Onko sopuisaa eroa olemassakaan?

LootuskukkaLueskelin artikkelin eräästä lehdestä, joka koski sopuisaa ja hyvää eroa – onko se ylipäänsä mahdollista. Artikkeli oli kirjoitettu eroasiantuntijan näkökulmasta, jolla itsellä oli myös oma kokemus eroamisesta.

Artikkeli oli mielestäni hyvää asiaa – varsinkin tänä päivänä, kun eroaminen on yleisempää kuin entisvanhaan. Eroaminen ei ole enää tabu eikä häpeä vaan kertoo jopa siitä, että ihmiset uskaltautuvat miettiä enemmän omaa hyvinvointia ja sitä, millaisten ihmissuhteiden ympäröimänä haluavat elää ja kohtaavat totuutta, että millaisessa suhteessa ylipäänsä kulloisellakin hetkellä todella elävät.

 

Miksi minä jaksan, kestän ja venyn?

Olen omassa työssäni ja omassa elämässäni kohdannut sekä muiden ihmisten kautta että oman itseni kautta sitä, miten hyvinvointi – se miten hyvinvoiva ihminen on – oikeasti vaikuttaa meihin fyysiselläkin kehotasolla – ja siihen vaikuttaa hyvin paljon myös se, millaisten ihmisten kanssa olemme tekemisissä. Jos olemme suhteessa jostakin omasta kivusta johtuen esimerkiksi vallankäyttäjän kanssa, emme me hirveän hyvinvoivia ole. Saatamme ihmetellä miten ihmeessä jaksamme päivästä toiseen, kun tuntuu, että toinen jyrää minut alleen. On tärkeää nähdä juurikin se asia, että miksi minä tässä jaksan sen sijaan, että jäisimme kiinni tilanteeseen, jossa sätimme ja syytämme toista ihmistä hänen piirteistään. Ja tämä on hyvin usein se syy, miksi lähdemme jostakin suhteesta pois – ja alamme voida paremmin. Ihmiset ottavat enemmän vastuuta omasta olostaan ja tunteestaan!

 

Miten se huonosti vointi sitten näkyy meissä?

Meidän kehomme voi olla toimimaton, toisin sanoen aineenvaihdunta tökkii ja turvotukset kehossamme lisääntyvät. Ihomme on eloton ja silmämme ovat surulliset. Turhaan ei sanota sitä, että silmät ovat sielumme peili! Kun saamme kiinni omasta tunteestamme ja uskallamme pitää puoliamme – keho alkaakin toimia eri tavalla, silmiin syttyy palo ja halu muuttaa asioita, aineenvaihdunta saattaa vilkastua ja ylimääräiset kilot ropista pois. Ei siihen aina tarvita mitään ihmedieettejä ja kuureja, ihminen on oikeasti kokonaisuus ja monen monta kertaa, kun ihminen vapautuu ikään kuin omasta vankilastaan , kehollisiakin muutoksia alkaa tapahtua!

 

Parisuhde on eri asia kuin vanhemmuus

Pointtina tässä artikkelissa painotan sitä, että me kuulostelisimme omaa vointiamme – tottakai ennen eroa kaikki tukitoimenpiteet on käytettävä ja kortit katsottava moneen eri otteeseen ja monelta kantilta. Mutta jos asiat ei muutu eikä toinen ole halukas katsomaan oman itsensä sisälle, on siinä yksin aika vaikea asioita muuttaa – parisuhde on aina kahden ihmisen suhde. Ja sanottakoon jo tässä, että parisuhde on eri asia kuin vanhemmuus – monen parisuhde voi jäädä perhe-elämän alle ja itse olen sitä mieltä, että parisuhde on perheen perusta – ei niin, että vanhemmuus olisi se perusta parisuhteelle. Parisuhde on aina parisuhde ja hyvinvoivassa parisuhteessa perhe – elämäkin voi hyvin. Jos parisuhde unohdetaan perhe-elämän alle, usein käy niin, että vanhemmat etääntyvät toisistaan. Se voi olla hetkellistä tai se voi olla loputonta. Se pointti onkin juuri se, kuinka löytää se parisuhde sieltä kaiken alta ja kuinka hoitaa sitä – koska parisuhteessa me peilataan itseämme siihen toiseen ihmiseen. Ja opimme tuntemaan sekä toista että itseämme ( me tuomme parisuhteeseen kaikki eletyn ja menneen elämämme). Hyvässä parisuhteessa on mahdollisuus kasvuun sen sijaan, että olettaisimme kaiken pysyvän paikallaan.

 

Ero ei tee sinusta huonoa vanhempaa

Voit olla hyvä vanhempi vaikka olisit eronnut. Ja perhe-elämä ei aina, jos siinä parisuhde voi huonosti, ole se paras kasvualusta lapsillekaan. Hyvässä erossahan ei erota lapsista vaan kumppanista -ja tämä usein unohtuukin siinä surun mylläkässä. Ja tämä pitäisi aina painottaa lapsillekin, eroa ei oteta heistä vaan puolisosta.

Joskus asiat vain menevät siihen , että kaksi ihmistä ei löydä keinoja auttaa parisuhdettaan. Jos kaksi huonosti voivaa ihmistä yrittää väkisin elää ja pyörittää perhe-elämää, en usko, että se on terveellinen kasvualusta lapsillekaan. Olen monesti lohduttanut eronneita vanhempia siitä, kuinka he pitämällä kiinni omasta hyvinvoinnistaan, opettavat myös jälkikasvulleen, että kaikkea ei arvitse sietää eikä kestää vaan aina voi toimia, valita ja muuttaa asioita. Kun asioita oikeasti tarkastelee hyvinvoinnin kautta, miten minä tässä voin ja miten sinä tässä voit…voi alkaa huomata sitä, että missä asioissa parisuhde tarvisi muutosta. Väkisin ei tule mistään mitään!

