin sinäkin! ”

 

 

 

Asiakkaan kokemus vyöhyketerapiahoidostani. <3

Break Sokos HOtel Eden hoitohuoneeni.Olen käynyt Anun vyöhyketerapiassa vuosi sitten säännöllisesti, sain apua omiin tunnetiloihin, oivalsin asioita, jotka aiheuttivat kipua kehooni.

Talven aikana moni asia muuttui omassa elämässäni ja syitä, joita en tässä avaa enempää, vaikuttivat myös siihen, että hoitoni keskeytyi melkein vuodeksi. 

Tänä kesänä heinäkuussa päätin, että olen sen arvoinen- alan hoidattamaan itseäni säännöllisesti. Säästän sen rahan ja käyn vyöhyketerapiassa, haluan kehoni voivan paremmin.

Elän oikein kovasti kehossani kaikkia tunteita. Kipuilen jalkapohjista, rintakehääni puristaa, vyötärölle on kertynyt nestettä. Näitä kipupisteitä on ollut paljon –  Saattaapa siellä olla jopa vuosikymmenien patoutuneita tunteita syyllisyydestä, häpeästä, turvattomuudesta ja stressistä.

En toki näistä asioista tiennyt, ennen kuin menin hänen suosituksesta kokeilemaan vyöhyketerapiaa reilu vuosi sitten. Onneksi menin.

Muistan, kun ihan ensimmäisillä kerroilla käydessäni hän kyseli kaikesta lapsuudestani, nuoruudestani ja matkastani kolmenkymmenen vuoden ikään. Olihan siellä kaikenlaisia tapahtumia. 

Nuoruuden hulluus, avioliitto, lapset, avioero, uusi perhe, epäonnistumiset, turvattomuus, pelko, väkivalta, uskaltaminen, rohkeus. Isoäiti? Pappa? Kaikenlaista puhuin. Kerroin omasta kokemuksestani, löysin tunteita joiden en tiennyt olevan olemassakaan. Ne ovat muokanneet käyttäytymistäni niin, että huomasin olevani valtava suorittaja ja aivan liian kiltti. En omistanut sanaa EI.

Kaiken tämän keskellä hän kyseli, kuunteli ja hieroi korviani, käsiäni- koko keho käytiin läpi.

Olin täysin pökerryksissä ensimmäisen kerran jälkeen. Väsynyt ja itkuinen, mutta kuitenkin oudolla tavalla oloni oli kevyt.

Hoitokertojen ohi mennessä huomasin käsitteleväni asioita ihan konkreettisesti, en vain ajatuksissani. Se kaikki on helpottanut olotilaani, vaikka tekijöitä tunne-elämässä on koko ajan erivoimakkuuksia. 

Nyt alkusyksystä käydessäni toisella tai kolmannella kerralla, vyötäröltäni oli hävinnyt ylimääräinen turvotus ja vihani oli kaikonnut. Konkreettisia esimerkkejä olostani.

Eilistä ei tarvitse kantaa mukanaan ja huomisesta ei kannata liikaa murehtia.

( Asiakkaan toiveesta teksti julkaistaan nimettömänä)

 

 

Somemaailman vaikutukset parisuhteisiin – ja sen riskit. Olenko minä rakkauden kerjäläinen?

images (1)

Olen tässä hiljattain miettinyt ja seuraillut somen vaikutusta ihmissuhteisiin. Kuinka helppoa nykyisin on saada oma parisuhdekin vaakalaudalle! Onko sitoutumiset omiin suhteisiin jotenkin löystyneet vai mikä saa ihmisen tarttumaan jännitystä tuoviin viesteihin parisuhteen ulkopuolelle? Ja mihin se voi johtaa?

 

                  Itsetunnon kohotusta?

Viestin laitto jopa uppo-oudolle ihmiselle ei nykypäivänä somemaailmassa ole mitenkään outoa. Kivalta näyttävä ihminen, jolle laitetaan viestiä kenties aluksi ihan huvikseen ( tai miksi -en tiedä), saattaa kuitenkin vaikeisiin tilanteisiin omassa elämässä. Viehätytään ja ehkä viestejä jaetaan useampia ja ehkäpä jutut lähtee kulkemaan niin hyvin, että oma parisuhde ja sen huomioiminen jää vähemmälle. Tapahtuu ihastumisia ja rakastumisia – ja kenties salaisia tapaamisia.

