Kenelle minun tulisi riittää?

images (1)Kenen elämää sinä elät?

Tiedätkö tunteen, kun ajoittain sitä mietiskelee sitä mikä minua ohjaa tekemään valintoja ja ratkaisuja – onko se sisäinen minäni ja sisäiset vahvuuteni, todella minä itse vai opitut tavat – ne , joihin olen omassa lapsuudessani oppinut. Ne, jollaiseksi minut on opetettu – millaisessa roolissa olen ydinperheessäni kasvanut ja tottunut olemaan.

 

Riittämättömyys

Elämä saattaa tuntua valjulta ja siitä saattaa puuttua elämisen ilo,  se voi tuntua vakavalta suorittamiselta, samalta radalta päivästä toiseen. Odotetaan lomia ja odotetaan vapaita  -koko ajan odotetaan jotain.

Saattaa kuulostaa aika raa-alta, mutta ihminen saattaa olla myös oppinut siihen, ettei ansaitse mitään hyvää. Siksi parisuhteissa aidon rakkauden vastaanottaminen voi olla vaikeaa. Olemme mieluummin yksin kuin parisuhteissa kohtaamme kipeät tunteemme ja tuskamme. Ihminen saattaa myös pelätä koko ajan jotain -katastrofia, jotta kun joskus, kun on maistanut jotain hyvää niin kohta se kaikki kuitenkin sortuu tai murtuu. Me useimmat olemme eläneet pelko-perheissä, joissa pelko ohjaa elämää. Pelätään koko ajan jotain – ja samalla unohdetaan uskaltaa elää. Toisen kannustaminen pelko-perheissä on sitä, että pelotellaan mitä kaikkea kamalaa voikaan sattua, jos toinen sattuu uskaltamaan tehdä jotain valintaa, jonka itse kokee hyvänä, mutta muut eivät hyväksy.

Myös riittämättömyys on isona osana pelko-ihmisen persoonaa – mikään ei riitä, tavallinen ei riitä, pyritään täydellisyyteen Toisaalta pyritään vain olemaan hyviä, kelpaamaan. Riittämättömyys kumpuaa siitä, että ei koskaan ole oppinut olemaan hyvä vain sellaisenaan ihan vain , että on olemassa vaan on joutunut ehkä tekemään tekoja, miellyttämään tai uhmaamaan siinä pelossa, että jos en näin tee – minut hylätään, olen huono, en riitä, minua ei rakasteta. Syyllisyys siitä nostaa riittämättömyyden yhdeksi kaveriksi elämän matkalle mukaan.

 

Mistä turva syntyy?

Turva ei synny seinistä eikä katosta päämme päällä, tarkoitan nyt materialistisessa tarkoituksessa. Ne ovat vain seinät ja katto. Eivät sen enempää. Asuinpuitteemme saattavat olla vaikka kuinka hienot, mutta silti tunnemme itsemme epävarmoiksi ja elämässämme pelko ohjaa elämäämme. Turva ei itseasiassa oleile ollenkaan ympäristössämme.

Turva on sisällämme -se millä tavalla me ajattelemme itsestämme – ensiksikin täytyy oppia tuntemaan se aito oma minä ihan sieltä lapsuudesta asti, millainen sisäinen lapsemme on ollut, millaiseksi hän on syntynyt ja millaiset asiat hän on kohdannut ja miten häntä on kohdeltu. Ihminen saattaa olla traumatisoitunut ja se vaikuttaa pitkälle elämään. Kohdella itseään juuri siten kuin on oppinut.

Aina varsinaisia isoja traumoja ei tarvita siihen, että turvamme särkyy. Riittää, että meitä ei nähdä eikä kuulla oikein -alamme elää roolissa, miellyttää tai uhmaamaan. Tämän me teemme ainoastaan siksi, että meidät huomattaisiin ja meitä rakastettaisiin.

Jos emme koskaan opi näkemään sisäistä lastamme ja itseämme oikein, elämän valinnat saattavat mennä pieleen. Jos emme kuule emmekä näe itseämme, emmekä uskalla niitä tuoda esiin, me hukumme massaan, me hukumme emmekä ole itsessämme läsnä. Omistamme vain kuoret. Tunteemme lukkiutuvat – ja olemme hukassa itsemme kanssa.

Kun koet turvan itsessäsi, koet itsesi rauhalliseksi tilanteessa kuin tilanteessa, sinua ei horjuta ulkopuoliset asiat ja suhtautuminen vaikeuksiinkin on realistista. Turva itsessäsi merkitsee sitä, että olet läsnä itsessäsi, et kaipaa huomiota etkä rakkautta ympäriltä -riittää , kun itse rakastat ja riität itsellesi. 

 

Kenelle minä riitän? Kenelle minun pitäisi riittää?

hapean-monet-kasvot2017-03-30 16.06.13

Usein työssäni kohtaan riittämättömyyden tunteeseen. Se tunne on hyvin syvällä ihmisen sisällä ja opittu ihan varhaisina vuosina kohtelun kautta. Usein syyllisyyden ja häpeän kautta lapsi kokee, että ei riitä rakkaille vanhemmilleen. Vanhempien kohtelu on usein tiedostamatonta.

 

Pieni lapsi perheessä

Pieni lapsi saa kohtelun kautta hyväksynnän olemassaololleen. Jos hänet huomataan, kuullaan ja nähdään sellaisena kuin hän on – myös uhmaavana, kiukkuisena, heikkona ja surullisena, hän oppii hyväksymään itsensä ja tunteensa ja kokee ne luonnollisiksi. Jos vanhempi ei jostain syystä kykene olemaan läsnä ja näkemään pientä ihmistä omana itsenään vaan vaikkapa vaatii omien raamien mukaisiksi, lapsi oppii, että hän saa olla olemassa vain sillä tavalla kuin vanhempi hänet näkee – ja alkaa helposti miellyttää. Lapsi oppii ehkä vaatimaan itseltä asioita, joita vanhempi haluaa lapsessa nähtävän.

 

Älä puhu, älä itke, älä näe – häpeäidentiteetti

” Isot pojat ei itke!” on hyvin tyypillinen kielto lapselle ja hänen heikkoudelleen. Vanhemman kielto johtuu usein omasta kyvyttömyydestä kantaa lapsen murhetta ja pahaa oloa, hänen heikkouttaan -ja kieltää näyttämästä sitä. Silloin lapsi kokee, että hänen tunteelleen ja ololleen ei ole tilaa ja sulkee itsensä tunnelukkoon. Lapsi oppii ”reippaan” roolin ja alkaa miellyttää.

Jos perheessä on ”ilmiö”, joka vie tilan perheen elämästä suurella osin ( alkoholismi, työnarkomania, mielenterveysongelmat, traumat…jne), lapsi oppii, että hänelle ei ole tilaa olla olemassa. Hän ikään kuin katselee elämäänsä sivusta ilmiön napatessa kaiken huomion häneltä, jotta tulisi nähdyksi ja kuulluksi. Sama homma alkaa taas, lapsi haistelee tuntosarvillaan miten saisi rakkautta ja alkaa ”kerjätä” sitä opituilla tavoilla mitkä on kokenut hyväksi – tunnollisuus, virheettömyys, hyvä oppilas..lapsi riisuu ikään kuin kaiken inhimillisen heikkouden ja virheellisyyden itsestään ja on olemassa vain siten, miten hän on saanut luvan olla. Syntyy häpeä – identiteetti. Häpeän lisäksi lapsi saattaa kokea syyllisyyttä siitä, että ei ole tarpeeksi omille vanhemmilleen, jos ei saa huomiota kaikille tunteilleen.