 

Happinaamari on laitettava aina ensin itselle ja sen jälkeen muille!

Riitan kokemus vyöhyketerapiahoidostani

LootuskukkaEnnen vyöhyketerapiaan menemistä en edes tiennyt, kuinka syvältä ongelmani kumpusivat. Liiallinen kiltteys, tunnollisuus, riittämättömyys ja syyllisyys olivat ajaneet kipuiluun asti. Moni asia juontaa juurensa yleensäkin lapsuudesta, mutta se, että Anu ne minulle kertoi jo ensimmäisellä hoitokerralla, oli todella avaavaa ja vapauttavaa. Siitä lähti matka itseni tutustumiseen turvallisessa ja tukevassa ympäristössä.
Joka kerralla koin uusia oivalluksia itsestäni. Opin kuuntelemaan kehoani ihan eri tavalla, että mitä tietyt kiputilat viestittävät. Tunnelukot alkoivat aukenemaan ja sen seurauksena itkun jälkeen onnellisuusolo. Tämä on kokonaisvaltaista elämänkaariterapiaa.
Anulla on kuuntelemisen lahja. Hän löytää kipupisteet, niin fyysiset kuin henkisetkin ja osaa auttaa niiden helpottamisessa sanoittamalla tunteitani. Hoito itsessään on muutenkin miellyttävää ja rentouttavaa ja olen saanut energiaa päiviini. Nykyään saan nukuttua hyvin ja elämä on alkanut tuntumaan onnelliselta. Kaikki lähtee siitä, että osaa kuunnella ja ymmärtää itseään ja siinä Anun tuki on ollut korvaamatonta.
Riitta Portimo

Kateus vie kalatkin vedestä!

2017-03-23 14.29.21

Oletko sinä koskaan tavannut kateellista ihmistä? Me jokainen olemme varmasti olleet kateellisiakin jollekin toiselle. On eri asia tunnistaa oma kateus ja myöntää se itselle ja jopa toiselle kuin ehkäpä verhota kateus ilkeiden ja piikikkäiden sanojen muotoon. Kateutta esiintyy myös ohittamisena, ikään kuin ohitetaan toisen saavutukset tai onnankantamoiset – ei haluta vilpittömästi osallistua toisen iloon ja onneen. Voidaan yrittää jopa lannistaa toista sanomalla lannistavia ajatuksia tai jarruttamalla!

 

Kateus johtuu pelosta menettää oma asema!

Mistä kateus sitten johtuu? Hyvin usein kateus johtuu menettämisen pelosta – joku asia tai tilanne on jotenkin minulta pois. Toinen saa huomiota, saavutuksia, rahaa, asioita, tilanteita enemmän kuin minä. Kateus on pelkoa siitä, että olen jotenkin heikommassa asemassa toiseen nähden, huonompi, joten minun tulee taistella ja valjastaa sisäiset soturini taistoon! Kateus valitettavasti näkyy ja kuuluu ihmisestä vaikka hän ei sitä itse tiedostaisi. Kateellisen ihmisen sisin saattaa olla katkera tai hyvin pelokas.

 

Voiko kateutta kääntää itsensä voitoksi?

Olen usein varsinkin yrittäjän taipaleellani kohdannut erisorttista kateutta – oma kaveripiiri saattaa vaihtua tai ne läheiset kaverit ( joiden luulit olevan läheisiä), eivät yhtäkkiä kannustakaan sinua tai eivät jaa sinun kanssasi samoja ajatuksia tai arvomaailmoja. Yrittäjän elämässä kateus johtuu usein siitä, että yrittäjyys vaatii uskallusta ja vahvaa tahtoa, jota monella ei ole. Se koetaan häviöksi oman minuuden peilaamisessa. Harva kuitenkaan tietää yrittäjän matkaa kohti päämäärää – se vaatii sisukasta työtä , tehtyjä tunteja, vahvaa persoonaa ja kykyä oppia uusia taitoja, pysyä niin sanotusti kartalla mitä ympärillä tapahtuu.

Voisiko kateuden kuitenkin kääntää itsensä voitoksi? Jos ajattelisikin käänteisesti – jos tuokin niin kyllä minäkin- tyylillä? Toki se silloin vaatii työtä, ilman työtä ei saavuteta mitään. Tästä on hyvä sananlaskukin olemassa ” säälin saa ilmaiseksi, kateus on ansaittava!”

Kateus saa ihmisen kurjaksi, ilkeäksi ja katkeraksi! Yritä siis seuraavan kerran tunnistaessasi kateutta itsessäsi, nostaa itsesi sen yläpuolelle – osallistu vilpittömästi toisen iloon ja ajattele ” KYLLÄ MINÄKIN PYSTYN!”

 

 

 

Mitä on henkinen tasapaino?

Anun kuva moodleenNykyään hyvinvoinnista puhutaan paljon – ja sana *henkinen tasapaino* vilahtelee aika usein monenkin ihmisen suussa. Mutta mitä se oikein on? Onko se ainaista hyvinvointia, hymy huulilla kulkemista? Onko se sitä, että asiat yritetään aina järkeistää paremmalla tolalle kuin ne itseasiassa sillä hetkellä ovat ( miettimällä niitä kiitollisuuden asioita ja asioita, joista me emme saa tuntea niin kuin oikeasti koemme tuntevamme) ? Näin juuri suljemme itseltämme tunteita kehoomme.

Hyvinvointi ( henkinen tasapaino) on tasapainoilemista ! Ei sitä, että elämässä kaikki on aina tasapainossa!

Henkinen tasapaino – voisiko sitä ajatella, että tasapaino on ymmärtämistä myös siitä, että mikä omassa elämässä sillä hetkellä on elämässä pinnalla, meneillä, vähemmällä. Kaikkeen emme riitä. Maaret Kallio kirjassaan Inhimillisiä kohtaamisia havainnollistaa hyvin sen, mitä itsekin olen aina miettinyt – elämä on tasapainoilemista eri hetkien ja tilanteiden kanssa ja ne muuttuvat elämässä koko ajan!