Some yleensäkihän on pullollaan vain positiivisuutta. On huippua sitä ja on huippua tätä, omat kuvat voivat olla siloteltuja ja muokattuja. Olenkin ajatellut, että nykypäivänä on olemassa mielestäni kaksi maailmaa, jossa ihmiset elävät – se somemaailma ja sitten tämä ihan perusmaailma, jossa ihmisiä tavataan kasvokkain, jutellaan kasvokkain, ollaan tavallisia tallaajia huonoine päivineen ja murheineen. Somessa niitä murheita ei paljon avata enkä sano, että kannattaisikaan jakaa, mutta se usein korvaa nykyisin sen perusmaailman. Perusmaailma voi jopa puuttua yhdeltä jos toiselta – ja se on minusta surullista. Some vie ja sekoittaa tavallaan sen arvomaailman.

Enkä sano, etteikö somessa olisi hyvääkin – on paljonkin! Mutta siinä piilee myös omat riskinsä.

 

     Rakkauden kerjäläinen? 

Ehkäpä se somemaailma pönkittää itsetuntoa, kun omiin kuviin saa kehuja ja tykkäyksiä – ehkäpä silloin ihminen tuntee itsensä halutuksi ja hyväksytyksi. On aika raakaa ajatella, että siihen riittää se pelkkä kuva – kun lähtökohtaisesti ihminen on kokonaisuus ja hyväksymiseen tarvitaan myös paljon muuta – sitä, että saisi olla hyväksytty omana itsenään, heikkouksineen ja myös niine vikoine mitä meissä kaikissa on. Jos tämä kaikki muu jää uupumaan niin eikö ihminen silti kaipaa yhä tuota luonnollista arvostusta toiselta ihmiseltä – ilman meikkejä, juuri heränneenä, pahantuulisena, itkuisena – rakastetuksi tulemista juuri silloin kuin ansaitsisi sitä vähiten. Muutamia asioita mainitakseni. Muodostuuko itselle millainen minäkuva, jos on hyväksytty vain pelkkänä kuvana tai ulkokuorena? Johtaako se enemmän siihen itsensä piilottamiseen – niiden luonnollisten kipujen ja tunteiden, joita meillä kaikilla on? Ja johtaako se siihen, että kenties parisuhteessa ihmiseltä odotetaan liikoja – tavallaan petytään, kun toinen onkin vain tavallinen ihminen eikä se aina kaunis ja iloinen naurava ihminen. Ollaan suhteissa joillakin rooleilla.

Olen saanut käsityksen, että nykyään on helppoa sortua irtosuhteisiin vaikka olisikin suhteessa. Sitä tehdään paljon salassa. Salaiset viestit, salaiset tapaamiset. Kulissit on pystyssä, kun oma kumppani ei moisesta mitään tiedä.

Mutta entäpä jos saa tietää? Mitä se aiheuttaa ihmiselle? Mieli ja itsetunto romuttuu, kenties siitä ei koskaan pääse yli. Häpäisy, häpeä, hylkääminen. Nuo on rankkoja tunteita käsitellä – petetyksi tuleminen luotettavalta taholta. Mitä ihminen muuta voi silloin ajatella, kuin että on tullut huijatuksi koko suhteen ajan? Petetyksi tuleminen on kipeä asia. Aina kuitenkin se pitäisi muistaa, että pettäminen on monesti sen pettäjän ongelma ja kipu, ei petetyksi tulleen. En sano, etteikö syytä voisi olla molemmissa, mutta usein jos pettämistä tapahtuu, siinä tapahtuu myös ero – silloin kun pettäjäkin on jo sitä mieltä, että suhde ei toimi vain jostakin syystä. Mutta pettämistä ja tapailua tapahtuu sitenkin, että jatketaan sitä perussuhdetta ja esitetään olevan tyytyväisiä. Mutta jossakihan se mättää, jos sinne naapuriin tarvii kuikuilla – tai jopa lähteä.

  Kun rakastat itseäsi, osaat aidosti rakastaa myös toista. 

Pitäisikö meidän ihmisten miettiä itseämme enemmän – mikä minussa on kipuna, jos haluan kovasti arvostusta ja hyväksyntää ulkopuolelta tai vastakkaiselta sukupuolelta? Miksi on vaikea elää yhdessä suhteessa? Mihin tarvitsen ulkopuolista jännitystä ja kenties niitä salaisia viestejä?Miksi en rakasta itse itseäni?