 

Miten tunnelukot näkyvät ja tuntuvat aikuisuudessa?

Aikuisena tämä tunnelukko näkyy omassa sisäisessä riittämättömyydessä. Mikään ei riitä, ihminen saattaa olla täydellisyyden tavoittelija, vertailee itseään muihin ( usein itseään sättien), näkee muut ihmiset jotenkin parempina itseään – muilla on aina elämässään jotakin enemmän ja parempaa. Saavutukset eivät riitä, aina on saatava enemmän. Oma itse ei riitä vaan aina olisi varaa parantaa ja vaatia lisää.

Riittämättömyys saattaa näkyä parisuhteissa – eletään toisen kautta, saadaan ja ”kerjätään” huomiota omalta kumppanilta, takerrutaan omaan kumppaniin. Usein ihmissuhteet ovat hakoteillä jo alkuunsa tämän takertuvuuden vuoksi – toinen saattaa ahdistua ja haluta enemmän omaa tilaa, kun taas toisella se herättää paniikin hylätyksi tulemisesta. Kriisi on valmis.

Ihmissuhteissa riittämättömyys saattaa näkyä huomion kerjäämisenä ulkopuolelta. Halutaan ihmisten kehuja, myötätuntoa kriisien keskellä ( usein se saattaa hidastaa omaa toipumista kriisistä, koska se riittämättömyyden tunne on loputon …ja ihmisen sitä saadessa ns ”liikaa” , hän ei näe realiteettia eikä jaksa tai haluakaan ponnistella itseään kriisistä pystyyn. ) Huomion hakeminen voi olla räiskyvää, draamaa, oman itsensä korostamista joko negatiivisesti tai positiivisesti usein hyvinkin liiallisesti. Ulkonäkö voi olla yksi tekijä, millä huomiota haetaan – hurjat tatuoinnit, lävistykset, värit hiuksissa, meikki. Toisaalta hyvin virheetön kauneus, jota korostetaan erilaisin lisäkkein, saattaa olla huomion hakumenetelmä. Usein ne ovat viestejä muille ihmisille, että ”minäkin olen olemassa”. Pieni viha ja uhma saattaa myös kuulua tällöin käytökseen.

 

Oma identiteetti hukassa – pelko ohjaa elämää

Riittämättömyys – häpeä ja syyllisyys- on saanut meissä ehkä aikaan sen, että ihmiselle ei ole kehittynyt omaa identiteettiä. Aikuisena se saattaa ilmetä siinä, että ei oikein itsekään tiedä kuka on tai on ahdistunut siitä mitä elämältä haluaa. Kenties ei osaa tehdä valintoja ja päätöksiä elämässään vaan saattaa säilyttää kaikki mahdollisuudet ja tilanteet avonaisena, ei uskalla lähteä esim vanhasta työstään tai juuttuu huonoon parisuhteeseen. Riippuu ikään kuin kaikissa tilanteissa ja mahdollisuuksissa kiinni, ei ole löytänyt eikä kykene näkemään omaa vahvuuttaan ja omaa identiteettiään niin, että osaisi oikeasti priorisoida ja valita itselleen ne omannäköiset valinnat. Oma minäkuva saattaa olla rakentunut siihen, miten minä itse ajattelen, että muut haluaisivat minun olevan olemassa.

 

Kriisit ovat oikeasti tarkoituksella meille luotuja – jotta oppisimme saamaan kosketuksen omiin tunteisiimme!

Elämässä tunnelukot saattavat aktivoitua jonkin kriisin tai järkytyksen keskellä – oma sairastuminen / läheisen sairastuminen, kuolema, avioero, kolmiodraama, pettäminen, irtisanominen työstä…nämä tilanteet herättävät usein ihmisen omasta kuorestaan tuntemaan jotakin niin tuskallista, että tuntuu kuin se tunne söisi ihmisen kokonaan. Ahdistus ja paha olo ottavat vallan ja usein ei tunnisteta sitä syvää tunnetta, mikä siellä sisimmässä on. Elämää ei voikaan hallita, syntyy paniikki ja pelko, syntyy epätoivoinen olo, miten tästä pääsee ylitse ja pois. Ihminen saattaa masentua.

 

Oman identiteetin ja omannäköisen elämän voi löytää , kun siihen on valmis!

Kuitenkin lohdullista on se, että ihminen on nyt ehkä ensimmäistä kertaa kosketuksissa omiin tunteisiinsa. Kun häntä tukee siinä, hän huomaa pian, että oma elämä ei olekaan hävinnyt mihinkään, ei romuttunut mitenkään, ei ole hätää eikä hänelle käy mitenkään pahasti eikä mitään kamalaa tapahdu. Nämä kaikki ovat mahdollisuuksia alkaa tutkimaan itseä ja etsimään omaa identiteettiä. Se ei ole koskaan liian myöhäistä!

Usein työssäni olen tukenut ihmisiä juuri näissä tilanteissa ja saanut nähdä miten ihmiset ovat kuin puhjenneet kukkaan, he kertovat eri hoitokerroilla innoissaan, miten ovat löytäneet rakkaan harrastuksen tai miten he ovat avautuneet näkemään maailman ihan eri silmin…joku on hoksannut lähteä eri maihin tutustumaan, joku on nähnyt ihmiset eri tavalla, jollakin on arvot mennyt uusiksi ( kaikki vanha opittu arvomaailma on romuttunut). Kaikista ihaninta on ollut kuitenkin huomata, miten näistä ihmisistä on kasvanut omia itsejään – he avautuvat kuorestaan, alkavat katsella itseään eri silmin, näkemaan ja kuulemaan omat toiveet ja tarpeet…hyvinvointi näkyy niin kehossa kuin mielessä. Eikä ole ollut väliä siinä onko ihminen nuori vai vanha, koskaan ei ole liian myöhäistä löytää omaa identiteettiä ja omaa elämäänsä – elää kenties lapsuutensa uudelleen ja opettaa itsensä riittävyyteen ja itsensä rakastamiseen.

Usein hoitojakson loppuvaiheilla ihminen on kertonut, että ei voisi palata entiseen elämäänsä vaikka se olisi mahdollista. Tilalle on saatu omannäköinen elämä, oma identieetti ja riittävyyden tunne itselle – kun riittää itselle, riittää myös muille. Elämä on alkanut tuntua leppoisalta seikkailulta, johon kuuluu erilaiset mutkat ja matkat – muutenhan se ei olisi elämää. Kuitenkin se, mikä ja miten riittää itselle, merkitsee aina lopulta eniten. Ihminen voi haluta paljon asioita ja tilanteita tapahtuvaksi, mutta usein se ei ole sitä mitä ihminen tarvitsee – joskus ihminen tarvitsee niitä ei- toivottuja tilanteita – ja niitä elämä meille niillä hetkillä suo. Kun ymmärtää tämän, ei taistele enää elämää vastaan vaan näkee sen matkana, jossa ollaan aina matkalla.