Ajatellaan vaikka ruuhkavuosia, jolloin meillä on pieniä lapsia taloudessamme – me panostamme heihin ja heidän kasvatukseen, jolloin luonnollisesti oma kehittäminen vaikkapa työelämässä jää vähemmälle. Ihan tosiasia on myös se, että aikamme ei riitä silloin kaikkeen. Samoin harrastukset – ne voivat hetkittäin olla vähemällä juuri ajanpuuteen vuoksi.

Ruuhkavuosien mennessä ohitse, meillä on taas intohimoa ja halua kehittää itseämme vaikkapa työelämärintamalla. Voimme alkaa vaikkapa opiskella ja käyttää aikaamme itseemme. Siinäkin meillä on oma syklimme, että teemme ja innostumme ja jaksamme hyvin vaikkapa tietyn ajanjakson ja sitten pitää levätä – joten luonnollisesti voimme silloin vaikkapa huilia hiukan enemmän kuin normaalisti. Yrittäjän arjessa tämä näkyykin juuri siinä, että me voimme suurilta osin määrätä omaa aikatauluamme ja ajankäyttöämme mikä meille on hyväksi – silloin kun jaksamme ja innostumme , uskallamme – hommia pitää paiskoa -koska tulee myös aika, jolloin tarvitsemme lepoa enemmän ja panostuksemme työhön jää vähemmäksi.

 

Tasapaino on myös kykyä oivaltaa omia kipukohtiamme!

Nykyään me emme uskalla olla edes vihaisia tai loukkaantua. Emme edes välttämättä tunnista koko tunnetta tai tilannetta, jossa meidän tulisi kyetä loukkaantumisen tunteeseen tai jopa vihaan ( viha on pienimmillään kykyä sanoa EI).  Jos emme osaa tai tunnista vihan tunnetta, voi se pahimmillaan johtaa erilaisiin kehosairauksiin ja tulehdustilat kehossa etenevät. Moni ihminen on saanut apua fyysisiin oireisiin pelkästään purkamalla tunnepuoltaan!

 

Kontrollointi on elämänpelkoa

Toisaalta voimme olla hyvinkin pelokkaita omasta asemastamme. Alamme silloin miellyttää ja olla ihmisille olemassa siten, miten ajattelemme, että he pitäisivät meistä. Pelkäämme hylätyksi tulemista syvällä sisimmässämme niin paljon , että emme uskalla oikeasti olla olemassa niillä tunteilla kuin mitä meillä sillä hetkellä on. Haluaisimme tietää jopa ajatukset toisten päästä, mitä he meistä ajattelevat!

Herkästi alamme myös syytellä toisia ihmisiä heidän tunteistaan ja reaktioistaan, koska emme osaa tai kykene kohdata omia vajavaisuuksia, mitä kannamme hyvin pitkältäkin matkaa elämämme vuosilta, jopa raskauden ajalta. On helpompaa syytellä kuin kohdata oma vastuu ja oma osuus vaikkapa ristiriitatilanteissa.

Tasapainoa on tunnistaa omat tunteet, reaktiot ja tulla toimeen itsemme kanssa. Meidän ei tarvitse olla täydellisiä ja viattomia, koska emme kuitenkaan siihen kykene! Ihminen, joka sanoo, että minulla ei ole mitään ongelmia ( tai lukossa olevia tunteita) – valehtelee, koska ongelmat ja vaikeudet ( ja lukossa olevat tunteet) kuuluvat inhimilliseen elämään! 

 

Stressi – lamaannutko sen alle vai uskallatko reagoida?

kynttila-poltettuNykypäivän vitsaus – stressi! Ja nykypäivän harhaluulo etteikö siihen voisi vaikuttaa! On olemassa erilaista stressiä, positiivista ja negatiivista – ja on olemassa erilaisia tapoja taltuttaa stressi.

On äärimmäsen tärkeää oppia ymmärtämään, miten itse reagoi stressiin. Ja millaista stressiä sillä hetkellä kokee. Positiivinen stressi ajaa meitä usein tuloksia kohti – tekemistä ja toimimista, reagoimista – negatiivinen taas lamaannuttaa. Mutta oletteko ajatelleet, että negatiiviseenkin stressiin voi reagoida?!

 

Negatiivinen stressi

Negatiivinen stressi on usein sitä, että ihminen mieltää, että asiaan ei voi vaikuttaa – stressi lamaannuttaa, väsyttää, aiheuttaa matalaa tulehdusta kehossa, mieli matalenee, masennus iskee…jne.

Me olemme oppineet, että negatiivisessa stressissä paras lääke on nukkuminen ja lepääminen – joo, joissakin tapauksissa kyllä. Mutta joissakin tapauksissa toimiminen saattaa olla paras ratkaisu!

Ajatellaampa taloushuolia – rahahuolet tahtovat vetää meitä usein pohjalle, päädymme valittamaan rahan vähyyttä, huonoa työtä, matalaa palkkaa jne. Emme näe metsää puilta! Emme ymmärrä katkoa ja leikata kuluja emmekä osaa tehdä valintoja. Kulutamme yhtä paljon kuin ennenkin! Jokin tilannehan tai virheratkaisu tilanteeseen on vienyt. Teemme kenties töitä hullun lailla – usein meillä on kuitenkin vastuu ja valinnanvapaus…voimme valita toisen työn, voimme vaihtaa työpaikkaa, voimme nostaa hintoja…voimme oikeasti vaikuttaa! Voimme miettiä rahan käyttöämme – tarvitsemmeko kaikkea mitä mieli tekee ostaa, syömmekö ulkona, miten valitsemme ruokaostokset kaupassa..jne.