”Kun katson peiliin – näen totuuden ja kipuni – jos uskallan sen kohdata. Ja jos uskallan, vapautuu minulle enemmän tilaa itselleni ja luottamukselle. Niin itseeni kuin suhteeseeni. Myös elämään. Kun olen sinut itseni kanssa, omien kipujeni kanssa – en tarvitse siihen ulkopuolelta hyväksyntää. Minun ei silloin tarvitse kerjätä rakkautta eikä kelpaamista. Silloin kun en aidosti rakasta itseäni, olen rakkauden kerjäläinen, joka hakee rakkautta ulkopuolelta. ”

 

 

 

 

 

Voiko onnellisuus piillä suhtautumisessa?

 

pohjallaKävin kuuntelemassa Tommy Hellsteniä eräänä perjantai- iltana. Illan aiheena oli kärsimys ja kiitollisuus.

En odottanut illalta mitään vaan menin sinne avoimin mielin. Olin ensikertalainen kuulemassa Tommya livenä – hänen kirjat olen kahlannut lävitse moneenkin otteeseen. Tuo ilta sai taas pitkästä aikaa tarttumaan minut uudelleen yhdestä hänen kirjoistaan.

 

Ihminen tavattavissa. 

Olin luonut jollain tapaa oman mielikuvan Tommysta. Ajattelin, että hän on niin pätevä -asiallinen ja viisas, jollaina tapaa auktoritäärinenkin – pätevä, asiallinen ja viisas hän onkin, mutta olin yllättynyt siitä, kuinka näin IHMISEN siellä ison joukon edessä.

Hän oli rauhallinen – mitä siitä, jos tekniikka ei toiminutkaan heti ja hänen ensimmäiset sanansa jo toivat sellaisen rauhan, että tuolla joukon edessä on ihan tavallinen ihminen. Hän aloitteli tapahtumaa jutustellen ja paljasti ettei hänellä ole ikinä mitään sellaisia muistiinpanoja, josta hän suoraan lukisi mitään. Asiat vain tulivat ulos. Tarinoita oli kiva kuunnella, juuri siksi, millä tavalla hän ne kertoi. Toi esille omia pelkojaan ja ajatuksiaan, myös vaimon kuolemasta hän kertoi rehellisesti, millaisia ajatuksia kuolema herätti sekä mitä hän on sen jälkeen oppinut ja kokenut. Taivasyhteys oli yksi asia, mikä kosketti minua todella paljon.

Yksi asia, mikä minua jäi kiinnostamaan oli se, millä tavalla hän tarinoi onnellisuudesta. Keskitymmekö me puutteeseen vaiko siihen mitä meillä jo on? Osaammeko keskittyä läsnäolevaksi tähän hetkeen ja olla tyytyväinen siihen mitä juuri nyt teemme ? Vai onko ajatuksemme jossakin tulevaisuudessa, jossakin muussa missä tällä hetkellä olemme? Yksi oivalluttavimpia asioita terapeuttina, hän kertoi, että terapeutin on ihmisen kohdatessaan ja auttaessaan riisuttava takkinsa -tällä hän tarkoitti sitä, että titteleillä ja ulkopuolisella ei ole merkitystä silloin kun siinä on ihminen ihmiselle olemassa. Me emme voi auttaa ilman omaa kokemusta tai kuulemista tai kuuntelemista vaikka meillä olisi teoriatietoa yllin kyllin. Olin aivan mykistynyt siitä, mitä tuo asia minussa herätti ja ymmärsin, että niinhän sen täytyy olla – KOHTAAMISTA!

 

Miten suhtaudut asioihin mitä sinulle tapahtuu? 

Toinen mikä sai minut miettimään, oli suhtautuminen.

Oivalsin, että juuri suhtautuminenhan on kaiken avain! Jos minulla tällä hetkellä onkin vaikeaa elämässä ja tuntuu, että se on pelkkää kärsimystä – voisinko suhtautua siihen tämänhetkisenä tilanteena ja hyväksyä sen? Että näin nyt on – ja ottaa sen kokemuksen osakseni elämääni sen sijaan, että valitan tai yritän piilotella ja peitellä,  varistella sitä itsestäni ja elämästäni pois?