 

 

5 vinkkiä stressittömämpään elämään – kartoita omat ongelmakohtasi – kohtaa ja korjaa oma stressisi!

kynttila-poltettuStressi  – sanana jo hyvin monelle tuttu, koettuna ehkä vieläkin tutumpi. Kukapa meistä ei olisi koskaan stressannut jostain!

Tässä artikkelissa tarkoitan stressillä kuitenkin sitä, kun se vaikuttaa kehossa jo niin, että se estää elämästä omaa elämää – ahdistusta, pelkoa, riippuvuussuhteita, liiallista kontrollointia jne. Fyysisesti tarkoitan stressillä sitä, kun se vaikuttaa kehossamme -keho turpoaa, kerää nestettä, iho oireilee, paino ei putoa, kehossa on oirehtimista, kehomme käy ylikierroksilla emmekä lepää.

Meidän kehomme sietää yleensä fyysistä stressiä hyvin ja monelta stressi kehossa jääkin huomaamatta, koska totumme siihen. Yleensä vasta,  kun ahdistus nousee pintaan tai tapahtuu fyysisesti jotakin vakavaa esimerkiksi vakava sairastuminen – heräämme pohtimaan stressin osuutta elämässämme.

Onneksi herättyämme  – voimme kuitenkin vaikuttaa siihen! Kysymykset on tarkoitettu pohdiskeltavaksi ja oman stressin kartoittamiseksi.

  1. Mieti miten oikeasti voit – miltä kehosi tuntuu ( raskaalta vaiko kevyeltä), väsyttääkö, oletko aamuisin pirteä kun heräät? Heräätkö sängystäsi pompaten vai onko sinulla aikaa ( annatko aikaa itsellesi venytellä rauhassa ja herätä) ? Oletko aamuisin heti tomerasti kiireisenä liikkeellä, paljon asioita mielessä ja tulevat suoritukset / asiat mielessä vai onko mielesi rauhallinen, hengittelet syvään ja rauhassa ja lähdet liikkeelle säntäilemättä ja tyynellä mielin? Mitä mielessäsi herättyäsi pyörii – ja pyöriikö siellä päivän mittaan paljon asioita? Tuntuuko, enemmän, että pää vie ja keho tulee perässä vai oletko läsnä kehossasi ja tässä hetkessä, juuri siellä missä olet aina sillä hetkellä?

 

  1. Mieti rutiinejasi – teetkö niitä hyvillä mielin vaiko onko arjen askareet pakkopullaa ja teetkö niitä jaksamisen rajoilla? Onko sinulla energiaa harrastuksillesi ja ystävillesi? Oletko työpäivän jälkeen enemmän kiukkuinen ja väsynyt vaiko voimaantunut ja energiaa täynnä? Luonnollinen väsymys on normaalia, se menee ohi lepäämällä pienen hetken, mutta viekö väsymys olosi voimattomaksi ja ärtyneeksi? Koetko päivittäin tekeväsi jotakin hienoa ja hyvää työpaikallasi ja saat siitä virtaa vai oletko työpaikalla odottamassa seuraavaa lomaasi?

 

  1. Miten syöt? Miten huolehdit muutoin itsestäsi? Menetkö sieltä mistä aita on matalin? Syötkö eineksiä tai onko voimasi vähissä työpäivän jälkeen niin ettet jaksa enää välittää ja huolehtia itsestäsi – jääkö kehosi huomiotta, syötkö mielihaluihisi sokeria tai muutoin tyydytätkö mielihalujasi muilla keinoilla? Etkö ”ehdi” hoitaa itseäsi? Jätätkö kenties kehosi pitkiä aikoja ravinnotta ja nesteettä, lähdetkö aamuisin töihin ilman aamupalaa? Katsotko peilikuvaasi koskaan, miettien näytätkö hyvin- vai huonostivoivalta? Uskallatko kohdata totuutta?

 

  1. Millainen on mielesi hyvinvointi ja asenteesi elämään? Onko elämäsi ”yhtä samaa rataa”, oletko kyllästynyt työhösi, tympäseekö asiat, mietitkö muita ihmisiä, vertailetko elämääsi? Onko asenteesi se, että et voi kuitenkaan asioihin vaikuttaa itse – tai, että jokin on vain pakko tehdä. Koetko, että joku muu säätelee elämääsi kuin sinä itse? Valitatko ennemmin kuin kohtaat pelkosi ja yrität muuttaa elämääsi?

 

  1. Miten ihmissuhteesi voi? Onko sinulla aikaa nähdä ja kuulla kumppaniasi – tai muita perheenjäseniäsi? Pysähdyttekö yhteiselle aterialle tai kahvituokiolle, kysyttekö mitä kuuluu? Halaatteko, ehdittekö kertoa, kuinka tärkeitä olette toisillenne? Vietätkö aikaa itsesi kanssa – suhde itseesi on kaikista tärkeintä olla kunnossa, jotta voi olla olemassa muille ihmisille? Onko yksinolo piinaa vaiko ihanaa? Uskallatko kurkistaa mielesi syvyyksiin ja kysyä olenko minä onnellinen – juuri nyt, juuri näin vai kaipaanko kovasti jotain?

 

Näillä kysymyksillä voit kartoittaa omaa hyvinvointiasi ja stressitasoasi. Stressi kehossa voi aiheuttaa erilaisia ongelmia mm. aineenvaihdunnallisia ongelmia, suolisto-ongelmia, tulehdustiloja. Keho stressaa, jos mielesi ja kehosi, tunne ja järki eivät kulje tasapainossa. Keho on aina kokonaisuus – ei pelkkä keho, ei pelkkä oire eikä pelkkä kuori. Se on kokonaisuus, jossa kohtaavat järki, tunteet, fyysinen keho ja ympäristö.

 

LUE JUHA AHOLAN ELÄMÄNMUUTOS !

AhoJuh150

http://www.kuivaverianalyysi.fi/sarjayrittajalle-apua-stressiin/

 

 

 

 

 

Perusruualla hyvinvoivaan elämään! Ravitsemus ei ole rakettitiedettä.

vitamins-26622_960_720Törmään usein asiakkaideni kohdalla kysymykseen, jossa he ovat ymmällään nykypäivänä monien eri dieettien ja ravitsemukseen liittyvien juttujen kanssa. Monesti he kertovat syövänsä omasta mielestään terveellisesti – siitä kysyessäni tarkemmin, selviää usein muutamia kompastuskiviä. Ja nämä kompastukset ovat nimenomaan ravitsemuksessa, ei siinä, että he olisivat vajeessa mistään.

 

Syödään liian vähän!

Yksi on se, että ravintoa syödään aivan liian vähän – ajatellaan, että mitä vähemmän syöt, sen parempi esimerkiksi laihduttamisen kannalta. Joo, voi olla totta, että ihminen kyllä laihtuu, jos ei syö paljoa mitään, mutta onko se terveellistä? Oli kyse sitten elämäntavasta tai painonhallinnasta. Usein keho silloin jumittuu ja hapottuu, kun siellä ei toimi tällöin aineenvaihdunta. Ja mitä silloin tapahtuu? Rasva ei pala. Eihän autokaan kulje ilman bensaa vaan pysähtyy.