Ylipäätään on hyvä miettiä, miten oma mielelle toimii – puhuuko se meille asiasta kuin asiasta negatiiviseen sävyyn, sulkee tavallaan portteja edes nähdä ja vaikuttaa…” no miten minä nyt työni vaihtaisin…no , helppohan se on sanoa noin, mutta käytönnässä..no, kun on tätä lainaakin…” Miten me oikeasti puhutaan, se vaikuttaa paljon siihen miten me tunnetaan ja sitä kautta se vaikuttaa ajatuksiin!

 

Positiivinen stressi

Positiivinen stressi on usein toimintaan ajavaa, ratkaisuja. Miten me ajatellaan asioista, nähdäänkö me haasteet hyväksyttävinä vaiko kielteisinä asioina? Jos minulla nyt on taloushuolia ja fakta on tämä, positiivinen stressi pistää miettimään keinoja muuttaa kokonaistilannetta! Suhtautuminen on silloin ihan erilaista ja se vaikuttaa tunnetasoomme ja ajatuksiimme. Vaikka meillä oikeasti olisi tiukka paikka elämässä, me hyväksymme tilanteen , mutta emme lamaannu vaan näemme, että me voimme AINA jollain tapaa vaikuttaa asioihin!

Me uskallamme silloin muuttaa kuvioitamme niin, että alamme voimaan paremmin ja tilanteemme kohenee. Emme piiloudu maailmalta ! Otamme haasteetkin elämään kuuluvina asioina emmekä näe niitä niin isoina, että emme luottaisi ja uskoisi selviytyvämme.

 

Tunnetyöskentely

Tunnetyöskentely ei ole hampaat irvessä vääntämistä negatiivista asiaa positiiviseksi eikä se ole negatiivisen tunteen sulkemista eikä kääntämistä positiiviseksi vaan se on tunteiden työskentelyä, hyväksymistä, sitä kautta uusien toimintamallien opettelua ja toimeenpanoa. Me muutamme omaa käyttäytymistämme ja suhtautumistamme tunnetyöskentelyn avulla!

 

Tunnistatko sinä itsessäsi oman suhtautumistavan, käyttäytymisen ja ajatusmallin? Onko se enemmän negatiivinen kuin positiivinen?

 

Tee oikeita tekoja!

Anun kuva moodleenKirjoitampa tällä kertaa hieman ohi omista aiheistani tai genreistäni – toisaalta tämäkin liittyy niihin , mutta toisaalta tämä on vähän oman alueeni ohitse menemistä. Kerron tarinan itsestäni ja siitä, mikä merkitys minulle on ollut sparraamisella ja sillä, että saa sen sparrattavan ymmärtämään myynnin- ja markkinoinnin merkitystä, kun vastassa on ihan vasta-aloittanut yrittäjä.

 

NÄKYVYYS

Millä tavalla sinä näyt ulospäin toimipisteestäsi? Miten ihmiset löytävät sinut ja palvelusi? Millä tavalla ylläpidät näkyvyyttäsi?

 

ASIANTUNTIJUUS

Kenelle sinä haluaisit mennä esimerkiksi hoitopalveluun? Kokeiletko randomina ihmisten palveluja – vai olisiko helpompi tapa esimerkiksi saada jostakin tietoa ihmisestä, joka palveluja tuottaa? Mistä asiakas saa tietää sinun koulutuksesi, asiantuntijuutesi, tietotaitosi ja kokemuksesi? Millä tavalla annat asiakkaallesi tiedon siitä, mitä teet, mitkä ovat arvomaailmasi?

 

TEE OIKEITA TEKOJA

Oikeat teot -niistä ei koskaan voi puhua liikaa. Mihin sinä käytät yrittäjänä aikasi? Millaisia tekoja teet saadaksesi asiakkaita ja itseäsi ja tietotaitoasi esille?

 

HEITTELETKÖ TIKKAA JA UMMISTAT SILMÄSI?

Oma tarinani yrittäjäksi kasvussa on ollut oikeasti pitkä matka. Enkä yhtään häpeä sitä kertoa – se on ollut minulle matka, joka on opettanut todella paljon, ei pelkästään yrittämisestä vaan ihmisenä! Leikillisesti olen omalle mentorilleni puhunutkin ( ja oikeasti kauhistellut) millaisen työmaan hän on käynyt minun kanssa, koska on joutunut vääntämään rautalangasta minulle oikeasti kaiken – myynnistä, markkinoinnista, luvuista, numeroista…ja kaikki nuo on ollut asioita, joita en olisi halunnut ikinä kohdata – mieluummin olisin sulkenut silmäni ja heitellyt tikkaa. ( Niinkuin hän minulle kerran minulle nätisti ilmaisi).

Tänään ymmärrän nuo asiat enemmän kuin hyvin. Ja olen jopa saanut kunnian itse sparrailla aloittelevia yrittäjiä. Tykkään auttaa ihmisiä myös tällä saralla, koska tiedän, miten vaikeaa on yrittäjänä edes tehdä töitä, jos perusasiat ovat pielessä – niitä ei joko oikeasti ymmärrä tai on jokin lukko, miksi ei halua ymmärtää. Minäkin olin ihminen, joka pakenin haavemaailmaan – haaveilin tosi paljon ja mielikuvissani halusin saavuttaa vaikka mitä -mutta en koskaan oikein ymmärtänyt tai halunnut kohdata asioita, joilla ne saavutetaan todeksi. Enemmän ahdistuin ja monesti torppasin mentorini sanomisetkin, että haluan nyt levätä ja älä jauha mulle liikaa asioita! Nyt olen itse siinä – ja ymmärrän, että ilman tuota jauhamista ja pakottamista peilin eteen oman osuuteni tekemiseksi – en olisi tässä!