Voisinko suhtautua siihen kokemuksena? Keskittyä hyvään ympärillä, mitä minulla on ja ajatella, että tämä kuuluu tämänhetkiseen elämääni – kurjuuden lisäksi minulla on kuitenkin jotakin hyvää?

Suhtautuminen armollisuudella ei tarkoita vastuun poistumista. Meillä jokaisella on oma osuutemme, joka meidän on tehtävä. Jos minulla on kurjaa ja valitan asioista, voin katsoa itseäni ja totuutta silmiin ja todeta mitkä asiat minulla ovat vinksallaan ja kääntää suuntaa. Kaikki piilee meissä itsessämme. Vastaukset löytyvät itsestämme ja suhtautumisestamme.

Me voimme myös muuttaa elämäämme valinnoilla – aina kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta asenteemme ja suhtautumisemme voimme valita. 

 

 

 

Esitänkö olevani parempi kuin olen?

 

Break Sokos HOtel Eden hoitohuoneeni.

Parantumisen ( tai toipumisen, eheytymisen tai millä nimellä sitä haluaa itsekukin kutsua) merkkeihin kuuluu kysyä itseltään todella vaikeitakin kysymyksiä. Kysymysten asettaminen itselle voi kuitenkin olla haaste, kun ei välttämättä edes tiedä mitä pitäisi kysyä. Terapiaprosessissa onkin tärkeää se, että siinä on vierellä ihminen, joka kysyy nämä kysymykset ja haastaa toista ihmistä miettimään.

 

Millä tavalla määrität itseäsi?

Mikä on sinulle asia, jonka kautta määrittelet itseäsi – onko se esim työ, harrastus, raha, tittelit, saavutukset? Onko joku asia sinulle niin vahva tai voimakas tunnepuolella, että se vie sinulta liiaksi tilaa itsesi määrittelyssä? Jos riisuisit itsesi kaikista ulkoisesta, kuka sinä olisit? Millainen olisit? Mitä tunnet, ajattelet tai puhut?

On tärkeää huomata, että me olemme paljon muutakin kuin vain yksi asia tai vahvasti johonkin suuntaan. Työmme ja titteleidemme ohella me olemme samalla äitejä ja isiä, puolisoita, miehiä ja naisia, kumppaneita, lapsia, vanhempia…kaikessa tasapainoisuudessaan. Kun joku osa-alue pääsee määrittelemään liikaa ihmisen arvoa tai arvomaailmaa, voi se jossain vaiheessa syöstä uupumukseen, masennukseen tai ihan vain hukassa olemiseen siitä, kuka minä oikein olen. Me usein määrittelemme vahvasti jonkin osa-alueemme kautta niin, että muut osa-alueet menevät meistä piiloon. Ja piilottelemmekin herkästi. Yksi osa-alue voi nostaa meidät niin korkealle, että siitä tulee pohja kaikelle – ja sen romahtaessa, me putoamme. Me emme tiedä mitä me muuta olemme kuin se, minkä kautta itsemme olemme määritelleet.

 

Positiivinen kuva

Me haluamme luoda itsestämme positiivisen representaation, joka tarkoittaa sitä, että haluamme luoda itsestämme parhaan mahdollisen kuvan ulkopuolelle. Emme halua, että muut ihmiset näkevät heikkouttamme, tarvitsevuuttamme, huoliamme…herkkyyttämme, vikojamme, heikkouksiamme.

Me pelkäämme. Pelkäämme paljastuessamme, että emme kelpaa. Ja siksi usein esitämme olevamme parempia kuin olemmekaan. Näemme helposti muissa vikoja ja heikkoja kohtia. Itseämme on vaikea nähdä – ja vielä tunnustaa se, mitä näemme.

Pelkäämme, että jos avaamme itseämme ja paljastamme, muut nauravat. Tai hylkäävät. Pettyvät tai hämmästyvät. Kuitenkin paljastuminen johtaa aina aitouteen, siitä mitä me pohjimmiltamme olemme. Vahvuuksinemme, mutta myös heikkouksinemme.

 

Mitä oma mielen sairastumiseni opetti?