Toinen asia on se, että ihan normaali perusruoka mielletään nykyisin ehkä jopa jo epäterveelliseksi. Hifistellään pienillä jutuilla liikaa – kun pitäisi kiinnittää enemmän kokonaisuuteen huomiota.

 

Hifistely

Nykysin kasvispainotteiset ja luomuruuat ovat nousussa. Ihmiset ovat paljon valistuneempia siitä mitä suuhunsa pistävät. Ja hyvä niin! Toisaalta jos kokonaisuus on pielessä omassa ravitsemuksessa, voi se mennä vielä enemmän mönkään siinä mielessä, että syödään liian pikkutarkasti toisinsanoen mennään ääriraidan toiselle puolelle ja mietitään epäolennaisia asioita sen oman ruokavalion kannalta. Alkuinnostuksen jälkeen oma kärsivällisyys ja liian suuri muutoskin saattaa aiheuttaa sen, että koko ravitsemus heittää häränpyllyä ja huomataan aina palaavansa siihen samaan pisteeseen mistä on lähdetty.

 

Mitä tänään syötäisiin?

Ravitsemus mielletään jotenkin hankalaksi asiaksi. Ongelma voi olla lapsiperheessä olla vaikkapa se, mitä syötäisiin. Mitä me kaikki voisimme syödä – usein käy niin, että itselle kokataan eri ruokia ja lapset syö eri ruokia. Omasta ruuasta tarkkaillaan fanaattisesti suola- ja rasvamääriä, kun kokonaisuus on kuitenkin se mikä merkitsee – tuskin kukaan hirveitä annoksia kerralla sinne suuhunsa sitä suolaa tai rasvaa mättää – jos halutaan edes ymmärtää asioita terveyden kannalta. Yksi hyvä neuvoni on vaikkapa, että jos pakastekasviksista värkkäilee kasviskeiton – saa sinne lapsille maistuvaa esim nakkien muodossa. Joo, nakit eivät ole terveellisiä – mutta siinäkin voi tehdä valintoja. Ja terveellisempi tämä on, jos lähtökohdat on vaikkapa juuri niissä einesruuissa tai jos kasviksia ei syödä ollenkaan. Ja tuskin niitä nakkeja aivan pakettimäärillä kuitenkaan syödään! Tässäkin tapauksessa lapset ja aikuiset saisivat kuitenkin terveellisiä kasviksia kuin huomaamatta. Ja koko perhe voi nauttia samasta ruuasta ja samalla aikaa, kokkaajalla on enemmän aikaa, kun ei tarvitse kokkailla useita ruokia ja ruoka on kuitenkin aika terveellinen ainakin kokobaisuudeltaan.

 

Pienin askelin oikeaan suuntaan!

Jokaikinen perhe voi syödä samaa ruokaa. Jokaikinen voi muuttaa omaa ravitsemustaan terveellisemmäksi hyvin pienillä muutoksilla – sen ei tarvitse olla heti luomuruokaan siirtymistä tai kaikkien hiilareiden kokonaan jättämistä kokonaan pois. Asioita pitäisi ajatella myös sen kannalta, mikä minulle omassa ruokavaliossani on olennaista? Mitä pystyisin vähentämään reilusti, mitä sitten taas vähemmän? Mitkä asiat haluan ehdottomasti puhtaana, mitkä ei taas ole niin nöpönuukaa juuri minulle. Me jokainen voidaan tehdä aivan varmasti niitä muutoksia ja lakata pelkäämästä myrkyttämästä itseämme ravinnolla.

 

Lähtökohta ja kokonaisuus merkitsee

Se lähtökohta mistä lähdet liikkeelle, on aika olennainen asia. Se päämäärä mihin lopulta tulet, sitä ei tarvitse edes tietää, koska ravinnon, ravitsemuksen ja ravinteiden maailmassa kaikki on aika ihmeellistä ja uusia asioita voi rauhassa kokeilla ja muuttaa – siihen voi syttyä myös intohimo! Laiska ruuanlaittaja voi helposti huomatakin, että innostuu kokkailemaan uusia juttuja ja kokeilemaan erilaisia asioita! Ja lopulta ne nakitkin voivat huomaamatta poistua omasta valikoimasta, kun asioita enemmän aletaan tehdä ja kokeilla ja valitaan itselle sopivia ja maittavia asioita.

Ravinnosta saa aika paljon irti nykypäivänä – ihan jos keskittyy siihen kokonaisuuteen. Jos olet ollut kova einesten kuluttaja, kerta tai kaksi kertaa viikossa esimerkiksi vaikkapa kokkailu itse saa ihan uutta näkökulma aja innostusta! Ruuanlaiton ei tarvitse olla myöskään monimutkaista – hyvin helpoilla ohjeilla saa todella maistuvaa ja terveellistä, täyttävää ruokaa.

 

Vitamiinit, ravintolisät, pillerit ja purkit…

Olen pistänyt merkille myöskin nykyihmisen käyttäytymisen – tiiraillut tuolla salilla kulkiessani ja kaupassa ostoksilla, mitä ihmiset ostavat, syövät ja juovat. Erilaiset vitamiinijuomat ovat vallanneet hyllyjä puhumattakaan vitamiineista kuinka paljon niitä on saatavilla! Joskus tuntuukin melko lailla tyhjentävältä käydä asiakkaan kanssa lävitse kaikki ravinteet, vitamiinit ja piristävät mihin hän niitä käyttää -saatika tarvitsee. Lisiä käytetään monesti ihan vain varmuudeksi tai kun on jossain nähnyt jonkin mainoksen. Niissäkin on kuitenkin omat juttunsa, saattavat kuormittaa kehoa ja itseasiassa monia päällekkäisyyksiä käyttämällä, toinen voi kumota toisen vaikutuksen.

Helpompaa ja edullisempaa olisi ensin korjata pikkuhiljaa omaa ravitsemusta kuntoon, muuttaa yhtä asiaa kerrallaan ja siirtyä tutkailemaan seuraavaa askelta. Näin se on usein myös pysyvää elämänmuutosta. Valitettavan usein käy dieettien jälkeen esimerkiksi niin, että jaksetaan se kuukausi tai kaksi ja sitten tulee sortuminen – jos muutoksia ei miellä itselle tärkeiksi ja ymmärrä niiden syitä eli taustaa itselle, miksi sitä tekee, se harvoin kyllä kantaa.

Olen sitä mieltä, että ihan tavallisella perusruualla saa kyllä kaiken tarvittavan mitä tarvitsee terveeseen ja hyvinvoivaan elämään!  Eri asia sen jälkeen, kun ravitsemus on kunnossa, ovat puutostilat, joissa keho on vajeessa – mutta nekin saa tietoon mittaamalla!

Älä siis arvaile vaan mittaa!

 

 

 

Saamme sitä mitä tarvitsemme, emme sitä mitä haluamme.

vihainenOnnistumisen kokemukset ja tunteet saavat meidät yleensä reagoimaan. Kukapa ei olisi tuntenut omaa oloansa onnistuneeksi ja arvokkaaksi saavuttaessaan jotain itselleen tärkeää tavoitetta? Ja saadessaan siitä hyvää palautetta myös ulkopuolelta. Millaisia tavoitteita sinä asetat itsellesi ja elämällesi?