On oikeastaan väärin asiakkaita kohtaan, jos sinulla on hyvät palvelut ja voisit auttaa heitä -mutta he eivät edes tiedä olemassaoloasi! Yrittäjyys on palvelua – ja aina täytyy muistaa, että jollekin ihmiselle voit olla todella kullanarvoinen löytö! Yrittäjyys on palvelua! Älä ole asiakkailtasi piilossa! 

 

 

Osaatko sanoa EI?

LootuskukkaMe kaikki pelkäämme jotain. Ihan kaikki. Pelon tunteemme voi projisoitua eri kohteisiin ja tilanteisiin -esimerkiksi pelkäämme joitakin tapahtumia ( esiintymispelko, uusien ihmisiin tutustuminen jne ) tai  kohdetta esimerkiksi autoritääriset ihmiset, eläimet jne. Emme useinkaan pysähdy miettimään, miksi noita asioita pelkäämme ja mitä siellä pelon takana voi olla.

Pelko tunteena on hyvin voimakas ja se saattaa tuntua sekä näkyä kehossa. Iho saattaa reagoida pelkoon punastumalla, keho voi täristä, puhuessa tuntuu, että ääni ei lähdekään tai takeltelee, kurkussa kutittaa, keho kramppailee…monesti puhutaankin jännitysoireista, mutta asian takana on kuitenkin myös tunne eli pelko. Ilman tunnetta , ei ole seuraustakaan eli jännitystä, josta sitten tulee nämä fyysiset oireet.

 

TÄRKEÄT IKÄVUODET- OMAN IDENTITEETIN KEHITYS

Jos lähdemme tarkastelemaan menneisyyttämme, tutustelemaan omaan itseemme -kaikkein tärkeimpiä ajanjaksoja elämässämme ovat vuodet , jolloin olemme olleet 6 -vuotiaita ja murkkuikä , jolloin olemme olleet 12- vuotiaita. Vielä yksi varhaisempi vaihe, joka on tärkeä, on 3v. vuosi, mutta emme usein muista tuota aikaa kovin hyvin. Ekaluokkalaisen ja murkkuikäisen elämänvaiheet usein muistamme. Saatamme muistaa usein, että olimme kilttejä ja tunnollisia tai sitten rämäpäitä ja vauhdikkaita. Ikävuodet ovat siksi tärkeitä, että niiden kautta kehittyy oma identiteetti oman tahdon kautta – ja tunteita voi mennä syystä tai toisesta lukkoon näissä vaiheissa.

 

KUN OMA IDENTITEETTI EI KEHITY

Jos oma identiteetti ei pääse kehittymään, meistä kasvaa usein suorittajia ja miellyttäjiä. Emme osaa sanoa EI vaan venymme ja paukumme omien rajojemme yli. Olemme kadottaneet kykymme omaan tahtoomme jostakin syystä mitä menneisyydessämme on tapahtunut – se voi olla ihan kasvatuksellinenkin asia ( kova kuri tai rajaton lapsuus) tai se voi olla jokin isompi ilmiö tai trauma, esimerkiksi alkoholismi, mielenterveysongelmat jne. Emme uskalla sanoa ei , koska PELKÄÄMME. Pelkäämme , että muut loukkaantuvat ja vihastuvat. Pelkäämme, että kun kieltäydymme tai asetamme rajoja jostakin, olemme muiden silmissä huonoja ihmisiä. Pelkäämme, että jos ilmaisemme tunteemme ja tarpeemme, meidät hylätään.

Olemme siis kadottaneet kyvyn nähdä itsemme ja omat rajamme. Siksi meille on tärkeää, miten ulkopuolelta meidät nähdään – millaisen kuvan annamme itsestämme ulkopuolellemme. Eikä sekään riitä vaan haluamme antaa ulkopuolelle vain sen kiillotetun version itsestämme, emme halua näyttää osaamattomuuttamme, tarvitsevuuttamme, heikkouttamme.

 

ARMOTTOMUUS SYNTYY PELOSTA

Pelon määrittäessä elämäämme, alamme myös pelätä, että menetämme jotakin. Joku on minulta pois. Joku muu saa jotakin ja minä en. Vertailemme itseämme toisiin. Voimme olla pelon vuoksi kateellisia toisille, emme sitä tietenkään uskalla myöntää edes itsellemme, mutta pelkäämme oman asemamme heikkenemistä eritoten siitä näkökulmasta, miten muut meidät näkee tai arvostelevat/arvotuttavat.

Riittämättömyys oman itsemme sisällä ei anna sijaa nähdä omaa itseämme ihan tavallisina, yhtä hyvinä onnistujina ja armollisuuden kautta vaan piiskaamme itseämme vielä vähän, vielä enemmän jotakin.

Pelko voi siis johtaa uupumiseen, turhautumiseen, tunteiden katoamiseen elämästä, oman minäkuvan kadottamiseen, erilaisiin fyysisiin oireisiin ( mm. paniikkihäiriö, rytmihäiriöt, kehon jännittyneisyys, päänsärky ). Sosiaalisessa elämässä se saattaa aiheuttaa vääränlaisia ajatuksia ja oletuksia ihmissuhteissa, ristiriitoja, selkkauksia, kateutta, kilpailua …

Tunnistatko sinä itsessäsi pelkoa? Vai lieneekö parempi kysyä, uskallatko sinä tunnistaa itsessäsi pelon tunnetta?

 

 

 

 

 

 

”Me olemme yhdessä tämän aloittaneet – ja yhdessä menemme maaliin asti! ”

Anun huone Edenissä =)Näin yrittäjän päivänä sitä herkistyy oikeasti miettimään ja muistelemaan omaa taivalta yrittäjäksi kasvamisessa. Otsikko on totta ja minulle kohdistettu omalta mentoriltani, jolloin olin lyömässä hanskoja tiskiin koko yrittäjyydeltäni sekä lopettamassa koulutustani Yrittäjän ammattitutkintoa suorittaessani. Silloin nuo sanat tuntuivat kauhealta ja muistan ajatelleeni, enkö pääsekään tästä nyt vain irti…myöhemmin ajateltuna ymmärrän yrittäneeni paeta, koska erilaiset oppimiskokemukset olivat minulle haastavia.