Oma sairastumiseni vaikeaan masennukseen ja mielialahäiriöön, sai aikaan paljon reaktioita ympärillä. Huomasin leimaamista ja huomasin pelkoja. Jopa ivaa ja vähättelyä. Kuitenkin itse ajattelin koko ajan noita asioita helpotuksena itselleni, koska ymmärsin omaa käyttäytymistäni ja ymmärsin omaa kehoani ja mieltäni. Ymmärsin taustaani ja sen, miksi olen tällainen kuin olen – miksi nämä asiat ja sairaudet siinä hetkessä minulle tulivat. Eivät ne tupsahda tuosta vain yhtäkkiä vaan elämäni muokkaa minua, se muokkaa mieltäni ja käyttäytymistäni, muokkaa persoonaani ja sitä, millä tavalla reagoin ja suhtaudun asioihin. Jopa fyysiset oireet voivat tulla tunnepuolelta perimän kautta.

 

Kuinka voin hoitaa muita?

Meillä vallitsee häpeäkulttuuri. Tämän minäkin sain kokea. Kuinka voin hoitaa muita, jos olin itse rikki? En voinutkaan ja siksi olin pidemmällä sairaslomalla. Se oli oma tahtoni ja vastuuni siinä, että pyysin apua siihen, että saisin toipua, jotta pääsisin jaloilleni niin, että voisin käyttää sairastumistani vahvuutena myös työssäni. Mutta en itse kokenut missään vaiheessa enää häpeää sairastumisestani. Näin, että muut kokivat sitä ja koin, että olin jollain lailla joskus jonkun mielestä säälittäväkin, mutta omassa itsessäni on aina ollut sisälläni se vahvuus, että olen koko ajan tiennyt missä menen, miten voin ja mihin pystyn. Olen aina nähnyt itsessäni sen terveen puolen enemmän kuin rikkinäisen, olen nojannut terveeseen puoleen luottaen, että minua kyllä kannetaan ja tämä kaikki koituu hyväksi. Olen osannut hakea apua ja onnekseni sitä olen saanut ja omalla kohdallani se on ollut loistavaa – en ikinä olisi voinut pyytää parempaa suhtautumista ja apua itselleni. Sen vuoksi, että minulla oli motivaatiota tervehtyä -miettiä, miksi näin kävi, miksi näin koin ja miksi uuvuin ja väsyin – sen vuoksi, että en ole kuitenkaan missään vaiheessa uhriutunut täysin, en ole heittänyt omasta vastuustani tervehtymisessä pois ja sen vuoksi, että en sortunut näkemään itseäni sairaana, uupuneena ja pelkästään väsyneenä ja masentuneena, mieleltään rikkinäisenä – olen toipunut todella loistavasti.

Kaiken tämän lisäksi olen ammentanut itsestäni jostakin sen rohkeuden sanoa ja kertoa näitä asioita julkisesti, siitä huolimatta, että tiedän, että meillä on häpeäkulttuuri ja meillä leimataan ihminen herkästi vain yhden asian vuoksi, jos se jossain vaiheessa elämää on vahvasti läsnä. Mielen uupuminen ja sairastuminen tulkitaan yhä vieläkin hulluudeksi ja heikkoudeksi. Me määrittelemme ihmisen herkästi yhden ainoan asian vuoksi ja leimaamme vaikka tuossa ihmisessä on paljon enemmän kaikkea muuta kuin tuo yksi piirre. Mutta se pelottaa. Oma pelkomme ja lukkomme saavat meidät leimaamaan. Me haluamme olla parempia kuin olemmekaan ja suljemme sen mahdollisuuden ( tai haluaisimme sulkea), että meille ikinä kävisi noin.

 

Entäpä jos sinulle kävisi niin?

Ajattelepa omalle kohdallesi ja mieti millainen suhtautuminen sinulla on muiden ihmisten tekemiin ”virheisiin”, olemisiin, sairauksiin? Vähätteletkö, kauhisteletko, naurat?

Entäpä jos sinulle itsellesi kävisi niin – muuttuisiko suhtautumisesi? Jos elämäsi menisi niin raiteiltaan, että alkaisit juomaan alkoholia, ymmärtämättä miksi niin teet ( koska alkoholismi on aina tunnepuolen sairaus)…ymmärtämättä miksi et voi olla siitä irti vaikka järki sen ymmärtää, että tästä ei hyvää seuraa, tunnepuoli vie mennessään ja jatkat samaa toimintaa.