 

 

Uskallatko rikkoa rajojasi – vai tyydytkö? Menetkö kenties sieltä mistä aita on matalin?

Usein miellyttävän elämän takana piilee myös oman itsensä haastaminen erilaisiin muutoksiin ja kehittymiseen. Oletko ihminen, joka uskaltaa mennä epämukavuusalueille ja haastaa itseä vai tyydytkö mieluummin tasaisempaan virtaan, kenties haluat asioita jopa helpommalla? Oletko ihminen, joka menee mieluummin aidan alta kuin hyppäämällä rohkeasti sen ylitse? Siitäkin huolimatta, että saatat kompuroida ja kaatua muutaman kerran.

 

Me haluamme.Haluamme. Haluamme ja haluamme. 

Olen pohtinut asiaa HALUAMINEN. Me haluamme paljon -haluamme tavaroita, materiaalia, rahaa ja rikkauksia. Haluamme myös onnellisuutta ja iloa ja hyvää oloa. Mutta emme ole useinkaan valmiita sijoittamaan, satsaamaan niihin mitään. Me emme ole valmiita luopumaan mistään sen vuoksi, että saisimme jotain tilalle. Haluamme pitää yleensä kaiken. Onko siellä takana kenties se, että kaikki mitä meillä jo on, tuo meille turvaa. Me emme osaa pyyteettä luopua tai antaa pois, jotta voisimme edes saada sitä mitä sillä hetkellä tarvitsemme. Nimenomaan tarvitsemme – ei sitä mitä haluamme.

Elämälle on käsittämätön keino tietää mitä tarvitsemme – ei se kuuntele sitä mitä haluamme. 

 

 

Onko huonosti vointi sittenkään niin huono asia?

mieli

Olen tässä pohtinut, mitä kaikkea hyvinvointiin kuuluu. Nykyisin, kun tuntuu kaikkialla kuulevan hyvinvoinnista eri sektoreilla – liikunnan puolella, ravitsemuksen puolella, mielen puolella – mitä se oikein on? Onko paha olo ja huonosti vointi sitten huono asia?

 

Kiellämmekö pahan olon tunteet?

Yksi asia, minkä olen pistänyt merkille, on se kuinka helposti me kiellämme pahan olon tunteet – kun kaikkialla pitäisi voida hyvin. Jos tunnemme pahaa oloa tai voimme huonosti, herättää se nykymaailmassa jo helposti huonommuuden tunteita tai jotenkin kyvyttömyyden tunteita ja saatamme tuntea itsemme puutteellisiksi ja erilaisiksi kuin muut. ”Miksi nuo toiset jaksavat? Miksi minun elämäni on takkuamista? Miksi muut ovat onnellisia – minä en? ” Helposti vertaamme itseämme toisiimme – ja koska kukaan emme uskalla puhua huonosti voinnistamme ( mikä elämässä on välillä ihan normaalia ja inhimillistä), käännämme inhimillisyyden itseämme vastaan – toisin sanoen näemme muut parempina kuin itsemme ( kyvykkäämpinä, onnellisempina, aina hyvinvoivina, iloisina…jne).

 

Saako nykyään voida huonosti?

Meillä kaikilla on elämä – jossa normaalirytmi on se, että välillä on vaikeampia hetkiä ja välillä parempia hetkiä. Elämässä tapahtuu kriisejä, tapahtuu mielen myllerryksiä, tapahtuu asioita, joita emme haluaisi tapahtuvan. Tapahtuu hetkiä ja tilanteita, jolloin emme ole parhaillamme, emme jaksavina. Elämään kuuluu myös suru yhtä lailla kuin ilo. Kukaan ei jaksa hymyillä joka hetki ja ottaa elämässä asioita aina niin kiitollisina vastaan. Eikä tarvitsekaan.

Maailma on muovautunut uskomaan, että hyvinvointi on asia, johon pitää panostaa ja tehdä sen eteen töitä. Hyvinvoinnista on tullut suorittamista, johon satsataan voimavaroja, rahaa, energiaa – usein huomaamatta, että ihan pienoinenkin asia sinne suuntaan riittäisi. Usein hyvinvointi alkaa siitä, että tunnustaa itselleen voivansa huonosti. Sen sijaan me ikään kuin juoksemme hyvinvoinnin perässä, jotta paha olo ei meitä saavuttaisi. Totuus on kuitenkin se, että ei voi voida hyvin, jos ei ensin voi huonosti.

 

Ei voi voida hyvin, jos ei ensin voi huonosti

Mihin tämä väittämämäni perustuu? Jos et koskaan tunnustele omaa oloasi, koe omaa kehoasi ( tunne siinä olevia oireita, tuntemuksia, vointia…), et voi oppia sitä olotilaa itsellesi, jossa juuri sinä voit kaikkein parhaiten. Kun kehossa on oireita – tukkoisuutta, turvotuksia, ylikiloja, kipuja…todennäköisesti voit jollain lailla huonosti – tai ainakin kehosi voi. Oireet ovat aina kehon viesti sinulle siitä, mikä asia siellä ei toimi – tai, että sinun kuuluisi havahtua. Usein ja melkeimpä aina, kehon fyysiset oireet juontavat myös tunnepuolelta – pelosta, syyllisyyden tunteesta, vihasta, häpeästä. Ne voivat olla hyvinkin piilossa ja syvällä.

 

Pelko

Pelko saa meidät suojautumaan. Pelko voi olla olemassa olemisen pelkoa, elämän pelkoa. Emme halua paljastaa tai emme uskalla paljastaa todellista minäämme, todellisia tunteitamme – haluaisimme sisimmässämme elämämme olevan toisin, mutta emme uskalla kohdata totuutta, koska pelkäämme. Usein pelkäämme sitä, että tapahtuu jotain pahaa, pelkäämme hylkäämistä, pelkäämme sitä ettei meitä hyväksytä. Pelko näkyy kehossa usein turvotuksina, keho piiloutuu turvotuksen sisään. Pelko saa aikaan tietyllä lailla myös uhoamista ja esillä oloa -yritämme vakuuttaa muut usein ylimenevällä esilläololla ja haemme isoa tilaa persoonallemme. Pelko voi saada meidät tekemään vaarallisia ja riskejä tekoja. Uhmaamme elämää!

 

Syyllisyys

Syyllisyys on aina syvällä, olemme tunnollisia ja helposti syyllistyviä. Syyllistämme itseämme asioista, joihin emme itseasiassa ole edes syyllisiä – syyllisyyttä tunteva ihminen pohtii usein, mitä tuli sanotuksi, loukkasikohan muita nyt. Syyllisyyteen liittyy usein myös uhriutuminen, syytämme olotiloja tai muita huonosta olostamme. Voimme piiloutua myös sädekehän taakse – autamme muita oman vointimme kustannuksella ja haemme siitä kiitollisuutta ja arvostusta ulkopuolelta. Syyllisyys voi aiheuttaa kehossa kilpirauhasoireita, sokerisäätelyhäiriöitä, luustosairauksia jne.