Monesti yrittäjän taivalta ei näe ulkopuolinen päällepäin, mitä kaikkea siihen liittyy – niin tekemisessä, riskeissä, omassa päässä…usein se näkyy vasta sitten, kun yrittäjä on ohittanut ns kuolemanlaakson, jolloin yritystoiminta alkaa kantamaan. Kuolemanlaakso ei ole vain pieni hetki vaan se on se muutaman vuoden sinniteltävä aika, kun yritys on alkutaipaleella.

Luonnollisesti yrittäjäksi – olet itse vastuussa …kaikesta!

Minä itse olen syntynyt yrittäjäperheeseen, jolloin minulle se on ollut luonnollinen valinta ryhtyä yrittäjäksi. Olen ollut toisen palveluksessakin , itseasiassa yli kymmenen vuotta työelämässä terveydenhuoltoalalla, joten sekään ei ole minulle outoa. Olen nimittänyt ja kokenut itseni elämäntapayrittäjäksi – jostain syystä kaipasin yrittäjän vapautta, mutta myös VASTUUTA. Ja tämä onkin se olennainen asia, mikä pitääkin heti tiedostaa – sinä itse olet vastuussa siitä, mitä teet, miten kehität, mitä ja miten opiskelet ryhtyessäsi yrittäjäksi -mitä valintoja teet ja mistä olet valmis luopumaan.

Hanki oma sparraaja ja mentori!

Suosittelen omaa sparraajaa ja mentoria, kokeneempaa yrittäjää avuksi ja tueksi, jos ajatuksissa on yrittäjyys. Suosittelen vielä sellaista mentoria, joka oikeasti oppii tuntemaan sinun heikkoudet ja vahvuudet sekä näkee lävitsesi silloinkin, kun valehtelet. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, jotta mentori pysyy koko ajan kärryillä siitä, mihin olet valmis ja mihin et – vielä. Hyvä mentori sanoo asiat, joita sinun tarvitsee kuulla, ei asioita, joita haluaisit kuulla. Hän antaa palautetta tottakai onnistuessasi ja kannustaa sinua, mutta myös silloin , kun tarvitset takapuolelle potkijaa.

Ikinä et tule kuitenkaan olemaan yksin – varsinkaan niinä vaikeina hetkinä. Hyvä mentori näkee lävitsesi siis myös silloinkin, kun itse et  – hän näkee kasvusi ja osaa oikealla hetkellä niitä sinulle kertoa – silloin, kun itse et sitä tiedosta. Parhaimmassa tapauksessa sinun ja mentorisi matka jatkuu yhteistyönä tulevaisuudessa.

Artikkelin myötä lähetän kiitokseni omalle mentorilleni, joka seisoi vierellä kuin kallio – silloinkin , kun yritin itse työntää sitä muualle – useammastikin. 

Break Sokos HOtel Eden hoitohuoneeni.

Kenelle minun tulisi riittää?

images (1)Kenen elämää sinä elät?

Tiedätkö tunteen, kun ajoittain sitä mietiskelee sitä mikä minua ohjaa tekemään valintoja ja ratkaisuja – onko se sisäinen minäni ja sisäiset vahvuuteni, todella minä itse vai opitut tavat – ne , joihin olen omassa lapsuudessani oppinut. Ne, jollaiseksi minut on opetettu – millaisessa roolissa olen ydinperheessäni kasvanut ja tottunut olemaan.

 

Riittämättömyys

Elämä saattaa tuntua valjulta ja siitä saattaa puuttua elämisen ilo,  se voi tuntua vakavalta suorittamiselta, samalta radalta päivästä toiseen. Odotetaan lomia ja odotetaan vapaita  -koko ajan odotetaan jotain.

Saattaa kuulostaa aika raa-alta, mutta ihminen saattaa olla myös oppinut siihen, ettei ansaitse mitään hyvää. Siksi parisuhteissa aidon rakkauden vastaanottaminen voi olla vaikeaa. Olemme mieluummin yksin kuin parisuhteissa kohtaamme kipeät tunteemme ja tuskamme. Ihminen saattaa myös pelätä koko ajan jotain -katastrofia, jotta kun joskus, kun on maistanut jotain hyvää niin kohta se kaikki kuitenkin sortuu tai murtuu. Me useimmat olemme eläneet pelko-perheissä, joissa pelko ohjaa elämää. Pelätään koko ajan jotain – ja samalla unohdetaan uskaltaa elää. Toisen kannustaminen pelko-perheissä on sitä, että pelotellaan mitä kaikkea kamalaa voikaan sattua, jos toinen sattuu uskaltamaan tehdä jotain valintaa, jonka itse kokee hyvänä, mutta muut eivät hyväksy.

Myös riittämättömyys on isona osana pelko-ihmisen persoonaa – mikään ei riitä, tavallinen ei riitä, pyritään täydellisyyteen Toisaalta pyritään vain olemaan hyviä, kelpaamaan. Riittämättömyys kumpuaa siitä, että ei koskaan ole oppinut olemaan hyvä vain sellaisenaan ihan vain , että on olemassa vaan on joutunut ehkä tekemään tekoja, miellyttämään tai uhmaamaan siinä pelossa, että jos en näin tee – minut hylätään, olen huono, en riitä, minua ei rakasteta. Syyllisyys siitä nostaa riittämättömyyden yhdeksi kaveriksi elämän matkalle mukaan.

 

Mistä turva syntyy?

Turva ei synny seinistä eikä katosta päämme päällä, tarkoitan nyt materialistisessa tarkoituksessa. Ne ovat vain seinät ja katto. Eivät sen enempää. Asuinpuitteemme saattavat olla vaikka kuinka hienot, mutta silti tunnemme itsemme epävarmoiksi ja elämässämme pelko ohjaa elämäämme. Turva ei itseasiassa oleile ollenkaan ympäristössämme.