Entäpä jos elämässä tapahtuisi iso kriisi, sinulle tulisikin yhtäkkiä avioero – menettäisit perheesi ja joutuisit elämässäni sen eteen, että menettäisi lapsesikin vähintään puoleksi ajaksi elämästäsi, joutuisit opettelemaan itse uudestaan ihan uuden elämäntavan ja rytmin – sen lisäksi, että yrittäisit koko ajan miettiä lastesi etua oman kärsimyksesi ja ikäväsi ohessa? Tulisitko neuvomaan ja sanomaan minulle ohjeita, miten perhe-elämää pitäisi elää tai lapsia kasvattaa? Jos sinulla itselläsi ei olisi hitustakaan kokemusta uusioperheen arjesta, surusta, ongelmista ja kaikista niistä tuntemuksista, joita jo se pelkkä ero siitä kumppanista herättää? Saatika sitten kun siihen astuu ne puoli- isät ja äidit. Ne herättävät vain kipeitä tunteita, eritoten siitä, että lasteni elämässä on nyt se toinenkin ”isä” tai ”äiti”, joka saa jakaa aikaa minun oman lapseni kanssa.

Jos masentuisit ja uupuisit niin, että päivässä ainoa asia, mihin sinulla on voimia – on yrittää jaksaa hoitaa se pakollinen arki – voimia ei riitä työhön, ei innostusta harrastuksiin tai mihinkään mikä vaatii yleensäkään mitään voimia. Ainoa asia, mikä merkitsee, on haluta nukkua. Nukkua. Nukkua. Sinua väsyttää vaikka nukkuisit kellon ympäri, sinua kauhistuttaa se, että joutuisit lähtemään ihmisten ilmoille, kun et jaksa harjata hiuksiasi tai pestä hampaitasi -saatika sitten välittää mitä vaatteita puet päällesi? Puhelimeen vastaaminen voi olla todi uuvuttavaa ja et jaksa edes postilaatikolla käydä hakemassa nippua laskuja, jotka tietenkin pitäisi jaksaa myös maksaa…mutta et vain jaksa, et fyysiesti etkä henkisesti. Miltä se tuntuisi, kun kuulisit, että lähde nyt vain lenkille niin piristyt tai koet kauhistelua, että eihän se ole kuin yksi napin painallus ja ne laskut on maksettu. Joo, järjellä tiedät, mutta kun kroppa ja mieli ei toimi. Ei vain toimi.

 

Mieti omaa suhtautumistasi

Seuraavan kerran, kun mielesi tekee arvostella tai määritellä -mieti ensin hetki. Ja aseta itsesi niihin saappaisiin. Miten minä haluaisin, että minua kohdeltaisiin, jos olisin tuossa tilanteessa?

Asiakkaita hoitaessani, kyllä – juuri kaiken kokemani vuoksi uskallan väittää, että asiakkaat saavat hoidostani juuri sitä tukea ja apua, mitä hakevatkin – olen nähnyt niin monta kertaa, kun kuoreen mennyt ihminen on alkanut avautua – itsevihaa tunteva ihminen on alkanut itkeä ja purkaa pahaa oloa. Ihminen, joka ei usko, että hänestä voi kukaan oikeasti välittää, onkin saanut kokea, että minä oikeasti välitän. Ihminen, joka on pelännyt puhua vaikkapa omasta avioerohalustaan, onkin saanut kohdalleen ja tunteilleen vertaistukea. Ei häpeää ja sormien heristelyä ja syyttelyä ja syyllistämistä vaan on saanut uskaltaa kertoa, mitä siellä pinnan alla oikeasti on. Ihminen, joka on syönyt itselleen muurin ympärilleen, onkin saanut kokemusta omasta kauneudestaan ja herkkyydestään – se valo, mikä syttyy silmiin tuossa vaiheessa, kun joku näkee lävitse – kokemukset hoidoissa ovat hyvin voimakkaita. Ihminen, joka pelkää myöntämästä omaa uupumistaan ja sinnittelee jaksamisen rajoilla, hämmästyy, kun kerron ja peilaan omaa kokemustani ja helpottuu kun joku oikeasti ymmärtää. Ihminen, joka ajattelee itseään virheellisenä – saakin kokemuksen olla täysin sitä mitä on – lakkaakin yhtäkkiä esittämästä parempaa kuin onkaan.

Uskon vertaistuen merkitykseen. Uskon siihen, että vasta kun itse ymmärrät tilanteen, jossa toinen on – voit auttaa toisen sieltä ylös. Ja tämä on motivaationi omassa työssäni.

” Ihminen kasvaa vain myötäkarvaan silittäen” Maaret Kallio