 

Viha

Viha ilmenee usein ihmisessä patoutumina ja onkin usein ensimmäinen kunnon tunne johon päästään käsiksi. Viha on usein lukossa, kun ihminen yliymmärtää muita, oman itsensä puolustaminen ja rajojen asettaminen voi olla vaikeaa tai kokonaan poissa. Olemme kilttejä ja annamme muiden ihmisten säädellä ja ohjailla elämäämme – ja olemme siitä vihaisia, mutta emme oikein tiedä miksi. Viha auttaa hahmottamaan omaa arvostusta ja arvoa. Viha esiintyy kehossa esim verenpaineena, keho voi tuntua pingottuneelta ja ahdistavalta.

 

Häpeä

Häpeä saa meitä piiloutumaan kuoremme taakse. Voimme syödä itsemme turpeiksi, kun pelkäämme olla esillä. Häpeä saa meidät supattamaan hiljaa – emme uskalla tuoda persoonaamme esille siinä määrin kuin se olisi suotavaa. Ulosantimme voi olla vaikeaa ja takkuista. Häpeä saa kehossamme erilaisia oireita esille, ihottumia ja paniikkioire voi olla yksi häpeäpersoonan oirekuvista. Hormonihäiriöt tavallisia.

 

Hyvinvointiin kuuluu siis myös tunnistaa se, miksi voi huonosti – jotta itseään voi ylipäänsä hoitaa.

 

 

Mitä sinä opit vuodelta 2017?

Anun kuva talvella

Muistan selvästi, kun viime vuonna olin tässä samassa pisteessä – kelatessani tapahtumia ja asioita, joita elämässäni menneen vuoden aikana on tapahtunut. On oikeasti aika pysäyttävääkin miettiä elämää sen kannalta, mitä asioita on esimerkiksi toteuttanut, mitä saavuttanut ja tehnyt oman itsensä ja oman elämänsä hyväksi menneen vuoden aikana. Olipa ne asiat ja askeleet pieniä tai suuria, niillä on iso merkitys itselle ja omalle hyvinvoinnille.

 

KASVUN PAIKKA

Minulle vuosi 2017 on ollut oikeastaan aika isoa kasvun aikaa. Elämään on mahtunut pieniä myllerryksiä, mutta ehkä enemmän kuitenkin voimaantumista omaksi itsekseni ja persoonaksi, joka olen. Tämä vuosi on ollut minulle hyvin tärkeä vuosi. Olen saanut vahvuutta seisoa omalla puolellani, tehdä päätöksiä ja valintoja aika isojenkin asioiden suhteen ja viedä ne läpi maaliin. On tuntunut, että olen kasvanut aikuiseksi joidenkin asioiden suhteen ja nähnyt asioissa valittamisen sijaan mahdollisuuksia. Olen määrätietoisesti puolustanut itseäni ja kokenut sen suhteen tilanteita ja asioita, joita en ole ennen kokenut. Sydämellinen kiitos heille, jotka ovat sillä hetkellä tukeneet ja seisseet tilanteissa rinnallani luoden uskoa, vahvuutta ja luottamusta. Olen äärettömän kiitollinen teille.

Olen opetellut vuoden aikana myös levähtämään ja tuntemaan läsnäoloa – irrottautumaan miellyttämisestä ja kiltin tytön reippaudesta- suorittamisesta. Minulla ei enää ole niin kiire vaan elämä on alkanut tuntua rauhalliselta, päivät siltä, että minulla on aikaa ja voimia tehdä kaikki mitä haluan – sen lisäksi olen saanut levähdyshetkiä itselleni ja pysähdyksiä olla vain itseni kanssa. Olen ottanut tilaa ja hengähtänyt, jättänyt tarkoituksella asioita sivuun ja keskittynyt itselleni tärkeisiin ja voimaannuttaviin asioihin.

 

TYÖNI  JA KASVU YRITTÄJÄNÄ – olen löytänyt paikkani!

Työurallani otin ison harppauksen, kun suoritin vuoden alussa YAT- tutkintoni loppuun (vaikka se tuntui itsestäni aivan mahdottomalta!) Minulle jäi aikaa oman työuran suunnitteluun, toteuttamiseen ja ennen kaikkea tekemiseen. Tutkinnon myötä sain käyttööni työkalut, joita sain alkaa toden teolla käyttää. Jäin tavallaan yksin – sain kasvaa vastuunottoon ja oman työkuvioni ja -tapani hiomiseen. Olin siinä pisteessä itseni kanssa, että minun on pärjättävä omillani, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli myös se tunne, että pystyn siihen. Vahvuus ja tietotaito sisälläni oli jo niin paljon kasvanut tutkinnon ja siihen liittyvän käytännön myötä, ettei epävarmuutta enää tuntunut. Uskalsin ääneen sanoa, että olen yrittäjä ja ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että sanoin sen nöyrällä ylpeydellä – minä tein sen sittenkin!

Työyhteisö on tullut minulle rakkaaksi. Olen saanut tehdä työtäni ihanassa paikassa ihanien ihmisten parissa, olen saanut tuntea kuuluvani joukkoon, minuun on luotettu ja annettu lisää vastuuta ja työideoita. Olen saanut olla siellä oma itseni, minun ei ole tarvinnut esittää muuta tai olla missään muussa roolissa kuin mitä siellä olen. Olen nauttinut heidän iloisista kasvoistaan ja hymystä, mikä nousee aina kaikkien kasvoille – olen saanut myös olla osallisena siinä iloisen kajahtavassa naurunremakassa, mitä joskus joku tilanne aiheuttaa – ihanaa kun ihmiset osaavat nauraa – ennen kaikkea itselleen!  Voisi sanoa näin, että tällä hetkellä elän työurallani unelmaani – ja toivon, että se jatkuu pitkään.

 

Espanja, Kreikka, Riika – saman vuoden aikana! Ilojen seassa myös menetyksen pelkoa. 

Elämä on tarjonnut minulle myös maailman avartamista vuonna 2017. Olen saanut reissata ja käydä haistelemassa muiden maiden tunnelmaa ja kulttuuria. Aina sieltä jää kokemuksia sydämeen ja ideoita mieleen itämään…jopa niin, että ehkä jonain päivänä sitä voisi asua edes jonkin aikaa muuallakin.

Olen ollut myös menettää paljon vuonna 2017. Ehkäpä juuri sen vuoksi elämä on tullut niin lähelle ja luonut uskoa omien siipien kantamiseen ja unelmien toteuttamiseen. Pelko on haihtunut jonnekin sivummalle ja olen hellittänyt otettani ja tarrautumistani turvallisuuteen… Kuolema on väistämätön meille kaikille ja jos pelkäämme sitä niin, ettemme uskalla elää, menetämme suuren osan elämäämme. Me ikäännymme ja mittari tikittää vuosia vain eteenpäin..yksi asia mitä olen oivaltanut, on se, että en ole kuolematon ja elämää ei voi siirtää tuonnemaksi. Miksipä en siis kokeilisi siipiäni – ja tekisi ratkaisuja, huolimatta siitä onnistunko vaiko pelkäänkö vain epäonnistuvani. Eikö onnistumista ole jo se, että yrittää?

 

Ihmiset – mitä he kukanenkin minulle opettavat? 