Turva on sisällämme -se millä tavalla me ajattelemme itsestämme – ensiksikin täytyy oppia tuntemaan se aito oma minä ihan sieltä lapsuudesta asti, millainen sisäinen lapsemme on ollut, millaiseksi hän on syntynyt ja millaiset asiat hän on kohdannut ja miten häntä on kohdeltu. Ihminen saattaa olla traumatisoitunut ja se vaikuttaa pitkälle elämään. Kohdella itseään juuri siten kuin on oppinut.

Aina varsinaisia isoja traumoja ei tarvita siihen, että turvamme särkyy. Riittää, että meitä ei nähdä eikä kuulla oikein -alamme elää roolissa, miellyttää tai uhmaamaan. Tämän me teemme ainoastaan siksi, että meidät huomattaisiin ja meitä rakastettaisiin.

Jos emme koskaan opi näkemään sisäistä lastamme ja itseämme oikein, elämän valinnat saattavat mennä pieleen. Jos emme kuule emmekä näe itseämme, emmekä uskalla niitä tuoda esiin, me hukumme massaan, me hukumme emmekä ole itsessämme läsnä. Omistamme vain kuoret. Tunteemme lukkiutuvat – ja olemme hukassa itsemme kanssa.

Kun koet turvan itsessäsi, koet itsesi rauhalliseksi tilanteessa kuin tilanteessa, sinua ei horjuta ulkopuoliset asiat ja suhtautuminen vaikeuksiinkin on realistista. Turva itsessäsi merkitsee sitä, että olet läsnä itsessäsi, et kaipaa huomiota etkä rakkautta ympäriltä -riittää , kun itse rakastat ja riität itsellesi. 

 

Kenelle minä riitän? Kenelle minun pitäisi riittää?

hapean-monet-kasvot2017-03-30 16.06.13

Usein työssäni kohtaan riittämättömyyden tunteeseen. Se tunne on hyvin syvällä ihmisen sisällä ja opittu ihan varhaisina vuosina kohtelun kautta. Usein syyllisyyden ja häpeän kautta lapsi kokee, että ei riitä rakkaille vanhemmilleen. Vanhempien kohtelu on usein tiedostamatonta.

 

Pieni lapsi perheessä

Pieni lapsi saa kohtelun kautta hyväksynnän olemassaololleen. Jos hänet huomataan, kuullaan ja nähdään sellaisena kuin hän on – myös uhmaavana, kiukkuisena, heikkona ja surullisena, hän oppii hyväksymään itsensä ja tunteensa ja kokee ne luonnollisiksi. Jos vanhempi ei jostain syystä kykene olemaan läsnä ja näkemään pientä ihmistä omana itsenään vaan vaikkapa vaatii omien raamien mukaisiksi, lapsi oppii, että hän saa olla olemassa vain sillä tavalla kuin vanhempi hänet näkee – ja alkaa helposti miellyttää. Lapsi oppii ehkä vaatimaan itseltä asioita, joita vanhempi haluaa lapsessa nähtävän.

 

Älä puhu, älä itke, älä näe – häpeäidentiteetti

” Isot pojat ei itke!” on hyvin tyypillinen kielto lapselle ja hänen heikkoudelleen. Vanhemman kielto johtuu usein omasta kyvyttömyydestä kantaa lapsen murhetta ja pahaa oloa, hänen heikkouttaan -ja kieltää näyttämästä sitä. Silloin lapsi kokee, että hänen tunteelleen ja ololleen ei ole tilaa ja sulkee itsensä tunnelukkoon. Lapsi oppii ”reippaan” roolin ja alkaa miellyttää.

Jos perheessä on ”ilmiö”, joka vie tilan perheen elämästä suurella osin ( alkoholismi, työnarkomania, mielenterveysongelmat, traumat…jne), lapsi oppii, että hänelle ei ole tilaa olla olemassa. Hän ikään kuin katselee elämäänsä sivusta ilmiön napatessa kaiken huomion häneltä, jotta tulisi nähdyksi ja kuulluksi. Sama homma alkaa taas, lapsi haistelee tuntosarvillaan miten saisi rakkautta ja alkaa ”kerjätä” sitä opituilla tavoilla mitkä on kokenut hyväksi – tunnollisuus, virheettömyys, hyvä oppilas..lapsi riisuu ikään kuin kaiken inhimillisen heikkouden ja virheellisyyden itsestään ja on olemassa vain siten, miten hän on saanut luvan olla. Syntyy häpeä – identiteetti. Häpeän lisäksi lapsi saattaa kokea syyllisyyttä siitä, että ei ole tarpeeksi omille vanhemmilleen, jos ei saa huomiota kaikille tunteilleen.

 

Miten tunnelukot näkyvät ja tuntuvat aikuisuudessa?

Aikuisena tämä tunnelukko näkyy omassa sisäisessä riittämättömyydessä. Mikään ei riitä, ihminen saattaa olla täydellisyyden tavoittelija, vertailee itseään muihin ( usein itseään sättien), näkee muut ihmiset jotenkin parempina itseään – muilla on aina elämässään jotakin enemmän ja parempaa. Saavutukset eivät riitä, aina on saatava enemmän. Oma itse ei riitä vaan aina olisi varaa parantaa ja vaatia lisää.

Riittämättömyys saattaa näkyä parisuhteissa – eletään toisen kautta, saadaan ja ”kerjätään” huomiota omalta kumppanilta, takerrutaan omaan kumppaniin. Usein ihmissuhteet ovat hakoteillä jo alkuunsa tämän takertuvuuden vuoksi – toinen saattaa ahdistua ja haluta enemmän omaa tilaa, kun taas toisella se herättää paniikin hylätyksi tulemisesta. Kriisi on valmis.

Ihmissuhteissa riittämättömyys saattaa näkyä huomion kerjäämisenä ulkopuolelta. Halutaan ihmisten kehuja, myötätuntoa kriisien keskellä ( usein se saattaa hidastaa omaa toipumista kriisistä, koska se riittämättömyyden tunne on loputon …ja ihmisen sitä saadessa ns ”liikaa” , hän ei näe realiteettia eikä jaksa tai haluakaan ponnistella itseään kriisistä pystyyn. ) Huomion hakeminen voi olla räiskyvää, draamaa, oman itsensä korostamista joko negatiivisesti tai positiivisesti usein hyvinkin liiallisesti. Ulkonäkö voi olla yksi tekijä, millä huomiota haetaan – hurjat tatuoinnit, lävistykset, värit hiuksissa, meikki. Toisaalta hyvin virheetön kauneus, jota korostetaan erilaisin lisäkkein, saattaa olla huomion hakumenetelmä. Usein ne ovat viestejä muille ihmisille, että ”minäkin olen olemassa”. Pieni viha ja uhma saattaa myös kuulua tällöin käytökseen.

 

Oma identiteetti hukassa – pelko ohjaa elämää

Riittämättömyys – häpeä ja syyllisyys- on saanut meissä ehkä aikaan sen, että ihmiselle ei ole kehittynyt omaa identiteettiä. Aikuisena se saattaa ilmetä siinä, että ei oikein itsekään tiedä kuka on tai on ahdistunut siitä mitä elämältä haluaa. Kenties ei osaa tehdä valintoja ja päätöksiä elämässään vaan saattaa säilyttää kaikki mahdollisuudet ja tilanteet avonaisena, ei uskalla lähteä esim vanhasta työstään tai juuttuu huonoon parisuhteeseen. Riippuu ikään kuin kaikissa tilanteissa ja mahdollisuuksissa kiinni, ei ole löytänyt eikä kykene näkemään omaa vahvuuttaan ja omaa identiteettiään niin, että osaisi oikeasti priorisoida ja valita itselleen ne omannäköiset valinnat. Oma minäkuva saattaa olla rakentunut siihen, miten minä itse ajattelen, että muut haluaisivat minun olevan olemassa.

 

Kriisit ovat oikeasti tarkoituksella meille luotuja – jotta oppisimme saamaan kosketuksen omiin tunteisiimme!

Elämässä tunnelukot saattavat aktivoitua jonkin kriisin tai järkytyksen keskellä – oma sairastuminen / läheisen sairastuminen, kuolema, avioero, kolmiodraama, pettäminen, irtisanominen työstä…nämä tilanteet herättävät usein ihmisen omasta kuorestaan tuntemaan jotakin niin tuskallista, että tuntuu kuin se tunne söisi ihmisen kokonaan. Ahdistus ja paha olo ottavat vallan ja usein ei tunnisteta sitä syvää tunnetta, mikä siellä sisimmässä on. Elämää ei voikaan hallita, syntyy paniikki ja pelko, syntyy epätoivoinen olo, miten tästä pääsee ylitse ja pois. Ihminen saattaa masentua.

 

Oman identiteetin ja omannäköisen elämän voi löytää , kun siihen on valmis!

Kuitenkin lohdullista on se, että ihminen on nyt ehkä ensimmäistä kertaa kosketuksissa omiin tunteisiinsa. Kun häntä tukee siinä, hän huomaa pian, että oma elämä ei olekaan hävinnyt mihinkään, ei romuttunut mitenkään, ei ole hätää eikä hänelle käy mitenkään pahasti eikä mitään kamalaa tapahdu. Nämä kaikki ovat mahdollisuuksia alkaa tutkimaan itseä ja etsimään omaa identiteettiä. Se ei ole koskaan liian myöhäistä!

Usein työssäni olen tukenut ihmisiä juuri näissä tilanteissa ja saanut nähdä miten ihmiset ovat kuin puhjenneet kukkaan, he kertovat eri hoitokerroilla innoissaan, miten ovat löytäneet rakkaan harrastuksen tai miten he ovat avautuneet näkemään maailman ihan eri silmin…joku on hoksannut lähteä eri maihin tutustumaan, joku on nähnyt ihmiset eri tavalla, jollakin on arvot mennyt uusiksi ( kaikki vanha opittu arvomaailma on romuttunut). Kaikista ihaninta on ollut kuitenkin huomata, miten näistä ihmisistä on kasvanut omia itsejään – he avautuvat kuorestaan, alkavat katsella itseään eri silmin, näkemaan ja kuulemaan omat toiveet ja tarpeet…hyvinvointi näkyy niin kehossa kuin mielessä. Eikä ole ollut väliä siinä onko ihminen nuori vai vanha, koskaan ei ole liian myöhäistä löytää omaa identiteettiä ja omaa elämäänsä – elää kenties lapsuutensa uudelleen ja opettaa itsensä riittävyyteen ja itsensä rakastamiseen.

Usein hoitojakson loppuvaiheilla ihminen on kertonut, että ei voisi palata entiseen elämäänsä vaikka se olisi mahdollista. Tilalle on saatu omannäköinen elämä, oma identieetti ja riittävyyden tunne itselle – kun riittää itselle, riittää myös muille. Elämä on alkanut tuntua leppoisalta seikkailulta, johon kuuluu erilaiset mutkat ja matkat – muutenhan se ei olisi elämää. Kuitenkin se, mikä ja miten riittää itselle, merkitsee aina lopulta eniten. Ihminen voi haluta paljon asioita ja tilanteita tapahtuvaksi, mutta usein se ei ole sitä mitä ihminen tarvitsee – joskus ihminen tarvitsee niitä ei- toivottuja tilanteita – ja niitä elämä meille niillä hetkillä suo. Kun ymmärtää tämän, ei taistele enää elämää vastaan vaan näkee sen matkana, jossa ollaan aina matkalla.