Ihmissuhteet ovatkin sitten vielä yksi iso osa-alue, missä olen saanut oppia. Niin omasta itsestäni kuin muistakin, omista läheisistä, lapsestani. Ehkä kaikista eniten oppia olen saanut itsestäni ja itselleni. Olen luopunut, mutta onneksi olen saanut myös uusia ihmissuhteita. Yksi asia, minkä olen todennut moneen kertaan, on se, että me emme vain kasvata lapsiamme, mutta he kasvattavat myös meitä – joskus aivan herkistyn oman tyttäreni ihmettelyjen ääreen – ja samalla ihmettelen, mistä hän on oppinut noin viisasta suhtautumista elämään.

Ehkä kaikista vaikeinta on kohdata aidosti toinen ihminen, jos oma kohtaaminen itsensä kanssa ei jostain syystä ole onnistunut. Tuomitsemme herkästi, jos emme osaa antaa itsellemme armollisuutta. Viisastelemme, jos emme ole uskaltanut kohdata omaa epävarmuuttamme. Määrittelemme jos emme ole määritelleet itseämme mihin kuulumme. Valitamme, jos emme ole uskaltanut kohdata sisäisiä toiveitamme. Olemme kateellisia, jos emme ole itse uskaltaneet tehdä valintoja ja ratkaisuja. Suoritamme, jos emme ole uskaltaneet kohdata omia tunteitamme.

 

 

Uskallatko sinä elää unelmaasi? Reilu kolme vuotta yrittäjyyttä on avannut minulle tien unelmaani.

Break Sokos HOtel Eden hoitohuoneeni.Reilu kolmisen vuotta sitten olin elämäni muutoskohdassa – minusta tuntui, että elämästäni puuttui suunta. Ajelehdin ja toivoin, että löytäisin elämälleni mielekkyyden. Olin sisältäni tyhjä -olin olemassa kuorena, joka toivoi ja unelmoi asioista, mutta en löytänyt rohkeutta – tai olisiko se ollut oikeastaan apua ja ohjausta siihen- mihin suuntaan minun tulisi lähteä. Minusta tuntui kuin sisälläni oli olemassa palo, jota en päästänyt ulos. Tai en osannut päästää sitä ulos. Halusin elämältä niin paljon enemmän! Halusin elämälleni syvyyttä ja tarkoitusta – halusin myös kyvyilleni merkityksen.

 

Risteyksessä

Oloni kävi tuskaiseksi ja ahdistus painoi päälleni päivä päivältä aina enemmän. En tunnistanut enää itsessäni kuin tuskaisen oloni, väsymykseni ja turhautumiseni – mitä minä haluan elämältäni? Onko minulla juuri nyt kaikki hyvin? Miksi en tunne tyytyväisyyttä? Miksi kaipaan elämältäni enemmän?

Pikkuhiljaa aloin kohdata tuskaani – pienin, mutta varmoin askelin. Elämässäni alkoi tapahtua monia muutoksia. Askel askeleelta. Ja joka askel vei niinkin uskomattomalta kuin se kuulostaakin – oikeaan suuntaan. Pikkuhiljaa asiat alkoivat tapahtua – oikeat ihmiset astuivat elämääni mukaan, tilanteet alkoivat kuin itsestään tupsahdella eteeni. Aina kun pelko tai jokin este minussa otti vallan, asiat pysähtyivät – mutta aina, kun uskalsin rohkeasti välittää itsestäni ja suunnata oikeaan suuntaan – astua epämukavuusalueille ja kohdata pelkoni, hätäni, häpeäni…asiat loksuivat kohdilleen. Aloin luottamaan.

Ympäristössäni tapahtui myös paljon – kohtasin pelkoa, syyllisyyttä, pelottelua, lyttäämistä, epäilyä…mutta säilytin oman voimani enkä katsonut sivulleni enkä kuunnellut muuta kuin sisintäni. Ja uskoin.

 

Elän nyt elämääni onnellisempana kuin koskaan

Olen kiitollinen asioista, tapahtumista ja ihmisistä, jotka ovat olleet mukana matkallani. Ja olen kiitollinen heistä, jotka ovat siinä yhä – ja kiitollinen heistäkin, jotka siihen ovat tulossa. Oikeat ihmiset ovat siihen myös jääneet.

Olen miettinyt paljon kasvuani yrittäjänä ja ihmisenä nyt, kun sitä tulee kohta neljä vuotta täyteen.  Olen saanut hienoa kokemusta, ohjausta ja opetusta siihen – aina minua ei ole kohdeltu silkkihansikkain eikä se missään nimessä ole ollut helppo tie – olen kohdannut hylkäämistä, mutta oppinut sen, että olen itse vastuussa siitä, miten minulla menee ja ottamaan vastuun siitä.

Läsnäolo

” Joka aamu on nykyisin ilon aihe, kun saan lähteä hoitamaan ihmisiä – antaa heille energiaa, auttaa ja tukea – se on minun kutsumukseni. Joka aamu kun näen ihanan työpaikkani ihmisten hymyt ja iloisen ilmapiirin – sydämessäni läikähtää ilo ja kiitollisuus. Minä saan, minä voin ja minä pystyn! Ja niin sinäkin! ”

 

 

 

Asiakkaan kokemus vyöhyketerapiahoidostani. <3

Break Sokos HOtel Eden hoitohuoneeni.Olen käynyt Anun vyöhyketerapiassa vuosi sitten säännöllisesti, sain apua omiin tunnetiloihin, oivalsin asioita, jotka aiheuttivat kipua kehooni.

Talven aikana moni asia muuttui omassa elämässäni ja syitä, joita en tässä avaa enempää, vaikuttivat myös siihen, että hoitoni keskeytyi melkein vuodeksi. 

Tänä kesänä heinäkuussa päätin, että olen sen arvoinen- alan hoidattamaan itseäni säännöllisesti. Säästän sen rahan ja käyn vyöhyketerapiassa, haluan kehoni voivan paremmin.

Elän oikein kovasti kehossani kaikkia tunteita. Kipuilen jalkapohjista, rintakehääni puristaa, vyötärölle on kertynyt nestettä. Näitä kipupisteitä on ollut paljon –  Saattaapa siellä olla jopa vuosikymmenien patoutuneita tunteita syyllisyydestä, häpeästä, turvattomuudesta ja stressistä.

En toki näistä asioista tiennyt, ennen kuin menin hänen suosituksesta kokeilemaan vyöhyketerapiaa reilu vuosi sitten. Onneksi menin.

Muistan, kun ihan ensimmäisillä kerroilla käydessäni hän kyseli kaikesta lapsuudestani, nuoruudestani ja matkastani kolmenkymmenen vuoden ikään. Olihan siellä kaikenlaisia tapahtumia. 

Nuoruuden hulluus, avioliitto, lapset, avioero, uusi perhe, epäonnistumiset, turvattomuus, pelko, väkivalta, uskaltaminen, rohkeus. Isoäiti? Pappa? Kaikenlaista puhuin. Kerroin omasta kokemuksestani, löysin tunteita joiden en tiennyt olevan olemassakaan. Ne ovat muokanneet käyttäytymistäni niin, että huomasin olevani valtava suorittaja ja aivan liian kiltti. En omistanut sanaa EI.

Kaiken tämän keskellä hän kyseli, kuunteli ja hieroi korviani, käsiäni- koko keho käytiin läpi.

Olin täysin pökerryksissä ensimmäisen kerran jälkeen. Väsynyt ja itkuinen, mutta kuitenkin oudolla tavalla oloni oli kevyt.

Hoitokertojen ohi mennessä huomasin käsitteleväni asioita ihan konkreettisesti, en vain ajatuksissani. Se kaikki on helpottanut olotilaani, vaikka tekijöitä tunne-elämässä on koko ajan erivoimakkuuksia. 

Nyt alkusyksystä käydessäni toisella tai kolmannella kerralla, vyötäröltäni oli hävinnyt ylimääräinen turvotus ja vihani oli kaikonnut. Konkreettisia esimerkkejä olostani.

Eilistä ei tarvitse kantaa mukanaan ja huomisesta ei kannata liikaa murehtia.

( Asiakkaan toiveesta teksti julkaistaan nimettömänä)

 

 

Somemaailman vaikutukset parisuhteisiin – ja sen riskit. Olenko minä rakkauden kerjäläinen?

images (1)

Olen tässä hiljattain miettinyt ja seuraillut somen vaikutusta ihmissuhteisiin. Kuinka helppoa nykyisin on saada oma parisuhdekin vaakalaudalle! Onko sitoutumiset omiin suhteisiin jotenkin löystyneet vai mikä saa ihmisen tarttumaan jännitystä tuoviin viesteihin parisuhteen ulkopuolelle? Ja mihin se voi johtaa?

 

                  Itsetunnon kohotusta?

Viestin laitto jopa uppo-oudolle ihmiselle ei nykypäivänä somemaailmassa ole mitenkään outoa. Kivalta näyttävä ihminen, jolle laitetaan viestiä kenties aluksi ihan huvikseen ( tai miksi -en tiedä), saattaa kuitenkin vaikeisiin tilanteisiin omassa elämässä. Viehätytään ja ehkä viestejä jaetaan useampia ja ehkäpä jutut lähtee kulkemaan niin hyvin, että oma parisuhde ja sen huomioiminen jää vähemmälle. Tapahtuu ihastumisia ja rakastumisia – ja kenties salaisia tapaamisia.

Some yleensäkihän on pullollaan vain positiivisuutta. On huippua sitä ja on huippua tätä, omat kuvat voivat olla siloteltuja ja muokattuja. Olenkin ajatellut, että nykypäivänä on olemassa mielestäni kaksi maailmaa, jossa ihmiset elävät – se somemaailma ja sitten tämä ihan perusmaailma, jossa ihmisiä tavataan kasvokkain, jutellaan kasvokkain, ollaan tavallisia tallaajia huonoine päivineen ja murheineen. Somessa niitä murheita ei paljon avata enkä sano, että kannattaisikaan jakaa, mutta se usein korvaa nykyisin sen perusmaailman. Perusmaailma voi jopa puuttua yhdeltä jos toiselta – ja se on minusta surullista. Some vie ja sekoittaa tavallaan sen arvomaailman.

Enkä sano, etteikö somessa olisi hyvääkin – on paljonkin! Mutta siinä piilee myös omat riskinsä.

 

     Rakkauden kerjäläinen? 

Ehkäpä se somemaailma pönkittää itsetuntoa, kun omiin kuviin saa kehuja ja tykkäyksiä – ehkäpä silloin ihminen tuntee itsensä halutuksi ja hyväksytyksi. On aika raakaa ajatella, että siihen riittää se pelkkä kuva – kun lähtökohtaisesti ihminen on kokonaisuus ja hyväksymiseen tarvitaan myös paljon muuta – sitä, että saisi olla hyväksytty omana itsenään, heikkouksineen ja myös niine vikoine mitä meissä kaikissa on. Jos tämä kaikki muu jää uupumaan niin eikö ihminen silti kaipaa yhä tuota luonnollista arvostusta toiselta ihmiseltä – ilman meikkejä, juuri heränneenä, pahantuulisena, itkuisena – rakastetuksi tulemista juuri silloin kuin ansaitsisi sitä vähiten. Muutamia asioita mainitakseni. Muodostuuko itselle millainen minäkuva, jos on hyväksytty vain pelkkänä kuvana tai ulkokuorena? Johtaako se enemmän siihen itsensä piilottamiseen – niiden luonnollisten kipujen ja tunteiden, joita meillä kaikilla on? Ja johtaako se siihen, että kenties parisuhteessa ihmiseltä odotetaan liikoja – tavallaan petytään, kun toinen onkin vain tavallinen ihminen eikä se aina kaunis ja iloinen naurava ihminen. Ollaan suhteissa joillakin rooleilla.

Olen saanut käsityksen, että nykyään on helppoa sortua irtosuhteisiin vaikka olisikin suhteessa. Sitä tehdään paljon salassa. Salaiset viestit, salaiset tapaamiset. Kulissit on pystyssä, kun oma kumppani ei moisesta mitään tiedä.

Mutta entäpä jos saa tietää? Mitä se aiheuttaa ihmiselle? Mieli ja itsetunto romuttuu, kenties siitä ei koskaan pääse yli. Häpäisy, häpeä, hylkääminen. Nuo on rankkoja tunteita käsitellä – petetyksi tuleminen luotettavalta taholta. Mitä ihminen muuta voi silloin ajatella, kuin että on tullut huijatuksi koko suhteen ajan? Petetyksi tuleminen on kipeä asia. Aina kuitenkin se pitäisi muistaa, että pettäminen on monesti sen pettäjän ongelma ja kipu, ei petetyksi tulleen. En sano, etteikö syytä voisi olla molemmissa, mutta usein jos pettämistä tapahtuu, siinä tapahtuu myös ero – silloin kun pettäjäkin on jo sitä mieltä, että suhde ei toimi vain jostakin syystä. Mutta pettämistä ja tapailua tapahtuu sitenkin, että jatketaan sitä perussuhdetta ja esitetään olevan tyytyväisiä. Mutta jossakihan se mättää, jos sinne naapuriin tarvii kuikuilla – tai jopa lähteä.

  Kun rakastat itseäsi, osaat aidosti rakastaa myös toista. 

Pitäisikö meidän ihmisten miettiä itseämme enemmän – mikä minussa on kipuna, jos haluan kovasti arvostusta ja hyväksyntää ulkopuolelta tai vastakkaiselta sukupuolelta? Miksi on vaikea elää yhdessä suhteessa? Mihin tarvitsen ulkopuolista jännitystä ja kenties niitä salaisia viestejä?Miksi en rakasta itse itseäni?

”Kun katson peiliin – näen totuuden ja kipuni – jos uskallan sen kohdata. Ja jos uskallan, vapautuu minulle enemmän tilaa itselleni ja luottamukselle. Niin itseeni kuin suhteeseeni. Myös elämään. Kun olen sinut itseni kanssa, omien kipujeni kanssa – en tarvitse siihen ulkopuolelta hyväksyntää. Minun ei silloin tarvitse kerjätä rakkautta eikä kelpaamista. Silloin kun en aidosti rakasta itseäni, olen rakkauden kerjäläinen, joka hakee rakkautta ulkopuolelta. ”